Purjeilla kisaamista
Lauantai meni leppoisasti Viaporin Tuopissa, pääsimme sijalle 6./12 [pdf]. Myöhästyimme lähdöstä jonkun 15 sekuntia, sen verran oli taas härdelliä lähtöalueelle. Vettä satoi liki koko ajan ja miehistö kippareineen oli märkänä hyvistä sadevaatteista huolimatta. Ainoastaan keulagasti oli varautunut aurinkoisen sään varalle ja purjehtikin shortseissa ja t-paidassa… Pysyimme lenssin ja slöörin hyvin huippuveneiden vauhdissa, mutta kryssille emme saaneet edelleenkään riittävästi nousukulmaa. Täytyy tutkia förstaagin ja viuluvanttien kireys.
Sunnuntai meni Lightningien 60-vuotisjuhlaregatan organisoinnissa. Sää noudatteli lauantain linjaa. Skabassa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Yksi paatti ei saanut puuskassa löysättyä ison skuuttia ja seurauksena oli uimareissu. Miehistö sai veneen ekalla kerralla ylös omin voimin, mutta toisen kaatumisen jälkeen jouduttiin askartelemaan sitten kolmen veneen voimin. Yhdellä veneellä pidettiin jollaa tuulessa, toisella käännettiin venettä ja kolmannella kerättiin merestä uimaan lähteneitä tavaroita. Miehille ei käynyt kuinkaan.
Veteen ja takaisin
Sunnuntaina tuuli mukavan napakasti reilut kymmenen metriä sekunnissa suoraan naamaan. Suomenlinnan eteläpuolelta Hevosille oli varsin monttuista. Jossain käännöksessä tovi sitten ostamani Windex päätti lähteä syleilemään merta. Ruuvimeisselillä työskentely kun on niin vaikeaa.
Meri oli tyhjä, montaakaan venettä ei tullut vastaan. Sipoonselän itäpuolella tapasin silkkiuikkuja. Vettä satoi, mutta vene liikkui. Laskin purjeet määräsatamani lähettyvillä saaren suojassa. En ollut vielä käynnistänyt konetta, kun tajusin olevani kainaloita myöten vedessä. En vieläkään tajua mitä tapahtui – joko astuin kapealla kannella harhaan tai sitten liukastuin. Pelastusliivit olivat purjehdustakkini alla, turvavaljaat niiden päällä, valjaat kiinni lifelinessa. Hain varalaita on sen verran matala, että ylöskiipeäminen sujui helposti. Hämmästyttävää oli, että kaikkialta muualta olin märkä paitsi lantion kohdalta. Säikäytti.
Kolme yötä vietin saaressa jumissa, tuuli puhalsi idästä 15-21 m/s välillä. Siihen keliin ei tee mieli ihan huvikseen mennä.
Paluumatkalla ei sitten juurikaan tuullut. Meni koneella pärisyttämiseksi.
606-purjehdusta
Pääsinpä sitten vihdoin ja viimein purjehtimaan seuramme 606:lla. Hankimme seuraamme neljä 606:sta klubipurjehduksia, koulutusta ja skabaamista varten. Vene on oikein mainio purjehtia kahden hengen miehistöllä. Vakaa ja sporttinen. Särkän eteläpuolelle tuuli oikein sopivasti tälle jollalle (ja miehistölle). Spinaakkerikin oli ylhäällä muutamaan otteeseen.
Yksinpurjehdusta
Tuli sitten kokeiltua yksinpurjehdusta. Purjehtiminen Kaptahilla on varsin helppoa ja mukavaa yksinkin, etenkin kun askartelin paattiin kunnon pinnalukituksen. Kovassa kelissä hommaa ei ole tullut vielä testattua. Laituriin ajaminen on hankalaa, jos sivutuuli painaa.
