Vähän oksasempaa

Pallopelejä

Kolme Suomen mestaruutta Ritzille

Mella

Kulttuuritalolla oli eilen mainiot matsit. Mella vei naisten 9-pallon Suomen mestaruuden, Jenni Saimen toiseksi. Petri Pohjola voitti pyramidin mestaruuden ja Ville Pasanen vei kaisan voiton. Kotiklubilaiset kuittasivat siis kolme kultaa ja yhden hopean. Onnittelut kaikille!

SM 2008 @Sbil

Muutamia kuvia


Idolit

Steve Davis & Ronnie O’Sullivan
Kuva: Worldsnooker.com

En ole koskaan hikiurheilusta pitänyt, enkä moottorin pärinästä. Pallopeleistä sen sijaan snooker on jaksanut kiehtoa monta vuotta. Räikköset ja kaiken maailman jääkiekon pelaajat lähinnä vituttavat, sen sijaan noita kahta ylläkuvattua arvostan kovasti. Davista vanha herrasmiehenä, Ronniea ihan vaan taitojen ja pelityylinsä puolesta. Ronnien toilailuista voi sitten olla vaikka mitä mieltä.

Worldsnooker-saitilta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista snookeraiheista statistiikkaa. Näin maailmanmestaruusskabojen aikaan ne jaksavat kiinnostaa aiempaa enemmän.

Go Ronnie go!


Tiistaisin palloja pussiin

Ritz

Yhdeksän oli pelaajaa 9-pallon, kaikki varsin hyviä sellaisia. Poolin pelaajia. Ritzin viikkokisoissa. Ensimmäisessä matsissa ote vähän lipsahti. 1-5 -tilanteesta otin 6-5 takkiini. Joni teki pari aloitusysiä ja pelasi hieman paremmin. Häviäjien puolella voitin Thomaksen suoraan 6-2, sitten Totin 6-3, Hännisen niukasti 6-5. Hännistä vastaan sain hieman munkkivoiton: kontrassa oli jäljellä 8 ja ysi, ysi lähellä päätyvallia. Kasi kaukana pillissä ja minä yrittämään suoraan säkkiin ja pakilla ysille. Kasi pompsahti haagista sivuvallin kautta kohdesäkkiin. Oho. Oma jäi ysille niinkuin pitikin.

4-cupissa vastaan tuli Jäntti. Mikolla tasoitus -1, minulla 2. Yhden erän vein, muuten olin todella perästätulija. Ei ollut paljon tekemistä. Nastaa oli pelata, sijoituksella 3.-4. sain femman. En siis jäänyt kuin kaksi euroa tappiolle.

Opin lyömään breikin pienemmällä forssilla. Ei tullut montaa tyhjää aloitusta. Tuntui hyvältä.


Toiset tekee mitä osaa, toiset mitä haluaa.


Parempaa vaan ei riittävää

2.divarin ranking 7 Espoossa

1-3, kuusi tuntia odottelua, 1-3 ja kotiinlähtö. Siinä tiivistetysti 2. divarin 8-pallorankingin RG7:n saldo Espoosta minun osaltani. Peli kulki varsin hyvin, pientä jännittämistä oli havaittavassa ensimmäisessä matsissa, jonka pelasin kilpailunjohtajaa vastaan. Peli oli kuitenkin huomattavan paljon rennompaa kuin edellisessä rankingissani. Yhden helpon mokan taisin ensimmäisessä ottelussa tehdä, vastustaja oli vaan parempi. Teki vielä aloituspartin 1-2 tilanteessa. Sitten alkoi kisojen tuskallisin vaihe: odottaminen. Seuraavaa matsia sain odottaa kokonaista kuusi tuntia. Eipä sille tietysti mitään mahtanut, kahdeksan pöytää oli käytössä 101:lle pelaajalle, kolmeen voittoon pelattiin.

Toinen ottelu alkoi vastustajan tehdessä tyhjän aloituksen. Tein kuusi palloa pötköön, mutta vastustaja tyhjensi lyöntivuorollaan pöydän. Seuraavassa erässä pallot jäivät aloituksesta hiton hankalasti, mutta sain työvoiton. Kolmas ja neljäs erä olivat todella tiukkoja, vastustaja sai vaan sitten lopulta molemmissa kahdeksikon pussiin.

Kaiken kaikkiaan turnauksesta jäi hyvä fiilis. Peli kulki ja pelaaminen oli suht rentoa. Ei auta kuin treenata lisää.


