Archive for May, 2008

Kaptahin veteen laskeminen

Paatti meni eilen veteen. Pari viimeistä viikkoa kuivilla olivat kuivattaneet kylkilautoja vähän turhan paljon. Merta tuli sisään parista kohdasta vähän enemmän, parista kohdasta vähän vähemmän. Täytyy toivoa, että vene pitäisi huomenna vettä riittävästi myös ulkopuolella. Masto olisi hyvä saada pystyyn.

Tags:

Comments No Comments »

Fillari

Ostin eilen fillarin. Edellinen fillarini, kolmisen vuotta vanha musta Jopo, vietiin sisäpihaltamme vaikka se oli lukittuna. Jopo on kaupunkikäytössä varsin näppärä kulkuväline, vaikkakin hieman verkkainen fillaroitava tällaiselle hätäiselle liikehtijälle.

Hybridiä olin katellut kaverini Helkaman innoittamana. Parin fillariliikkeen katselmoinnin jälkeen hankin Gary Fisher Wingran Kauppaveljistä, joka kuulemma tunnetaan myös nimellä Kuppaveljet. Ensimmäisellä katselmuksella minua palvellut nuorimies todellakin palveli ja kuunteli toiveitani ja osasi esitää hyviä vaihtoehtoja. Eilinen Eki oli vanhan koulukunnan rautakauppias, mutta en antanut sen häiritä. Mukaan lähti vielä uusi kypärä, tarakka sekä tukeva lukko.

Fillarilla pääsee lujaa, vaihteiden vaihtamisesta kuuluva ääni on tarkka ja muutenkin fillarista tulee laadukas vaikutelma. Miinuksena voisi mainita, että jarrut vinkuu. Alumiinirunko on kevyt ja fillarin jaksaa kantaa vaikka kellariin turvaan kleptomaaneilta ja nisteiltä.

Se mikä fillaritarjonnassa ihmetyttää on liki täydellinen varusteiden puuttuminen. Kaikki pitää ostaa erikseen. Ei ole jalkaa, ei ole lukkoa, ei ole pumppua, ei ole lokareita. Lukon kiinnikkeen asentaminen ovaaliin runkoputkeen ei ole ihan triviaalia, tarakka sentään asettui paikalleen varsin helposti.

Nähtäväksi jää kuinka kauan kestää ennen kuin joku kohta fillarissa alkaa rämistä. Mukulakiveys on hyvä testialusta.

Tags:

Comments 1 Comment »

Von Hertzen Brothers
VHB:n keikka lauantaina Tavastialla oli ihan hiton hyvä, kuvista ei vaan tullut mitään. Vastavalo, punainen valo ja hitonmoinen savukoneen savu tekivät homman haasteelliseksi.

Tags:

Comments No Comments »

Silta

Aah, kevään kunnostukset on sitten tehty - mitä nyt vähä puomia ja mastoa pitäs fiksata ja lakkailla. Paatti menee veteen ensi viikon perjantaina. Siitä se sitten alkaa meikäläisenkin purjehduskausi.

Tags:

Comments No Comments »

Mella

Kulttuuritalolla oli eilen mainiot matsit. Mella vei naisten 9-pallon Suomen mestaruuden, Jenni Saimen toiseksi. Petri Pohjola voitti pyramidin mestaruuden ja Ville Pasanen vei kaisan voiton. Kotiklubilaiset kuittasivat siis kolme kultaa ja yhden hopean. Onnittelut kaikille!

SM 2008 @Sbil

Muutamia kuvia

Tags:

Comments No Comments »

pigmentti

Kansi on nyt maalattu omalla perinteisellä sekoituksella, joka mukailee entistä Uulan ovi- ja ikkunamaalia. 2 osaa pellavaöljymaalia ja 1 osa lakkaa. Ja kun kaupasta ei saa riittävän punaista pellavaöljymaalia valmiina, sekoitan tuohon joukkoon vielä hieman karmiininpunaista. 1,2 dl:n purkillinen karmiininpunaista pigmenttiä hierotaan pellavaöljyn kanssa pastaksi, joka saa tekeytyä yön yli, ennenkuin se sekoitetaan pellavaöljymaali-lakkaseokseen. Pääsisi helpommalla, jos vetäisi vaan Miranolia pintaan. Kova maali vaan ei kankaalle oikein sovi.

Kannesta tuli mukavan punainen ja pohjasta perinteisen musta. Unohdin sekoittaa öljymaaliin serotiinia, joten maali saattaa kovettua pidempään kuin viikon. Ainakin tällaisella vesikelillä. Hytin kattoon vielä joku päivä sitten kerros valkoista. Liidunvalkoista.

Tags:

Comments 2 Comments »

Kaptahin kokka

Tänään tuli hiottua. Ja lakattua ja pyyhittyä ja paklattua ja maalattua ja pyyhittyä ja maalattua. Jos vielä kansivärin saisi sekoitettua, kannen maalattua ja pohjaan vedettyä kokonaisen kerroksen myrkkymaalia niin paatin voisi laskea veteen. No ehkä pohjalautojen saumoihin voisi laittaa vähän Prooffia. Sitten jossain vaiheessa pitäisi korjata puomi, nostaa masto, varustaa paatti ja hoitaa katsastaminen. Siitä on sitten varmaan kolmisen kuukautta, kun pääsee taas puhdistamaan pohjaa ja laittamaan paatin talviteloille. Ei, en minä ole pessimisti.

Tags:

Comments No Comments »

tee

Englannista saapui “isokokoinen kirje”. Nyt on sitten teetä pitkän ajan tarpeiksi. Taylors of Harrogate:n teet ovat parhaita (pusseissa saatavia teeplaatuja), joita on koskaan tullut vastaan.

Tags:

Comments No Comments »