Purjehduskausi korkattu
Purjehduskausi on nyt korkattu, näin juomismetaforaa käyttäen. Keli oli hieno, vaikka sade- ja ukkoskuuroja lupailtiinkin. Vihdoin ja viimein Kaptah sai myös Windexin toppiin. Vaikka tuo tuulenosoitin asennettiin ihan oikein ja suoraan, vinoonhan se sitten kuitenkin meni.
Purjeilla laiturista, purjeilla laituriin. Tuntui hyvältä.
Puolipuuhakas harrasteviikonloppu – katso kuvat
Klaus Thunder
Perjantaina Senaatintorilla oli Karjalan alueen puffi nimeltään Ilo elää Karjalassa. Lavalla veivasi Sanna Kurki-Suonio tjsp, joka ei lämmittänyt sydäntä yhtään. Sen sijaan lohi, muikut ja perunat olivat rasvaisia eli hyviä. Espan puolella Aleksi Ojala uikutti, keikka oli yhtä huono kuin Turussa. Minkä takia mies ei voi olla vähättelemättä itseään? Ihan mainioita biisejä, mutta ei viitsi pitkään kuunnella artistia, joka aloittaa keikan vähättelemällä itseään. Sviddu, asennetta peliin! Katso kuvat.
Asennetta ei puuttunut sen sijaan Klaus Thunderilta ja Vilhelm Meisteriltä elikkäs Klaus Thunder & Ukkosmaine -syntikkaduolta. Jampat pistivät itsensä totaalisesti peliin. Kaikki hymyilivät, aurinko paistoi. Biisit ovat, miten sen nyt sanoisi, nopeatempoisia ja erittäin naiiveja rakkauslauluja, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Katso kuvat. [edit] Lisää samasta aiheesta.
Lauantaina Särkällä jatkui Särkkä Sail 08 ja ohjelmassa oli mm. pelastautumisharjoitus. Helsingin Meripelastajat opastivat kuinka veteen pudonnut jamppa saadaan takaisin paattiin. Olosuhteet eivät ihan vastanneet todellisuutta: vene oli paikallaan, aikaa oli vaikka hevoset söisi ja nostamiseen oli vielä haavintyyppinen erikoistyökalu. Katso kuvat.
Pekka pelastettavana
Pari venettä harjoituspaikkaa tuonnempana sekopäinen joutsen takoi nokallaan veneen kylkeen ilmestynyttä peilikuvaansa. Ei tainnut olla karkotustoimenpiteellä muuta vaikutusta kuin että nokka tuli pipiksi.
Sunnuntaina sain vaihdettua paattiin peräköyden, 16mm paksun 12-lyödyn köyden pleissaaminen ei vaan onnistunut. Sen sijaan sain tiivistettyä mastonjalan punaisella muovipussilla ja vaihdettua puomitelttaan kiinnitysnarut. Leppoisaa.
Pientä iloa venetarvikeliikkeessä
Usein jo tieto siitä, että tarvitsee lähteä venetarvikeliikkeeseen alkaa vituttaa. Monesti ovat pahalaiset vaan ainoita paikkoja, joista saa tarpeellisia köysiä ja heloja. Palvelu on keskimäärin paskaa ja ylimielistä (erityisesti tietty M:llä alkavassa liikkeessä, joka pitää pääpaikkaansa Lauttasaaressa) ja alle satasen harvoin selviää liikkeestä ulos vaikka kuinka pientä asiaa on toimittamassa.
Tarvitsin Kaptahiin peräköyden, vanha kolmesti lyöty köysi oli kokolailla rispaantunut. Ei auttanut kuin marssia venetarvikeliikkeeseen. Hain luokkasäännöt [pdf] sanovat, että kiinnitysköyden on oltava vähintään 16mm paksua. Astuin nimeltä mainitsemattomaan lauttasaarelaiseen veneilytarvikeliikkeeseen, perinteistä 16:mm perä-/kiinnitysköyttä ei löytynyt. Muutaman hetken pähkäilin köysivaihtoehtoja myyjäpojan kanssa kunnes hän paksu sininen skuuttiköysi kädessään sanoi, että “tämän köyden myyntiä me ollaan lopettamassa, voisin myydä sen 50 metrin pätkän vaikka 130€:lla”. Hinta kuulosti hämmästyttävän edulliselta. Sanoin ottavani köyden.