Palloa Hong Kongissa

Joe’s Billiards And Bar

Työmatkan yhteydessä tarjoutui mahdollisuus päivän pikavisiittiin Hong Kongiin. Tokihan siinä teki mieli sitten katsastaa myös paikan biljardisalit. Vaivaan auttoi mobiili-Google. Yhteenvetona voi sanoa, että saleja on Honkkarista vaikea löytää ja ilmeisesti nitä on siellä myös vähänlaisesti. Joe’s Billiards and Bar sattui olemaan kohtuullisen matkan päässä sijainnistamme. Sisäänkäynti ulko-ovella viittasi hotelliin, mutta ala-aulasta pääsi portaita pitkin kakkoskerrokseen. Ensin oli pitänyt toki käydä tutkimassa hissikuljetuksen mahdollisuus.

Sali oli varsin siisti, pool-pöytiä oli kymmenkunta. Televisiosta tuli samaan aikaan snookeria, mutta sellaista pöytää ei salilta löytynyt. Kiinalaisia salilla ei ollut kovinkaan montaa, asiakkaat näyttivät olevan lähinnä länkkäreitä. Tarjoilu pelasi hienosti, hinnat olivat ihan Suomen salien tasoa. Erona voi mainita, että kaikki pöydät olivat ihan priimakuntoisia ja puhtaita l. todella nopeita. Palloina oli ns. telkkaripallot. Pöytien ympärillä oli tilaa pelata. Lähtiessä vilkuilin myynnissä olleita tarvikkeita ja kaikki laminaattitipeistä lähtien olivat valikoimiltaan ja hinnoiltaan ihan Suomen tasoa.


Vaihtelua keppikoteloihin

keppikotelo
Kuva: Cue & Case

Olen tässä pidemmän aikaa etsinyt uutta keppikoteloa biliskepeilleni. Suomesta saatava tarjonta, ainakin webbikauppojen perusteella, on kokolailla puuduttavaa – sitä samaa kahden butin ja kahden saftin koteloa mustana. Itselleni olen etsiskellyt koteloa, johon mahtuisi poolin pelikeppi, jump&break-keppi sekä viimeisimpänä lahjukseksi saamani pyriskeppi. Ameriikan mailla tilanne on selkeästi toinen. Cue & Case:lla on tarjolla mm. sporttisia ja rockin-makuisia koteloita, Jim Murnakilla taas jos jonkunmoisia makeita custom-koteloita – näin pari kauppaa mainitakseni. Nyt vielä pitäisi päättää paljonko moiseen kuljettimeen raaskii sijoittaa.


Tippi vaihtoon

tippi
Kuva: Marjut

Uusi vuosi on hyvä aloittaa huoltamalla biliskepit. Furyn tehdasnahka sai väistyä uuden Sniperin laminaatin tieltä. Ja tähän väliin sitten varoitus: Jos vaihdat keppiisi nahan allaolevien ohjeiden mukaan, saatat vaurioittaa keppiäsi, jos työkalut eivät oikein tahdo pysyä näpeissäsi. Hyvillä bilissaleilla vaihtavat nahkoja pientä korvausta vastaan. Ainakin Mella on Ritzissä vaihtanut nahkoja, oman Predatorin tipin ja saftihuollon olen teettänyt Pool Gardenin Kari Talviolla. Pool Gardenissa on keppisorvi, jolla saa taitavissa käsissä erittäin hyvää jälkeä aikaiseksi.

EDIT: Minulta kysyttiin, että miksi nahka pitää vaihtaa keppiin? Minulla on siihen kaksi syytä: nahka kannattaa vaihtaa, jos se on kulunut liian pieneksi ja/tai kovaksi ettei sillä ole enää hyvä pelata tai jos nahan laatu ei tyydytä. Olen itse tottunut pelaamaan laminaattinahoilla (jotka myös kestävät normaalinahkaa pidempään) ja vaihdan tehdasnahan (joka on yleensä ns. tavallinen nahka) lähes poikkeuksetta laminaattiin.

Jos kuitenkin päätät vaihtaa itse keppiisi nahan, tsekkaa vielä ohjeistus Easypooltutor.com:sta tai Seybert’s:ltä (jos video toimii) ja hae ohjeita vaikka Bilisliiton keskustelupalstalta hakusanoilla “nahan vaihto” tai “tipin vaihto” tai liimaus.

Jos vieläkin olet sitä mieltä, että tipin voisi itse vaihtaa, ennen kuin maksaa lystistä jollekin, alla on minun tapani tehdä homma.

Ja vielä pieni täsmennys: nahka ja tippi ovat ihan samoja asioita, käytän niitä vaan sujuvasti sekaisin.

