R.E.M:in Bad Day on perusfiilikseltään hyvin usein omaani osuva ja videokin asettuu makuasteikkoni yläpäähän. Loistavaa, sanon.
Archive for October, 2007
Ensimmäistä kertaa röökipaksien varoitustarrat todella hätkähdyttivät. Keuhko-, hammas- ja sairaalakuvat laittoivat valitsemaan vähiten yököttävän näköisen kartongin. Todennäköisesti pelotusvaikutus kuitenkaan ei kauaa kestäisi, vaikka moinen pakote ilmestyisi Suomeenkin. Ihmisillä on tapana tottua asioihin. Kipuunkin tottuu. Valokuvatorstain teemana on tällä viikolla saaste. Kuvassa olevan majan jäänteet löytyivät Helsingin lähimetsästä. Olipa kaunis auringonnousu lentokoneen ikkunasta katseltuna. Puhelimen kamera ei ihan pystynyt toistamaan kaikki detaljeja. Eipä mennyt kauaakaan tuosta hetkestä, kun jo Kiinan tasainen saastepilvi peitti kauniin taivaan. Kuvasin turvallisesti ilman SIM-korttia. Tuli järjestettyä kavereille kutsuskabat. Pelattiin 9-palloa, sekä 7-palloa kertakuolemaversiona. 9-pallo-osuuden vei Kuikka, viime vuoden mestari Jani tuli hyväksi kakkoseksi. Minä ja Zhang jäätiin sijoille 3.-4. Muut sijoitukset julkistan pikapuoliin. Sudden death 7-ballin vei lopulta allekirjoittanut. Välillä tiivistäminen on hiton hankalaa. On parempi olla tiivistämättä ja tuoda koko totuus julki. Lapsuuteni kesät Valokuvatorstain aiheena tällä viikolla on arki. Mikäpä sen arkisempaa kuin ruokalan soppa.
Radiohead (bändin viralliset sivut) taitaa olla ensimmäinen ns. iso bändi, joka ei anna väliportaille markkaakaan levyjensä myynnistä. Uusinta plattaa, In Rainbows, saa tilattua levylle omistetun webasivun kautta. Kiinnostavaa tässä on myös se, että hinnaksi saa määritellä itse haluamansa. Nollasta punnasta alkaen. Vaikka osa kuluttajista maksaisikin tuon tasan nolla euroa, todennäköisesti bändi nettoaa tällä tavalla kuitenkin enemmän kuin keskimääräisen 1-2€ myydystä levystä. 20 euron levystä se on aika vähän. Puoli levyä kuunneltuani koen saaneeni rahalle vastinetta. Olisin voinut maksaa enemmänkin kuin nyt maksamani 8 €. Olen tähän asti kovasti vierastanut musiikin ostamista puhtaasti digitaalisessa muodossa ja DRM-suojattuna kahdesta syystä: ei jää mitään fyysistä näppiin (muotoilijan henkinen ongelma) ja kerran kiintolevyn tuhoutumisen seurauksena menetin myös setin verkosta ostettua musiikkia. Mitenkään ostoksia ei enää saanut uudelleen ladatuksi. Radioheadin mp3:t eivät olleet DRM-suojattuja eivätkä fyysisessä muodossa, mutta ilmeisesti suoraan artistille maksaminen vaikutti hyvänolontunteeseeni niin paljon, ettei levyn fyysisen läsnäolon puuttuminen enää harmittanutkaan. Lisää verkossa: Helsingin Sanomat, Sektori.com, Piraattiliitto |








Entries (RSS)