Kassalla myyjäpojun ilme muuttui varsin vakavaksi, sitten hieman ahdistuneeksi, valkoiseksi, punaiseksi, valkoiseksi, kunnes alkoi varovainen öhkiminen. “Tuota.. tää köysi on itseasiassa aika paljon kalliimpaa… Sopisiko hinnaksi 150€ niin ei jouduta myymään kovin paljon miinuksella?”. Niistä harvinaisista veneilytarvikemyyjän ilmeistä maksoin varsin iloisesti tuon lisää pyydetyn 20€. Taitaa minussakin olla pieni paholainen.
Turvotusta
Paatti meni eilen veteen. Pari viimeistä viikkoa kuivilla olivat kuivattaneet kylkilautoja vähän turhan paljon. Merta tuli sisään parista kohdasta vähän enemmän, parista kohdasta vähän vähemmän. Täytyy toivoa, että vene pitäisi huomenna vettä riittävästi myös ulkopuolella. Masto olisi hyvä saada pystyyn.
Paatti veteen
Aah, kevään kunnostukset on sitten tehty – mitä nyt vähä puomia ja mastoa pitäs fiksata ja lakkailla. Paatti menee veteen ensi viikon perjantaina. Siitä se sitten alkaa meikäläisenkin purjehduskausi.
Karmiininpunainen
Kansi on nyt maalattu omalla perinteisellä sekoituksella, joka mukailee entistä Uulan ovi- ja ikkunamaalia. 2 osaa pellavaöljymaalia ja 1 osa lakkaa. Ja kun kaupasta ei saa riittävän punaista pellavaöljymaalia valmiina, sekoitan tuohon joukkoon vielä hieman karmiininpunaista. 1,2 dl:n purkillinen karmiininpunaista pigmenttiä hierotaan pellavaöljyn kanssa pastaksi, joka saa tekeytyä yön yli, ennenkuin se sekoitetaan pellavaöljymaali-lakkaseokseen. Pääsisi helpommalla, jos vetäisi vaan Miranolia pintaan. Kova maali vaan ei kankaalle oikein sovi.
Kannesta tuli mukavan punainen ja pohjasta perinteisen musta. Unohdin sekoittaa öljymaaliin serotiinia, joten maali saattaa kovettua pidempään kuin viikon. Ainakin tällaisella vesikelillä. Hytin kattoon vielä joku päivä sitten kerros valkoista. Liidunvalkoista.
Shine like a star
Tänään tuli hiottua. Ja lakattua ja pyyhittyä ja paklattua ja maalattua ja pyyhittyä ja maalattua. Jos vielä kansivärin saisi sekoitettua, kannen maalattua ja pohjaan vedettyä kokonaisen kerroksen myrkkymaalia niin paatin voisi laskea veteen. No ehkä pohjalautojen saumoihin voisi laittaa vähän Prooffia. Sitten jossain vaiheessa pitäisi korjata puomi, nostaa masto, varustaa paatti ja hoitaa katsastaminen. Siitä on sitten varmaan kolmisen kuukautta, kun pääsee taas puhdistamaan pohjaa ja laittamaan paatin talviteloille. Ei, en minä ole pessimisti.
Venettä skropaten
Veneilykausi on nyt sitten aloitettu. Kansi hiottuna ja maalaustarpeita ostettuna. Ei oikeen lähe. Jos vaikka kuukauden sisään yrittäisi saada paatin veteen.
Myytävänä veneen puolikas
Hyvälle ihmiselle olisi nyt tarjolla puolikas purjeveneestä. Ei styyrpuurin eikä paapuurin puolta vaan mahdollisuus omistaa 50% hai-veneklassikosta Kaptahista. Kaipaan veneelle henkilöä, joka jakaisi veneen käytön, kustannukset ja ylläpidon. Käyttämisestä ja ylläpidon tasosta saadaan varmasti sovittua.