  1. Ota kaikki tarvittavat työkalut esille
    1. Nahka. Kannattaa hankkia hieman kepin päätä l. holkin halkaisijaa suurempi nahka, jotta liimaaminen on helpompaa. Jos hankit just samankokoisen nahan kuin holkki on, se pitää saada liimattua sitten ihan keskelle. Hiomavaraa ei ole. Tipin tyyppi (tavallinen vai laminaatti) on ihan makuasia. Laminaateilla saan ainakin itse paremman tuntuman palloon ja niillä saa kierteen puremaan paremmin. Ovat myös hinnaltaan kymmenkertaisia tavalliseen nahkaan verrattuna.
    2. Liimaa. Itse käytän pikaliimaa, pika-epoksikin passaa, Araldit ja kontaktiliimatkin on ihan ok. Vaihtamani tipit ovat pysyneet ihan hyvin pikaliimalla, hitaampien liimojen kanssa olisi hyvä olla liimauspuristin.
    3. Katkoveitsi tai mattopuukko. Ylipäätään joku terävä ja ohutteräinen veitsi on hyvä.
    4. Hiomapaperia. 80-karkeuksisella saa hiottua holkin päätyä l. liimapintaa, samoin nahkaa on hyvä muotoilla tällaisella. Hienompaa paperia, esim. 400, 800, 1000, käytän sitten kun holkkia pitää kuitenkin ihan pikkuisen hioa liimauksen jälkeen.
    5. Tasainen kiiltävä metallinpala. Tällä kiillotetaan ja kovetaan tipin reuna, kun se on ensin muotoiltu oikeanlaiseksi.
    6. Tip shaper. Periaatteessa ihan ylimääräinen työkalu tarkkakätiselle, mutta helpottaa tipin muotoilua.
  2. Ota vielä roskakori ja pölynimuri siihen hollille. Hiotessa tulee jonkun verran sontaa ja on parempi, että roskat saa siivottua poies ennen kuin huoneen hallitus huomauttaa asiasta.
  3. Leikkaa vanha nahka pois katkoveitsellä. Kannattaa leikata mahdollisimman suoraan, painaa veitsi vaan nätisti ja tasaisesti nahan ja holkin välistä. Holkkiin jää ainakin minulla yleensä vähän vanhaa nahkaa ja liimaa. Niitä voi varovasti vuolla siitä katkoveitsellä, loput sitten voi hioa pois. Kun hiot holkin päätä, tee se varovasti. Holkkia ei kannata kuluttaa yhtään ylimääräistä. Yritä hioa suoraan ja pyöristämättä holkin kulmia. Hio myös uuden nahan liimapinta tasaiseksi ja hieman karheaksi, jotta liima tarttuu kunnolla.
  4. Liimaa uusi nahka paikalleen. Pikaliimaa ei tarvitse levittää kuin toiselle pinnalle. Itse teen homman niin, että laitan liimaa nahkaan siten, että sitä on joka kohdassa liimapintaa ja puristan saftin ja nahan kohtisuoraan pöytää vasten. Hitaammilla liimoilla hommaa todellakin helpottaa liimauspuristin, joita voi ostaa “halvalla” biljarditarvikeliikkeistä.
  5. Suojaan yleensä tässä vaiheessa holkin kierittämällä siihen kerroksen teippiä, jotta se ei mene ihan niin helposti naarmuille.
  6. Nahan muotoilu kannattaa aloittaa sitten kun liima on varmasti kuivunut. Leikkaan ensin varovasti tursuneen liiman ja holkin yli tulevan nahan terävällä katkoveitsellä mahdollisimman tarkkaan. Homma pitää tehdä kepin suuntaisesti. Sitten hion johonkin palaan (esim. viilaan) pyöritetyllä hiomapaperilla nahkaa vielä tasaisemmaksi suhteessa holkkiin, tässä vaiheessa voi sitten nahkaa hioa myös poikittaissuunnassa, mutta sitä holkkia pitää sitten erityisesti varoa. Viilaakin voi käyttää, jos osaa. Mikäli holkkiin tulee naarmuja, tarttuu siihen ihan varmasti kiksikin, mikä taas kuluttaa holkkia. Holkin vaihto ei sitten ihan kotikonsteilla onnistukaan. Kun nahka on saatu holkin kokoiseksi, pitää se muotoilla hieman pyöreäksi, jotta sillä saa paremman kosketuksen palloon. Ameriikkalaiset vissiin suosittelevat, että nahka olisi hyvä olla poikkileikkaukseltaan jotakuinkin 5 dimen muotoinen. Itse teen tipin muotoilun aikalailla tunteella. Oleellista on, että tippi on tasaisen, säännöllisen pyöreä. Tarkan muodon tekemistä helpottaa tuo mainitsemani Tip Shaper, joita niitäkin saa biljarditarvikeliikkeistä.
  7. Tipin reuna kannattaa kovettaa, jotta se ei lyttääntyisi l. tulisi kovin sienen muotoiseksi, kun kepillä moukutetaan palloja. Homman saa tehtyä helpoimmin siten, että kastelee tipin suoran osuuden vaikka syljellä ja hankaa nahan reunaa kiiltävällä metallilla. Jos reuna ei ala kiiltämään niin lisää vaan sylkeä ja kovaa hankausta suoralla metallilätkällä.
  8. Kiksiä nahkaan. Homma on valmis ja eikun pelaamaan. Yleensä tippiä joutuu hieman muotoilemaan uudelleen, kun sillä on taottu hetki palloja.

