Mökki kaupungissa
Lauttasaaren eteläkärjen mökit ovat hämmästyttävä ja positiivinen ilmestys. Metsikön keskellä liki vieri vieressä on reilu 200 arviolta 10 m2:n mökkiä. Mikäpä olisi mennä fillarilla mökille paistamaan kassleria. Osa mökeistä on erittäin tyylikkäästi kunnostettuja ja laitettuja, osa näyttää jääneen hieman hunningolle. Kaiken kaikkiaan sympaattinen mökkikeskittymä.
Infoa Lauttasaari-seuran sivulla
Postaus Janne Aukian blogissa
Johtamista vai johtamista?
“A leader’s job is to rally people towards a better future”, sanoi Marcus Buckingham.
Suomen kieli on kummallista: johtaminen on vaan johtamista. Ihmisten johtamiselle ainut ilmaisu taitaa olla ‘tiimin vetäminen’. Muuten kaikki johtaminen on vaan johtamista, ihmiset ja asiat samaan nippuun. Anglikaanit ovat onneksi ymmärtäneet erottaa managementin ja leadershipin toisistaan. Hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi tarvitaan sekä ihmisten että asioiden johtamista. Johdatko sinä asioita ja ihmisiä? Ja johdatko itseäsi?
[via The Brand Builder Blog]
Numeroita
Kaapelimodeemi kenkkuili ja kurvasin Welhon palvelupisteeseen. Minulla oli numero 005. Pääsin lopulta tiskille noin 15:ssä minuutissa.
Numerotaulussa oli numero 395. Ajattelin, että tuskin edelläni on reilu kuusisataa ihmistä – eiköhän nollaus tule todella loogisesti kuitenkin 399:n jälkeen. Mikähän ihme logiikka tällaisessakin on? No, 399:n jälkeen tuli…. tadaa 430! Ja mikä numero tulee 430:n jälkeen? No 001 tottakai.
Miksi näitä erilaisia erilaisia numerohässäköitä ylipäätään käytetään? Onko tässä kyse psykologiasta vai logiikan kehittäjien omasta mentaalimallista? Ymmärrän (ehkä) sen, että erilaisiin palvelutarpeisiin eriytetään eri sataluvuilla alkavat numerosarjat, mutta jos kaikkia palvellaan kaikilla kassoilla niin miksi ihmeessä numerojärjestys menee eri tavalla kuin koulussa on opetettu?
Ykkönen ja kakkonen
Yö ja päivä. Paska palvelu ja hyvä palvelu. Kouluruoka ja lähempänä ravintolaa oleva safka. Perussalaatit ja monipuoliset salaatit. Ylihintaista ja hinnalle vastinetta. Innopoli 1 ja Innopoli 2. Sodexho ja Amica. Miten voikin saada kahdesta näin lähellä toisiaan olevasta mestasta niin eri planeetalta olevaa palvelua ja niin eri tasoista safkaa. Samat hinnat.
Is Your Client A Certified Asshole?
Sain pari vinkkiä mainiosta testistä, jolla voi purkaa aggressioitaan ja testata kuinka mukavien ihmisten kanssa on tekemisissä. Testaa http://yourclientfromhell.com/
My ache score: 18
“16 to 20. Flaming certified asshole. You’ve got a client from the hottest part of hell. Dump them as fast as you can.”
Kiinalaisuutta
Kerta toisensä jälkeen jaksaa vaan ihmetyttää, miksi suora ja selvä asia (suomalaiselle) ei vaan yksinkertaisesti ole selvä asia. Jos asia sovitaan jotenkin, niin joko tulkinta on jotakin aivan muuta tai sitten sovitut asiat vaan tulkitaan oman edun mukaisesti. Kiinalaisten kanssa mikään muu ei ole selvää kuin että kiinalainen uusi vuosi on tärkeä asia.