Lisäinfoa http://www.2nelonen.net/myytavana.php
Kaptah Göran Schildtillä ja Vivica Bandlerilla
Kaptah-veneeni 70-luvun alkupuolella omistanut Hannu Hyttinen teki hieman tutkivaa journalismia ja kirjoitti sen pohjalta artikkelit Frisk Brisiin ja Navigareen. Kaptah on ollut 40-luvulla Göran Schildtin ja Vivica Bandlerin omistuksessa. Koko artikkeli on luettavissa Kaptah-sivustoltani.
Veneitä sisätiloissa
4 x 300 hv. WTF!
Veneilykausi alkaa perinteisesti Messukeskuksen Venemessuilla, jotka on näppärästi nimetty tänä vuonna Vene 08 Båt -messuiksi. Edellisvuonna skippasin koko tapahtuman, kun tuntui ettei sieltä saanut mitään irti. Jos et ole ostamassa venettä, et tarvitse tarvikkeita tai jos ei ole mitään muuta kohdennettua syytä mennä tölvistelemään Pasilaan niin messuilla ei ole mitään annettavaa. Tämän vuotinen reissukin tuntui aikas turhalta. Puuveneosastolla on sinällään ihan nasta käydä vaikkei sielläkään mitään nyt niin erikoista ollut esillä. Muutama hyvin kunnostettu ja rakennettu moottorivene, vanhoja perämoottoreita ja yksi Lightning. Nämä oli nähty.
Muoviset purjeveneet eivät ole oikein koskaan jaksaneet innostaa vaikka ovatkin hiukkasen helppohoitoisempia puupaatteihin verrattuna. Olihan niitä siellä esillä, isojakin. Mutta kun ei ole ylimääräistä sataa tonnia paattiin niin hittojako siellä. Moottorivenehalli oli taas ihan käsittämätön mesta. Kun on kasvanut puuveneiden kanssa ja siitä hissukseen purjehtimista opetellut niin touhuilu muovisten moottoriveneiden kanssa vakuutti sen taas uudelleen olevan täysin eri ihmisten hommaa. Tolkuttoman isoja toinen toistaan kalliimpia kesämökkejä, joilla siirrytään paikasta a paikkaan b. Hämmentävin (ja hauskin) tilanne sattui, kun puoliskoni kysyi, että mikäs se tuo pyöreä tuossa on? No, kompassihan se. Ei, hän ei veneile.
Keskentekoista katselemassa
Keskiviikkoisena iltana minulle tarjoutui mahdollisuus päästä piipahtamaan valmisteilla olevan Viking Linen Viking XPRS:n sisuksiin. Valitettavasti telakalla ei saanut valokuvata ja tuo ylläoleva kuva onkin aiemmin tammikuussa napattu. Vierailu oli pursiseuramme Merenkävijöiden järjestämä, mukana oli vajaa kolmekymmentä uteliasta purjehtimiseen hurahtanutta ihmistä.
Homma alkoi turvallisuusohjeilla ja turvavaatteiden pukemisella. Tuuli oli kylmä, eikä olisi yhtään haitannut vaikka olisi ollut enemmänkin kledjuja päällä. Alus ei ollut ainakaan tässä vaiheessa mitenkään erityisen kiinnostava: ahdas rakennustyömaa, jossa johtoja sai väistellä päällään ja jaloillaan. Komentosillalla oli nastaa käydä, harmi vain ettei pahvitettujen ikkunoiden läpi nähnyt mitään. Paatista tulee varmastikin hieno ainakin nykyisestä vaiheesta päätellen. Isoilla aurinkokansilla on kiva kipata gini-toniccia – olettaen, että kesät eivät ole kovin vesisateisia.