Ei muuta kuin onnea ja menestystä. Ei homma mikään erityisen vaikea ole, jos työkalut yhtään pysyvät kädessä. Pahimmillaan saat tuhottua kalliin nahan ja vaurioitettua holkkia, mutta eipä juuri muuta.

tipin vaihtaminen


Kepittää

kepit
Kuva: Marjut

Juuri kun olin päässyt kehumasta joululahjukseksi saamaani keppiä, minua lahjottiin uudella kepillä. Nyt sitten palveluksia vastaan. Keppivalikoimani laajeni Furyn Pyramidiin ja Kaisaan tarkoitetulla järkäleellä, jota en ole ehtinyt vielä pallojen suuntaan osoittaa. Vanhan Classic J&B -kepin voisin myydä pois, jotta loput kolme köötä mahtuisivat jotakuinkin järkevän kokoiseen laukkuun. Furya odottaa uusi Sniperin laminaattitippi, tehdasnahat kun tahtovat olla järjestään aika surkeita. Uusi keppilaukku pitäisi vielä hankkia – kunpa jostain löytyisi riittävän iso punainen paksi.


Pakka rikki

Oliver Stops

Joululahjukseksi saamani uusi biljardikeppi osoittautui positiivisemmaksi yllätykseksi kuin osasin odottaa. Saksalaisvalmisteinen Oliver Stops Breakhammer hyppyytteli palloja hyppypituudessaan melkein kuin itsestään. Breikkipituudessa lyöntiin tuntui saavan enemmän voimaa kuin aiemmin. Tai sitten vaan kuvittelen. Oleellista lienee se, miltä tuntuu. Keppi on kovasti vaatimattoman näköinen Sneaky Pete -tyyppinen, mutta tehty hyvin laadukkaasti. Shafti on Predator 314:aa kiilavampi, ehkä lähempänä Z-shaftia.

Edellinen positiivinen yllätys oli puolitoista vuotta sitten hankkimani Predator 4k1, jonka avulla tunnen oppineeni parempaa lyöntitekniikkaa. Välineurheilija, ehdottomasti, mutta oleellista on kai se, että saa nautintoa pelaamisesta.

Välineet ovat kohdallaan, nyt pitäisi vaan oppia pelaamaan. Niin no joo: jossain vaiheessa tekisi mieli päästä kokeilemaan Universal Smart Shaftia, kunhan 314 on loppuunpelattu.


Pelionnea

RZ

Välillä vähän palloiluharrasteaiheista juttua. Kuittasin voiton tiistaisesta 9-pallon viikkokisasta Ritzissä. Oli mainiota pelata, kun tasoitukset olivat jengillä varsin samaa luokkaa. 10 pelaajaa, kahdella oli tasoitus 2, yhdellä neljä ja lopulla seitsemällä, itseni mukaanlukien, kolme. Pelini menivät 6-3, 6-5, 6-5 ja 6-5. Viimeisessä matsissa pyörittelimme 9-palloa reunasta toiseen, ei kovin tasokasta peliä. Tasoitukset olivat ilmeisestikin kohdallaan, koska matsit olivat tiukkoja, Toiveissa on, että tasoitukseni ei putoa, mikä kyllä tarkoittaa, että en ole sen parempi pelaaja :-)

Edellisen voittoni sain viikkokisoissa, joissa oli vain kuusi pelaajaa. Ekassa matsissa tuli hudaa 4-6, seuraavat menikin sitten 6-2, 6-5 ja 6-5.

Onhan noissa skaboissa tullut ihan kunnolla takkiinkin. Parhaat jäävät vaan mieleen.


Palloja pusseihin porukalla

In the first round

Tuli järjestettyä kavereille kutsuskabat. Pelattiin 9-palloa, sekä 7-palloa kertakuolemaversiona. 9-pallo-osuuden vei Kuikka, viime vuoden mestari Jani tuli hyväksi kakkoseksi. Minä ja Zhang jäätiin sijoille 3.-4. Muut sijoitukset julkistan pikapuoliin.

Sudden death 7-ballin vei lopulta allekirjoittanut.


Herrasmiespeliä

Snooker on tunnetusti hieno herrasmiespeli kaikessa vaikeudessaan. Olen jotenkin missannut Toini ja Heikki Haaman show:t aivan tyystin silloin, kun ne tulivat televiiisiosta. Tuubi tarjoilee loistavia pallopeliaiheisia pätkiä – nämä ovat melkein elävästä elämästä.

