Kerta toisensä jälkeen jaksaa vaan ihmetyttää, miksi suora ja selvä asia (suomalaiselle) ei vaan yksinkertaisesti ole selvä asia. Jos asia sovitaan jotenkin, niin joko tulkinta on jotakin aivan muuta tai sitten sovitut asiat vaan tulkitaan oman edun mukaisesti. Kiinalaisten kanssa mikään muu ei ole selvää kuin että kiinalainen uusi vuosi on tärkeä asia.
Ihan pieni arkipäivän esimerkki: tarve päästä Hong Kongista ns. mantereen puolelle. Honkkarin lentokentällä on aika selkeää päästä maahantuloviranomaisten käsistä nappaamaan laukut ja ikäänkuin viralliselta puolelta pois. Mantereen puolelle on ilmeisest monta mahdollista erilaista reittiä, meille bussia suositteli joku paikallinen turistineuvoja. Bussit meidän haluamiimme suuntiin lähtevät laitureita 8, 9, ja 10. Pienen etsiskelyn jälkeen bussilippujen ostopaikat, ‘ bus to mainland’ löytyivät ja hinta oli kohtuullinen HKD 170 per naama. Annoimme 200 HKD:ta per pää ja ihmettelimme, kun mimmi lähtee suhaamaan ja sanoo, että tulkaa tänne päin, bussi lähtee ihan just. Tuo oli ainut vastaus kysymykseen, milloin busseja lähtee? Olin siinä uskossa, että matkan hinnaksi muuttuikin 200 HKD per naama.
Menimme kerroksen pari alaspäin ulkotiloihin ja ihmettelin, kun busseja ei näkynyt missään. Bussit olivat SkyLimo-firman tilavia henkilöautoja ts. olimme ostaneet matkan isohkolla taksilla. No, hinta tuntui siitä huolimatta kohtuulliselta. Saimme lopulta 30 HKD:a per naama takaisin. Matka kesti, vaikka kuski lasetti välillä 140 km/h. Välissä täyteltiin taas jotain immigration-papereita ja näytettiin passeja, koska Hong Kong on jokin erillisalue. Kun oli ajettu kolme varttia, kuski ajoi kapealle tielle, jossa oli samanmoisia takseja. Kylmä alkoi hiipiä selkäpiissä. Mietitytti, että noinkohan turistit tässä käännetään. No ei kuitenkaan, meidät ohjattiin seuraavaan autoon. Jostain syystä tämä alkuperäinen kuski ei ajanut meitä perille asti. Viitisen minuuttia siinä seisoskeltiin, kunnes auto lähti liikkeelle, mukana kaksi ilmeisesti saman firman muuta työntekijää. Lopulta päästiin perille hotellin pihaan eikä ekstramaksujakaan tarvinnut maksaa. Parilla taksilla usean mutkan kautta, eikä suinkaan bussilla.
Lopputulos oli siis ihan ok, mutta tulkinta siitä miten homma menee, ei mennyt ihan länsimaalaisen tai ainakaan suomalaisen suoraviivaisuuden mukaan. Eri kulttuurien kanssa toimiminen vaatii opettelua.
Tein tänään rohkean teon: päivitin puhelimeni, anteeksi… mobiililaitteeni (Nokia E61i) softan. Toivoin, että josko muistiongelmat edes vähenisivät ja laitetta pystyisi käyttämään jotakuinkin normaalisti. Saa nähdä. Positiivista oli se, että ainoastaan kaksi sovellusta jouduin asentamaan uudelleen, Jaikun ja Gmailin. Shozua en ole vielä kokeillut, enkä Messengeriä. Todennäköisesti niille joutuu tekemään saman tempun. Niin, ja tottakai kaikki pikapainikkeiden asetukset joutui askartelemaan uudelleen. Kaiken kaikkiaan parempi lopputulos kuin edellisellä kerralla, jolloin jouduin aloittamaan puhelimenvirittämisen liki nollasta, koska varmuuskopion palautus ei toiminut.