Veneitä ne on muoviveneetkin
Tällä telakalla ei ole onneksi sattunut vielä tulipaloa. Kuvassa Särkän venevaja
Mustikkamaan Telakan palo oli varsinainen suru-uutinen veneilijälle. Muovisia olivat palaneet paatit ilmeisestikin olleet. Ymmärrän hyvin veneenomistajan surun, tuskan ja harmistuksen, kun silmäterä on palanut mustaksi möykyksi. Voin hyvin kuvitella, että sisällä hallissa säilytetyt veneet olivat vielä ns. paremmin pidettyjä paatteja, joille oli annettu paljon huoltoa ja lämpöä vuosien varrella. Vakuutusrahat eivät siinä paljon lämmitä, kun koskaan ei saa itselleen sopivaksi laittamaansa venettä enää takaisin. Oli se sitten puinen, metallinen tahi plastiikkinen. Otan osaa 
Aiheesta hieman Puuvene.net:ssä
Oulussa Kiikelin vajan tulipalossa vuonna 1970 tuhoutui iso osa oululaisten hai-venelaivueesta.
Talviteloilla
Vene on nyt sitten talviteloilla. Tai ainakin melkein. Perämoottori pitäisi huoltaa, kamoja roudata poies ja olisihan sitä hyvä vaikka hio kyljet ja pohja kevättä varten. Taidan siirtää hionnat kevääseen.
Ei ollut paljon likaa ja näkkejä pohjassa, nuokin kuvassa olevat vaan kielivät siitä, että vene on hieman liian takapainoinen ja jäänyt liian vähälle käytölle. Lyhyt on puuveneilijän veneilykausi, kuten narisin jo aiemmin.
Puuveneilyn syksytuska
Miksiköhän sitä tulee luotettua siihen, että aikaa ja haluja purjehtimiseen riittää myös iltojen hämärtyessä? Kai se on sitä ylenpalttista optimismia. Mitä ajankäyttöön tulee, veneen voisi hyvin nostaa ylös jo viimeistään elokuun lopussa. Veneilykausi on Suomessa hurjan pitkä. Aktiivisimmat muoviveneilijät tuuppaavat paattinsa vesille jopa viikon sisällä jäiden lähdöstä ja jatkavat kautta aina jäiden tuloon, pakkasiin saakka. Puuveneilijän pitää odotella riittävän lämpimiä kelejä lakkaushommiin – toki hiontoja, hankintoja ja muita kunnostuksia pl. liimaukset, voi tehdä jo talvellakin. Varsinaiset skrapaushommat tulee itse aloitettua huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Kaptah on mennyt aina veteen siinä touko-kesäkuun vaihteessa.
Kunnes vene on purjehduskunnossa, masto pystyssä ja vene katsastettuna, on kalenteri näyttänyt yleensä kesäkuun loppua. Purjehduskausi on sitten käytännössä heinäkuu ja elokuun illat, ehkä myös jotkut viikonloput. Syyskuussa puupaatti onkin hyvä nostaa jo kuivumaan. Purjehduskautta puuveneilijälle tulee siten kaksi, kaksi ja puoli kuukautta. Se on aika vähän.
Miksi sitten puuveneilen? Koska itsekunnostetulla puuveneellä purjehtiminen ei ole pelkkää purjehtimista. Se on elämys. Tunnet veneen jokaisen sopukan kunnon, väline muodostuu merkitykselliseksi. On kuin olisi vanhan ystävän seurassa. Toisaalta vanhan veneen historia luo purjehtimiseen omaa tunnelmaansa. Klassisten puuveneiden estetiikka osuu myös syvästi, positiivisella tavalla, muotoilijan sieluun. Olen toki pohtinut muoviveneilyyn siirtymistä, mutta en usko, että nauttisin siitä yhtä paljon kuin omalla puupaatilla liikkumisesta.
Pitäisi joko siirtyä muoviveneilijäksi, hyväksyä purjehduskauden lyhyys, hankkia vuorokauteen lisää tunteja, myydä paatti ihmiselle, joka ymmärtää hyvän puuveneen päälle ja jolla on enemmän aikaa tai lopettaa narina.