Lisäherkkuja samasta aiheesta:
Toini ja Heikki Haaman Show: Biljardi 1
Toini ja Heikki Haaman Show: Biljardi 2
Toini ja Heikki Haaman Show: Biljardi 4


Viikoittaista palloilukilvoittelua

Weekly competitions

Ritzissä on tiistaisin kuudelta viikkokisat. Yleensä pelataan palloa numero 9, tänään pelattiin 8-palloa. Sijoituin sijoille 3.-4., osallistujia oli kaikki seitsemän. Menin häviämään neljän cupissa kontrassa vastustajalleni, olin ollut jo voitolla 5-3. Sain voittoja huimat 4 €, osallistumismaksun jälkeen jäin siis 3 € tappiolle. Nokkelampi voi tästä päätellä, että osallistumismaksu on 7 €. Jos haluaa saada pelinsä kehittymään, viikkokisat on oikea paikka aloittaa. Tunnelma on leppoisa, Ritzin viikkoskaboissa on osallistujia ollut vaihtelevasti välillä 5-15. Skabat pelataan tasoituksilla kuuteen voittoon, aloittelijoiden tasoitus on 4, huippujen 0. Oma tasoitukseni on kolme, ja se kertoo aika paljon osaamisestani.

Viikkokisoja järjestetään myös ainakin Baribalissa (tiistaisin klo 17.30 ilman tasoituksia), Mascotissa lauantaisin kunhan se taas avataan ja Trickshotissa. Todennäköisesti monessa muussakin paikassa, täsmennyksiä voi laittaa kommenttina.


Jännittävää

2. div. ranking @Blackpool 5

Jännittäminen alkoi heti aamusta suhlatessa bussiaikataulujen kanssa. Suuntana oli Järvenpää, tuo skabojen järjestämispaikka, jossa en ollut koskaan käynyt. Kisat olivat järjestyksessään toiset biljardirankingit, joihin osallistuin. Ensimmäiset, keväällä Keravalla pidetyt, menivät aivan penkin alle. Hermostuminen ja jännitys oli huippuluokkaa. Kaksi peliä ja olin valmiina kotiinlähtöön.
Mistähän ihmeestä hermoilu johtui? Tilanteessa kun ei pitänyt olla mitään niin ihmeellistä – muuta kuin, että tilanne oli uusi.

Saavuin Blackpooliin hyvissä ajoin klo 10, koska en tullut katsoneeksi oman matsini alkamisaikaa edellisiltana. Eka matsini alkoi klo 11.20, ideana voittaa neljä peliä. Pelasin ehkä elämäni huonointa peliä. Hermostumisen ja jännittämisen määrä oli jotain ihan omaa luokkaansa. Oli vaikea hahmottaa peliä yhtä palloa pidemmälle ja lyöntitekniikkakin oli mennyt jotenkin rikki. Vastustajanikin pelasi huonoa peliä, mutta ei aivan yhtä ala-arvoista kuin minä. Takkiin tuli 4-0 aivan ansaitusti. Ottelu päättyi klo 12.10, seuraavan kamppailun arvioitu alkamisaika oli 15.20.

Toinen matsi päättyi 16.13. Pahin jännitys oli rauennut ja itseluottamuskin oli paremmalla tasolla kuin eka matsissa. Yhden oluen olin nappaissut lounaan yhteydessä. Ei peli vieläkään mitään parasta mahdollista ollut, mutta sain tehtyä kolme voittoa pötköön. Kaveri vei yhden matsin, jonka jälkeen kuittasin loppunumeroiksi 4-1.

Kolmas matsi loppui 4-0 tappioon, paremmalleni hävisin. Muutaman typerän mokan tein, muuten peli kulki ihan kohtuudella ja jännityskään ei suuresti ottanut valtaansa. Pelaajia oli toista sataa, sijoitukseksi lankesi jotain sijat 65.-96.Kotimatka tuli.

Aina ei voi voittaa, ei edes joka toinen kerta. Mutta jännittämiselle ja hermoilemiselle yritän jotain tehdä.


Ole hiljaa, isi nyt vaan

Jos bloggaat et aja… ööö tai siis jos kännäät, et bloggaa. Olen tullut varoitetuksi kännibloggaamisen seurauksista. Tuubista kaivautui esiin mainio video, jossa on yhdistetty känniautoiluvalistus ja bilis.

Ja harrasteisiin liittyen lisää typeryyksiä

Teemaa tukee myös Kännissä olemme ääliöitä -kampanja. Kampanjasta keskustelua enemmän toisaalla.


Pyristellään

Breaking

Taasen löytyi uusi mainio pallopeli ihmisen pelata. Pyramidi, tuo venälaisten lahja biljardisteille, on käsittämättömän vaikea ja suuresti nautintoa tuottava väljine sääntöineen. Yksinkertaisimmillaan säännöt menevät: millä tahansa, mitä tahansa, minne tahansa. Kahdeksan palloa telineessä ja olet voittaja. Pallo pussiin, osuma kahteen valliin tai pallo yli keskiviivan. Näin varmistat että, kaveri ei saa ottaa palloa pöydältä eli ei saa pistettä.