Sattuipa parin päivän sisään pari lopulta positiiviseksi mainittavaa asiakaspalvelutilannetta. Fredan Picnicissä söin kipollista päivän keittoa kunnes tunsin kirvelyä ylähuulessani. Vertahan siitä vuoti. Kehnolaatuisen lusikan reuna oli toiminut veitsenä. Huonolla tuulella olisin todennäköisesti kimmastunut kovastikin, nyt pyysin vain uuden lusikan ja ehdotin lusikan heittämistä nurkkaan, siis roskikseen. Tilanne ei minusta sen kummoisempi ollut, sattuuhan noita, mutta se nolostuksen, selittelyn ja pahoittelun määrä, mitä asiakaspalvelija suustaan päästi, vei tilanteen plussan puolelle. Kahvia, pullaa, selitystä ja sen semmoista. Pullaa saan mennä pyytämään, kun seuraavan kerran pajaan jalallani astun.
Tänään sitten lompsin pitkästä aikaa Taivallahden rannassa sijaitsevaan Regatta-kahvilaan. Itseasiassa tämä positiivinen tilanne sattui jo kuukausia sitten, kun tilailin kahvia aikomuksenani maksaa muovirahalla. Korttirahahan sinne ei sitten käynyt, mutta myyjähenkilö tokaisi: “Meillä ei pankkikortti käy, maksat sitten seuraavalla kerralla. Saako olla jotain syötävää myöskin?” Paakkelsia en enää tohtinut pyytää, tämänpäiväisellä reissulla maksoin sitten piikkini pois. Regattaa ei voi muuta kuin suositella. Pulla ja kahvi on tuoretta ja hyvää. Sisustus varsin originelli.
Olen tässä pidemmän aikaa etsinyt uutta keppikoteloa biliskepeilleni. Suomesta saatava tarjonta, ainakin webbikauppojen perusteella, on kokolailla puuduttavaa - sitä samaa kahden butin ja kahden saftin koteloa mustana. Itselleni olen etsiskellyt koteloa, johon mahtuisi poolin pelikeppi, jump&break-keppi sekä viimeisimpänä lahjukseksi saamani pyriskeppi. Ameriikan mailla tilanne on selkeästi toinen. Cue & Case:lla on tarjolla mm. sporttisia ja rockin-makuisia koteloita, Jim Murnakilla taas jos jonkunmoisia makeita custom-koteloita - näin pari kauppaa mainitakseni. Nyt vielä pitäisi päättää paljonko moiseen kuljettimeen raaskii sijoittaa.
Adobe Photoshop Lightroom tuntuisi näin muutaman illan käytön jälkeen olevan parasta mitä valokuvien käsittelyn saralla on tullut pitkään aikaan vastaan. Softassa on erittäin näppärä työnkulkua tukeva käyttöliittymä. Kuvat saa kamerasta indeksoitua suoraan Lightroomin katalogiin ja kuvaversioiden vertailu, rajaaminen ja kaikkinainen RAW-kuvien perusmuokkaaminen on tehty erittäin hienosti. Jos jostain voi vinkua, niin tehoja softa vaatii varsin paljon, jotta käyttö on tahmaamatonta. Photoshopia kaipaan enää ainoastaan, jos on tarve vääntää kuvia jotain erityistä käyttötarkoitusta varten, esimerkiksi graffoiksi webasivuille. Väittävät oikein asiakseen, että Adobe olisi kuullut valokuvaajia kehittäessään softaa. Onhan se tietysti hienoa, että Adobekin sitten on alkanut tekemään tuotteitaan käyttäjille. Jotenkin tuon kai pitäisi olla itsestäänselvyys.
Lightroomin lisenssi tuntuu olevan kohtuullisen edullinen koko Photoshopiin verrattuna, ollen luokkaa 300€. Taidanpa hankkia, kunhan trial-lisenssi umpeutuu.
Entries (RSS)