Ote yöllisestä päiväkirjasta
19.35 Vahti saaressa
20.00-20.40 Tuuli yltyy. Yhteen veneeseen laitettu ylimääräinen keulaköysi ja fenderi keulaköysien alle joustimeksi. Portit suljettu, valot sytytetty ja lippu laskettu. Muutoin kaikki ok.
21.40-22.15 Kierros. Tuuli vaan yltyy. Veneet ok, yhdestä veneestä laskettu perälippu.
23.00 Kaikki ok.
23.30-0.20 Kierros. Kaikki ok.
01.30 Kierros. Kaikki ok.
02.30 Kierros. Kaikki ok. Tuuli vähän moinannut.
03.30 Kierros. Kaikki ok. Sataa vettä.
Ohessa tuli sitten toimittua ATK-tukena ja valokuvattua. Kuuteen asti pitäisi jatkaa. Sitten vähän unta ja töihin.
Helsinki näyttää yöllä erityisen kauniilta. Vesisateellakin.
[Nightwatching]
Täysin palvelleet
Viikonloppu meni flunssaa potiessa, väliin jäivät Ville Leinonen & Chrisse Forever -bändin keikka Huvila-teltassa sekä kauden viimeinen ratakilpailu Musto Classic Regatta ja kummitytön syntymäpäivät. D’oh, aina ei voi voittaa. Leinosen keikka oli kovasti kehuttu ja purjehdusskabassa Kaptah oli saanut kyytiä kovassa tuulessa varakipparin ajaessa paattia. Muston olisi pitänyt olla viimeinen koitos rakkaille purjehduskengilleni, nyt ne saivat viimeisen leposijan ilman elokuun lopun suolavettä. Eiväthän ne todellisuudessa mitkään viralliset purkkarit olleet vaan tavalliset Caterpillarin nahkalenkkarit. Perinteiset purjehduskengät ovat hyvin 80-lukulaiset (kera valkoisten tennissukkien) ja konseptina aikansa eläneet. Niitä näkee tosin vieläkin erittäin paljon seiloreiden jaloissa. Vaaleat pohjat, mukavuus ja kestävyys toteutuvat monissa muissakin popoissa kuin purkkareissa – pointti taitaa olla yhteenkuuluvuuden tunteessa ja perinteissä.
Puinen lätkä
Viaporin Tuoppi tuli purjehdittua varsin mukavissa merkeissä ja kotiin tuotavaksi saimme vielä puiset lätkät. Tervattu naru tuoksuu yhä. Tiimimme hioutuu kerta toisensa jälkeen paremmaksi. Seuraavaan koitokseen eli elokuun lopussa purjehdittavaan Musto Classic Regattaan Kaptah saattaa saada uuden fokan.
Tuopin lähdössä tuuli oli kovin heikkoa, mutta oli ilo huomata Kaptahin liikkuvan myötäisessä tuulessa huippuveneiden vauhtia. Olimme Pihlajasaaren pohjoispuolelle asti kakkosena, mutta kryssillä vauhtimme oli varmastikin solmua hitaampi kuin kärkiveneillä. Tästä riitti spekulointia, eikä varmuutta asiaan ole vieläkään saatu. Nousukulmakin oli muita veneitä selvästi huonompi.
Oltuamme lähdössä Suomenlinnasta, pääsin vielä onkimaan nuoren känniääliön vedestä. Tämä nuijapää kiipesi laiturilla olevaan lipputankoon, lipputanko katkesi ja jamppa lensi lipputankoineen mereen. Onneksi hyypiö ei pudonnut laiturin päälle. Hengissä tämä oman elämänsä sankari ainakin säilyi. Leuassa oli pikkuinen pipi.