Pyristä pääsee pelaamaan Helsingissä Metropoolissa ja Espoossa Matinkylän salilla. Metropoolista jäi eilisen reissun jälkeen selkeästi arviotani parempi kuva.

Mikäli haluat nähdä miten pyristä oikeasti pelataan, tsekkaa Tuubista.


Sadepäivää

Biljardisali on oivallinen paikka viettää sateista lomapäivää. Parhaassa tapauksessa, kuten edellisellä visiitilläni Baribaliin, sali on varsin tyhjä ja rauhaisa, joten pöydän saa valita oman makunsa mukaan. Ehkäpä onnistuu tekemään hyvän breikin snookerissakin :-) Jos olet tiistaipäivänä liikenteessä, loppupäivästä pääset osallistumaan viikkokisoihinkin (kuten myös Ritzissäkin). Ilmainen mainos: Baribalista saa hyvää safkaa klo 22:een asti.

Hard boiled


Playing snooker is almost like…

Moving
Inspired by Swiss Tony

Playing snooker is almost like making love to a beautiful woman. First you feel the atmosphere and check the positions of the balls. Then you touch the cloth with your left hand, select the right angle and strike with the cue – strong or gently, it depends of the situation. You continue cueing as long as you are able to pot the balls.


Bilistä Helsingissä

ComplicatedPalloa pelatessa toiset paikat ovat toisia miellyttävämpi, eri kerroilla arvostaa erilaisia asioita. Tässä raakaa listausta paikoista, joissa on itse tullut palloa työnneltyä pussiin. Seassa on yhden pöydän baarejakin, vaikka niissä pelaamista olen pyrkinyt välttämään. Pyrin arvuuttelemaan paikkoja nimenomaisesti pelattavuuden näkökulmasta. Täysin subjektiiviset numeroinnit on annettu perinteisellä kouluasteikolla 4-10, kympin arvoista paikkaa ei ole vielä tullut vastaan.


Baribal 9
Arvio: Pöydät ovat varsin mainiokuntoisia prunsviikkejä. Salin sisustus trendikäs (vielä tätä kirjoitettaessa) ja mesta on muutenkin siisti ja viihtyisä. Pöydät on sijoitettu aivan liian lähellä toisiaan ja harvemmin pelaavat eivät ole oppineet antamaan viereisillä pöydillä pelaaville tilaa. Pussien leikkaus on normaalia löysempi, joten salilla on kiva käydä keräämässä itsetuntoa, kun pelikunto ei ole parhaimmillaan.
Suusta kuultua: 1. Pitäsköhän noita junnuja vetää tolla homotikulla päähän. 2. Olisi hyvä kun tähän lähelle aukeis kans joskus sali. (Kommentti ystävältäni viikkoa ennen Barin avaamista).
Käyntikertoja: useita
Pöydät: 8 pool, 2 snooker
http://www.baribal.fi/

Ritz 9 1/2
Arvio: Negatiivisia asioita mainitakseni Ritz on hieman kolkko ja sieltä puuttuu kaisa-pöytä. Kesäisin tosin kaisaakin on päässyt lyömään. Ritzin pöydät ovat hyväkuntoisia ja niistä pidetään huolta. Snookerpöydät puhdistetaan joka päivä ja poolpöydistäkin vähintään vallit. Pöytien ympärillä on riittävästi tilaa, ja kolmeen tasoon tehdyt pöytäryhmät (vanha leffateatteri) luovat salille omanlaisensa fiiliksen. Yksi lämmitetty snookerpöytä. Salilta (tai oheisesta Biljardihuollosta) saa ostaa biliskeppejä, jos innostus iskee. Ensimmäisen poolkeppini ostin, kun kyllästyin pelaamaan salin tuppipäisillä ‘mailoilla’.
Suusta kuultua: Mennään Ritziin. Siellä voi nyt oikeesti pelata.
Käyntikertoja: useita
Pöydät: 9 pool, 3 snooker
http://www.ritz-biljardi.net/

Talin keilahalli 7
Arvio: Kolkko ja ehkä hieman kliininen, ihan siisti. Keilaaminen on enemmän tämän mestan pala kakkua. Snookerpöydät vaikuttivat 10-jalkaisilta ja poolpöydät 7-jalkaisilta. Ei siis nautintoa koko pituudelta. Poolpöydät olivat puhdistamattomia ja vallikumit kuolleita.
Suusta kuultua: Pikkasen on pienet pöydät.
Käyntikertoja: 2
Pöydät: 4 pool, 2 snooker
http://www.bowling.fi/tali/

