Archive for June, 2007Biljardisali on oivallinen paikka viettää sateista lomapäivää. Parhaassa tapauksessa, kuten edellisellä visiitilläni Baribaliin, sali on varsin tyhjä ja rauhaisa, joten pöydän saa valita oman makunsa mukaan. Ehkäpä onnistuu tekemään hyvän breikin snookerissakin Ohjauduin kesävapaalle pari viikkoa ennen alkuperäistä suunnitelmaa. Eihän se mitään, kesälomallahan parasta on kun ei ole mitään suunnitelmia, voi vaan olla, rauhassa. Sanovat. Lomakausi on mielestäni aivan liian lyhyt vaan pelkkään olemiseen, pakko saada tehtyä kaikkea mahdollista, mitä ei ehdi normaalin työrytmin yhteydessä askartelemaan! Kysehän on kai pohjimmiltaan vaan pään asennosta. Itselläni asento on eteenpäin. Tänä sateisena aamuna tuo tunne taas iski naamalle kuin puolitoista volttia. Sama fiilis ja pelko, joka on tullut vastaan jokainen kesä ennen lomapurjehdusreissua. Vakaa aikomukseni oli suunnata pienelle muutaman päivän yksinpurjehdukselle Porkkalanniemen suuntaan. Säätieteilijät uhkailivat jo edellisiltana epävakaisella säällä ja navakalla tuulelle - yhdistelmällä, joka ei tunnu nautinnolta, eikä otolliselta yksinpurjehtimisen opetteluun. Suurin tuska tulee siitä, että odotukset ovat liian suuret suhteessa todellisuuteen. Tai sitten pitäisi osata nauttia purjehtimisesta säällä kuin säällä, olosuhteissa kuin olosuhteissa. Kesälomalla kun vain haluaisi, että kaikki on priimaa… Ensimmäistä kertaa Malmössä Etelä-Ruotsissa järjestetty From Business To Buttons -konferenssi oli varsin onnistunut. Pääsääntöisesti Ruotsista ja Tanskasta tulleita osallistujia oli kolmisensataa. Konferenssi alkoi keskiviikkona 13.6. ilmoittautumisella, jossa oli viihdykkeenä live-musiikkia. Torstai-päivän aloitti Malmon Yliopiston Pelle Ehnin tervetuliaispuhe, josta ei kovin monia asioita jäänyt mieleen. Ehnin provokaatiohenkinen väittämä “designers suck!” ei oikein onnistunut, ja keskustelu jäi laimeaksi. Peruspointtina puheessa taisi olla käyttöliittymissä ja käyttöliittymäsuunnittelussa tapahtunut muutos: sen sijaan että suunniteltaisiin “valmiita” käyttöliittymiä, nyt suunnitellaan käyttöliittymiä, joita loppukäyttäjät voivat muokata, suunnitella ja käyttää suunnitteluun. Toisena heittona Ehn esitti kysymyksen: “Kuinka tehdään kestävää käyttöliittymäsuunnittelua muuttuviin ja erilaisiin elämäntyyleihin?“ Konferenssi jatkui Adaptive Pathin Brandon Schauerin puheella designstrategiasta - Strategic Experience Design: Beyond Customer Satisfaction.
Playing snooker is almost like making love to a beautiful woman. First you feel the atmosphere and check the positions of the balls. Then you touch the cloth with your left hand, select the right angle and strike with the cue - strong or gently, it depends of the situation. You continue cueing as long as you are able to pot the balls. |






Entries (RSS)