Kissanhänta salossa
Koillistuulta 2 m/s ja merituulta vastakkaisesta suunnasta. Kun luonnonvoimat kohtaavat, tulos on nolla. Tällaisessa tilanteessa purjeveneet eivät liiku kuin koneen voimalla ja on parasta nostaa kissanhäntä salkoon. Kissanrääkkäämisestä ei ole kyse, vaan puna-valkoraidallisesta viiristä ja kahdesta haulikonlaukauksesta, millä lykätään purjehduskilpailun lähtöä ennaltamääräärättömäksi ajaksi. Kissantassun muotoinen kuvio vedenpinnassa kertoo paikallisesta tuulivirtauksesta, mutta tuuli tyyntyy, sanovat tietävämmät. Oli aikaa nauttia auringonpaisteesta.
Volvo Offshore Week 2007:n lauantaipäivä oli varsin verkkainen. Klo 10.55 tuulta ei juuri näkynyt, parhaat lukemat mittarissa olivat luokkaa 1,5 m/s ja varsin vaihtelevista suunnista. Ison osan ajasta Ystävän tuulimittari näytti tuulen olevan tasaista eli viivaa. Melkein olisi tehnyt mieli kaivaa grilli ystävän uumenista, paistaa rasvaisia sian kotletteja ja viestittää kilpailevat veneet huutoetäisyydelle. Kepponen olisi ollut sitä luokkaa, että kilpailupäällikkömme päätti torpata idean heti alkuunsa. Edellisen illan karonkka oli mukava, enkä usko että purjehtijatkaan pistivät pahakseen vajaan kahden tunnin lykkäystä vaikkakin asiakkaat olivat välillä aktiivisina neuvomassa kokenutta kilpailupäällikköämme.
Vaille kaksitoista tuuli alkoi hieman nousemaan, mutta se oli suunnaltaan kovasti vaihtelevaa. Puoli yhden aikaan kilpailupäällikkömme päätti pistää kisan pystyyn, ja startit alkoivat klo 12.45.
Päivän aikana saimme lähetettyä kaksi lähtöä kaikille kolmelle IMS-luokalle. Kiinnostuneet voivat käydä tarkkailemassa veneiden sijoituksia kilpailun tiedotussivustolta.
Mielenkiintoista kisajärjestämisessä on se intohimoinen ja palveleva asenne, millä kaikki järjestäjät tekivät työtään pyyteettömästi kilpailijoiden hyväksi. Osa järjestäjistä käyttikin purjehtijoista hieman leikkimielisesti nimeä asiakas, joka onkin varsin kuvaava termi. Kilpailujen järjestäminen on palvelua, josta osallistujat maksavat. Toki purjehtijat sitten myös haluavat, että kisat ja muut järjestelyt ovat huippuluokkaa. Volvo Offshore Week 2007 oli kilpailijoiden mukaan varsin onnistunut tapahtuma.
Kohteliasta veneilyä
Kesäisellä purjehdusretkelläni sain ilokseni huomata, että purjeveneilijät ovat aiemmista vuosista parantaneet huomattavasti tapojaan merkkikuvioiden käytössä. Kevyessä tuulessa vastaan tuli useita koneella ajavia purjeveneitä. Veneissä oli isopurje ja musta kartionmallinen merkkikuvio ylhäällä kertomassa, että ajavat koneella ja ovat siten väistämissääntöjen mukaan rinnastettavissa moottoriveneisiin.
Sen sijaan en vieläkään pysty käsittämään, miksi leveällä väylällä ajetaan kovaa vauhtia läheltä toisia veneitä, vaikka olisi tilaa ohittaa vaikka kuinka kaukaa? Liekö syynsä yleistyneillä navigointiapuvälineillä, joihin on niitattu gps-pisteet paikalleen, ja autopilotti ajaa merkityn reitin mukaan. Tämä ei kuitenkaan saisi vähentää aluksen päällikön velvollisuutta seurata muuta liikennettä. Vai liekö syy siinä, etteivät konevoimalla ajavat tiedä millaista on liikkua kevyessä tuulessa pienellä purjeveneellä, vaiko siinä, ettei yksinkertaisesti välitetä kanssaveneilijöistä.
