Joululahjukseksi saamani uusi biljardikeppi osoittautui positiivisemmaksi yllätykseksi kuin osasin odottaa. Saksalaisvalmisteinen Oliver StopsBreakhammer hyppyytteli palloja hyppypituudessaan melkein kuin itsestään. Breikkipituudessa lyöntiin tuntui saavan enemmän voimaa kuin aiemmin. Tai sitten vaan kuvittelen. Oleellista lienee se, miltä tuntuu. Keppi on kovasti vaatimattoman näköinen Sneaky Pete -tyyppinen, mutta tehty hyvin laadukkaasti. Shafti on Predator 314:aa kiilavampi, ehkä lähempänä Z-shaftia.
Edellinen positiivinen yllätys oli puolitoista vuotta sitten hankkimani Predator 4k1, jonka avulla tunnen oppineeni parempaa lyöntitekniikkaa. Välineurheilija, ehdottomasti, mutta oleellista on kai se, että saa nautintoa pelaamisesta.
Välineet ovat kohdallaan, nyt pitäisi vaan oppia pelaamaan. Niin no joo: jossain vaiheessa tekisi mieli päästä kokeilemaan Universal Smart Shaftia, kunhan 314 on loppuunpelattu.
Välillä vähän palloiluharrasteaiheista juttua. Kuittasin voiton tiistaisesta 9-pallon viikkokisasta Ritzissä. Oli mainiota pelata, kun tasoitukset olivat jengillä varsin samaa luokkaa. 10 pelaajaa, kahdella oli tasoitus 2, yhdellä neljä ja lopulla seitsemällä, itseni mukaanlukien, kolme. Pelini menivät 6-3, 6-5, 6-5 ja 6-5. Viimeisessä matsissa pyörittelimme 9-palloa reunasta toiseen, ei kovin tasokasta peliä. Tasoitukset olivat ilmeisestikin kohdallaan, koska matsit olivat tiukkoja, Toiveissa on, että tasoitukseni ei putoa, mikä kyllä tarkoittaa, että en ole sen parempi pelaaja
Edellisen voittoni sain viikkokisoissa, joissa oli vain kuusi pelaajaa. Ekassa matsissa tuli hudaa 4-6, seuraavat menikin sitten 6-2, 6-5 ja 6-5.
Onhan noissa skaboissa tullut ihan kunnolla takkiinkin. Parhaat jäävät vaan mieleen.
Tuli järjestettyä kavereille kutsuskabat. Pelattiin 9-palloa, sekä 7-palloa kertakuolemaversiona. 9-pallo-osuuden vei Kuikka, viime vuoden mestari Jani tuli hyväksi kakkoseksi. Minä ja Zhang jäätiin sijoille 3.-4. Muut sijoitukset julkistan pikapuoliin.
Sudden death 7-ballin vei lopulta allekirjoittanut.
Snooker on tunnetusti hieno herrasmiespeli kaikessa vaikeudessaan. Olen jotenkin missannut Toini ja Heikki Haaman show:t aivan tyystin silloin, kun ne tulivat televiiisiosta. Tuubi tarjoilee loistavia pallopeliaiheisia pätkiä - nämä ovat melkein elävästä elämästä.
Ritzissä on tiistaisin kuudelta viikkokisat. Yleensä pelataan palloa numero 9, tänään pelattiin 8-palloa. Sijoituin sijoille 3.-4., osallistujia oli kaikki seitsemän. Menin häviämään neljän cupissa kontrassa vastustajalleni, olin ollut jo voitolla 5-3. Sain voittoja huimat 4 €, osallistumismaksun jälkeen jäin siis 3 € tappiolle. Nokkelampi voi tästä päätellä, että osallistumismaksu on 7 €. Jos haluaa saada pelinsä kehittymään, viikkokisat on oikea paikka aloittaa. Tunnelma on leppoisa, Ritzin viikkoskaboissa on osallistujia ollut vaihtelevasti välillä 5-15. Skabat pelataan tasoituksilla kuuteen voittoon, aloittelijoiden tasoitus on 4, huippujen 0. Oma tasoitukseni on kolme, ja se kertoo aika paljon osaamisestani.