Trickshot 8+
Arvio: Trickshot on ihan mainio baari, jossa neljällä pöydällä pääsee työntämään palloja pussiin. Verat ovat hieman kuluneita, osin reikäisiäkin, mutta Trickshotissa saa edullista salkkaria. Viikonloppuisin sali ihan tukossa pelaajista ja valitettavan usein myös arki-iltaisin. Trickshotissa on tilaa pelata. Jos tänne ei mahdu niin sitten voi mennä Metropooliin tai Mascottiin.
Suusta kuultua: Diggaan tästä ku röökin haju ei tuu pöydille asti.
Käyntikertoja: useita
Pöydät: 4 pool
http://www.trickshot.fi/

Mascot 8
Arvio: Mascot on minun makuuni liian suosittu paikka, koska olen sieltä kaksi kertaa lähtenyt jonotettuani pöytää kohtuuttoman kauan. Yhden kerran olen siellä päässyt pelaamaan. Pöydät ovat ihan kelpokuntoisia, punapisteinen kivi on plussaa. Useimmilla saleille kyseiset pallosetit ovat vain kerhokäytössä. Yläkerrassa neljä pöytää rivissä, alakerrassa yksi omassa loosissaan. Mascotiin ei tule mentyä pelaamaan, koska se on ‘aina’ täynnä.
Suusta kuultua: Täällä vois käydä josku toistekin.
Käyntikertoja: 1+2
Pöydät: 4+1 pool
http://www.mascot.fi/

Veeruska 6-
Arvio: Veeruskaan ei mennä ensisijaisesti pelaamaan. Siellä vedetään ensisijaisesti bisseä ja pelataan sitten palloa, jos pöydät eivät ole varattuja. Pöydät ovat pieniä, liekkö 7-jalkaisia. Tästä huolimatta vähän väliä joutuu käyttämään puolikasta keppiä, jotta valkoisella pallolla voi lähestyä värillistä. Pöydät siis aivan liian ahtaassa tilassa ja usein likaisia. Taaimmaisella pöydällä mahtuu pelaamaan etummaista paremmin. Toinen paikoista, joiden pöytiin en olisi koskaan uskonut vaihdettavan verkoja.
Suusta kuultua: 1. *alauta, taas pitää lyödä lyhyellä kepillä. 2. *ttu mä vedän kohta tota Lasse Kurkee turpaan.
Käyntikertoja: useita
Pöydät: 2 pool

Biljardi Espoo  9-
Arvio: Salilla on hyväkuntoiset pöydät ja siellä pääsee pelaamaan kaikki herkkuja: poolia, kaisaa, pyramidia (jota usein kaisapöydällä tahkotaan), karaa ja snookeria. Iso miinus tulee siitä, että sali on liian kaukana Helsingistä. Puoli tuntia bussikyytiä keskustasta on vaan liikaa. Muuten Espoon sali voisi olla suosikkipaikkanani.
Suusta kuultua: Ei mut täähän on ihan siisti.
Käyntikertoja: 2
Pöydät: 9 pool, 5 snooker, 3 kaisa, 1 kara, 1 pyramid
http://www.biljardiespoo.com/

Jorin Pelisali  5 1/2
Arvio: Ilmeisesti yhden hemmon urhokkaasti pyörittämä paikka. Salilta saa halpaa bisseä ja siellä on edullinen tuntihinta, poolpöydät ovat vastaavasti varsin kaameassa kunnossa ja kokolattiamattojen riekaleet olisi varmastikin syytä jo viedä roskapönttöön. Snookerpöydät vaikuttivat varsin ok-kuntoisilta, niiden pelikunnosta ei ole tosin tietoa.
Suusta kuultua: Siis vaikka sit mieluummin Metropooliin.
Käyntikertoja: 2
Pöydät:

Metropool  7+
Arvio: Pöydät hieman kulahtaneita ja poolpöydät löysäpussisia. Toinen saleista, joihin en olisi uskonut vaihdettavan koskaan verkoja – snookerpöydille sellainen ihme tapahtui puolisen vuotta sitten. Salin alakerta on todella karu ja vaikutelma rähjäinen. Isona plussana mainittakoon että yleensä (pl. perjantai-illat) salilla pääsee pelaamaan jotakin lajia ilman jonotusta. Asiakaspalvelijat jopa nykyisin tervehtivät ja saattaapa hymykin pilkahtaa. Salin uutuutena on mahdollisuus maksaa pankkikortilla.
Suusta kuultua: Ei mennä sinne. Siellä bissekin maistuu ikenelle.
Käyntikertoja: useita
Pöydät: alakerrassa 7 poolpöytää ja 4 snookerpöytää (+2 HBK:n kaisapöytää), yläkerrassa taitaa olla tätä kirjoitettaessa 2 kaisapöytää ja 1 poolpöytä