Viikkokisoja järjestetään myös ainakin Baribalissa (tiistaisin klo 17.30 ilman tasoituksia), Mascotissa lauantaisin kunhan se taas avataan ja Trickshotissa. Todennäköisesti monessa muussakin paikassa, täsmennyksiä voi laittaa kommenttina.
Jännittäminen alkoi heti aamusta suhlatessa bussiaikataulujen kanssa. Suuntana oli Järvenpää, tuo skabojen järjestämispaikka, jossa en ollut koskaan käynyt. Kisat olivat järjestyksessään toiset biljardirankingit, joihin osallistuin. Ensimmäiset, keväällä Keravalla pidetyt, menivät aivan penkin alle. Hermostuminen ja jännitys oli huippuluokkaa. Kaksi peliä ja olin valmiina kotiinlähtöön.
Mistähän ihmeestä hermoilu johtui? Tilanteessa kun ei pitänyt olla mitään niin ihmeellistä - muuta kuin, että tilanne oli uusi.
Saavuin Blackpooliin hyvissä ajoin klo 10, koska en tullut katsoneeksi oman matsini alkamisaikaa edellisiltana. Eka matsini alkoi klo 11.20, ideana voittaa neljä peliä. Pelasin ehkä elämäni huonointa peliä. Hermostumisen ja jännittämisen määrä oli jotain ihan omaa luokkaansa. Oli vaikea hahmottaa peliä yhtä palloa pidemmälle ja lyöntitekniikkakin oli mennyt jotenkin rikki. Vastustajanikin pelasi huonoa peliä, mutta ei aivan yhtä ala-arvoista kuin minä. Takkiin tuli 4-0 aivan ansaitusti. Ottelu päättyi klo 12.10, seuraavan kamppailun arvioitu alkamisaika oli 15.20.
Toinen matsi päättyi 16.13. Pahin jännitys oli rauennut ja itseluottamuskin oli paremmalla tasolla kuin eka matsissa. Yhden oluen olin nappaissut lounaan yhteydessä. Ei peli vieläkään mitään parasta mahdollista ollut, mutta sain tehtyä kolme voittoa pötköön. Kaveri vei yhden matsin, jonka jälkeen kuittasin loppunumeroiksi 4-1.
Kolmas matsi loppui 4-0 tappioon, paremmalleni hävisin. Muutaman typerän mokan tein, muuten peli kulki ihan kohtuudella ja jännityskään ei suuresti ottanut valtaansa. Pelaajia oli toista sataa, sijoitukseksi lankesi jotain sijat 65.-96.Kotimatka tuli.
Aina ei voi voittaa, ei edes joka toinen kerta. Mutta jännittämiselle ja hermoilemiselle yritän jotain tehdä.
Jos bloggaat et aja… ööö tai siis jos kännäät, et bloggaa. Olen tullut varoitetuksi kännibloggaamisen seurauksista. Tuubista kaivautui esiin mainio video, jossa on yhdistetty känniautoiluvalistus ja bilis.
Taasen löytyi uusi mainio pallopeli ihmisen pelata. Pyramidi, tuo venälaisten lahja biljardisteille, on käsittämättömän vaikea ja suuresti nautintoa tuottava väljine sääntöineen. Yksinkertaisimmillaan säännöt menevät: millä tahansa, mitä tahansa, minne tahansa. Kahdeksan palloa telineessä ja olet voittaja. Pallo pussiin, osuma kahteen valliin tai pallo yli keskiviivan. Näin varmistat että, kaveri ei saa ottaa palloa pöydältä eli ei saa pistettä.
Pyristä pääsee pelaamaan Helsingissä Metropoolissa ja Espoossa Matinkylän salilla. Metropoolista jäi eilisen reissun jälkeen selkeästi arviotani parempi kuva.
Mikäli haluat nähdä miten pyristä oikeasti pelataan, tsekkaa Tuubista.