Corona  8
Arvio: Corona on enemmän baari kuin biljardisali, vaikka pöydät vievätkin mestan pinta-alasta suurimman osan. Osassa pöydistä on varsin ahdasta pelata. Vaatetukselle ja laukuille ei ole keskipöydillä mitään paikkaa. Pallotiskin palvelu on ollut usein varsin tylyä, mutta Coronaan on yleensä kuitenkin kiva mennä tekemään kuppia ja pelaamaan palloa. Poolpöydistä ainoastaan kolme on 9-jalkaisia.
Suusta kuultua: Mennään Coronaan pelaamaan snookeria, kun siellä saa vähän helpommalla tehtyä breikkejä.
Käyntikertoja: useita
Pöydät: 9 pool, 1 snooker
http://www.andorra.fi/corona/index.html

Parnell’s (Hämeentiellä) 6+
Arvio: Ihan leppoisa mesta ja hyvää bisseä. Yksi punaverkainen pöytä, jossa ei ole kunnolla tilaa pelata joka suunnasta. Pöytä oli siellä käydessä baarityyliin varsin likainen ja vallikumit kuolleet. Punainen verka antaa paljon anteeksi.
Suusta kuultua: Jos mä joskus hankin bilispöydän niin siinä on punainen verka.
Käyntikertoja: 1
Pöydät: 1 pool

Lucky Fellows 8
Arvio: Muistaakseni sali/baari oli ihan mainio. Tuli pelattua kiertävällä nimi-tauluun-systeemillä yksi ilta. Tunnelma oli (muistaakseni) varsin mukava. Sain pelattua useamman matsin illan aikana.
Suusta kuultua: Nyt en kyllä muista.
Käyntikertoja: 1
Pöydät: 2 pool
http://www.luckyfellow.fi/biljardisali.html

Chaplin 5-
Arvio: Teinihelvetti, jossa teinit nauttivat muovituopeista sidukkaa ja kaatavat tuota lemmenlitkua myös pöydille. Pöydät ja kepit ovat ruokottomassa kunnossa ja pieniä. Kierrän mestan kaukaa, jos voin sen suinkin tehdä ilman porukan painostusta.
Suusta kuultua: Ei siellä voi pelata.
Käyntikertoja: muutama
Pöydät: useita

YlisSuomenlinnan Yläkerho 8
Arvio: Suomenlinnassa on ihan omanlaisensa fiilis. Siellä joko tykkää käydä tai sitten ei. Minä tykkään. Sama koskee alkuasukkaiden suosimaa Ylistä. Yliksellä säilytettiin remontin jälkeenkin kaisapöytä, johon vaihdettiin verka. Kerholla pelataan nimi-tauluun-systeemillä, ja suokkilaisten elintapoja tuntemattomat voivat säikähtää raa’aksikin käyvästä kuittailusta. Käsittämättömänä tapana on pitää kiksi pelin aikana keppitelineen päällä.
Suusta kuultua: Kaisa ylikeskeen.
Käyntikertoja: 1 remontin jälkeen
Pöydät: 1 kaisa


Biljardia ja oppimista

Women’s semifinal, originally uploaded by vipa.

Kulttuuritalolla pidetyt biljardin SM-kisat olivat varsin nautinnollista katsottavaa, vaikka Ritz Clubia edustanut Mella ei parhaaseensa päässytkään naisten semifinaalissa vaan joutui nöyrtymään mestaruuden vieneelle Marikalle. Skabat oli erittäin kiinnostavaa seurattavaa ja kerrankin pääsi näkemään kolmen lajin huippupelaamista yhdellä kertaa. Tosin välillä meinasi niskoille käydä kuin tennistä seuratessa, kun ei osannut päättää seuraisiko zenmäistä snookeria, kaisan junttaamista vai perinteistä 9-palloa.

Lähestyimme sitten samana iltana mainiota Trickshottia ystäväni kanssa aikeissa pelata muutama peli 9-palloa, samana päivänä pidettyjen kisojen innoittamana. Edellisenä iltana olin vienyt toveriani kuin litran mittaa, ja uskalsinkin ehdottaa vastustajalleni pizzoja panokseksi. Pelit sovittiin pelattavan kymmeneen voittoon vuoroaloituksin. Onnekseni osasin pitää suuni kiinni, enkä tarjonnutkaan kolmea peliä eteen niinkuin olin aikonut. Tämä herrasmies nimittäin söi pizzaa kustannuksellani voitettuaan 10-5. Tässähän ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta mies pelasi kuin ei koskaan aiemmin! Selitykseksenä oli: “Tällai mä kitaraakin opettelen soittamaan. Katton vähän aikaa kun toinen veivaa, ja soitan sitte itte saman perästä.” Kulttuuritalon ihmistä jalostava vaikutus oli todettu.


Pieniä iloja

Rack

Uuden puolen löytäminen vanhasta harrasteesta tuottaa aina posetiivisia tunteita. 7-pallossa, ja etenkin sen sudden-death-versiossa saa ja saa antaa kylmää kyytiä.