Ihan pieni arkipäivän esimerkki: tarve päästä Hong Kongista ns. mantereen puolelle. Honkkarin lentokentällä on aika selkeää päästä maahantuloviranomaisten käsistä nappaamaan laukut ja ikäänkuin viralliselta puolelta pois. Mantereen puolelle on ilmeisest monta mahdollista erilaista reittiä, meille bussia suositteli joku paikallinen turistineuvoja. Bussit meidän haluamiimme suuntiin lähtevät laitureita 8, 9, ja 10. Pienen etsiskelyn jälkeen bussilippujen ostopaikat, ‘ bus to mainland’ löytyivät ja hinta oli kohtuullinen HKD 170 per naama. Annoimme 200 HKD:ta per pää ja ihmettelimme, kun mimmi lähtee suhaamaan ja sanoo, että tulkaa tänne päin, bussi lähtee ihan just. Tuo oli ainut vastaus kysymykseen, milloin busseja lähtee? Olin siinä uskossa, että matkan hinnaksi muuttuikin 200 HKD per naama.
Menimme kerroksen pari alaspäin ulkotiloihin ja ihmettelin, kun busseja ei näkynyt missään. Bussit olivat SkyLimo-firman tilavia henkilöautoja ts. olimme ostaneet matkan isohkolla taksilla. No, hinta tuntui siitä huolimatta kohtuulliselta. Saimme lopulta 30 HKD:a per naama takaisin. Matka kesti, vaikka kuski lasetti välillä 140 km/h. Välissä täyteltiin taas jotain immigration-papereita ja näytettiin passeja, koska Hong Kong on jokin erillisalue. Kun oli ajettu kolme varttia, kuski ajoi kapealle tielle, jossa oli samanmoisia takseja. Kylmä alkoi hiipiä selkäpiissä. Mietitytti, että noinkohan turistit tässä käännetään. No ei kuitenkaan, meidät ohjattiin seuraavaan autoon. Jostain syystä tämä alkuperäinen kuski ei ajanut meitä perille asti. Viitisen minuuttia siinä seisoskeltiin, kunnes auto lähti liikkeelle, mukana kaksi ilmeisesti saman firman muuta työntekijää. Lopulta päästiin perille hotellin pihaan eikä ekstramaksujakaan tarvinnut maksaa. Parilla taksilla usean mutkan kautta, eikä suinkaan bussilla.
Lopputulos oli siis ihan ok, mutta tulkinta siitä miten homma menee, ei mennyt ihan länsimaalaisen tai ainakaan suomalaisen suoraviivaisuuden mukaan. Eri kulttuurien kanssa toimiminen vaatii opettelua.
Hämmentäviä kohtaamisia
Istuin ratikassa näpytellen keskittyneesti ja ajatuksissani työsuhdevälinettäni, kun olin kuulevinani jonkun puhuvan minulle jotain. Sitten tajusin sanat:
“Huhuu” ja “Sinä et ainakaan ole raskaana”. Hämmennyin tilanteesta, nousin, pyysin anteeksi ja olin entistä hämmentyneempi. Ratikka ei ollut mitenkään erityisen täysi ja enkä istunut missään epävalidien ja vanhempien henkilöiden paikalla. Tilanne vaan hämmästytti minua. Pitäisiköhän moisia alkaa väistämään vai oliko tämä kahden ja kolmenkymmenen välissä oleva naishenkilö vaan ihan vitun täynnä omaa raskauttaan?
Kummallisien raitiotievaunusattumien joukkoon kuuluu myös puoliskoni kehoon läiskäytetty sateenvarjo, kun oli erehtynyt istumaan epävalidien paikalle. Hämmästystä herättää myös itseään vanhempien henkilöiden vittuuntuminen, kun he eivät koe olevansakaan riittävän vanhoja heille tarjottuihin jalanlepuuttajiin. Deekujen jutut ovat sitten tietysti ihan oma lukunsa.
Vaarallista
Ensimmäistä kertaa röökipaksien varoitustarrat todella hätkähdyttivät. Keuhko-, hammas- ja sairaalakuvat laittoivat valitsemaan vähiten yököttävän näköisen kartongin. Todennäköisesti pelotusvaikutus kuitenkaan ei kauaa kestäisi, vaikka moinen pakote ilmestyisi Suomeenkin. Ihmisillä on tapana tottua asioihin. Kipuunkin tottuu.
Artistille maksetaan
Radiohead (bändin viralliset sivut) taitaa olla ensimmäinen ns. iso bändi, joka ei anna väliportaille markkaakaan levyjensä myynnistä. Uusinta plattaa, In Rainbows, saa tilattua levylle omistetun webasivun kautta. Kiinnostavaa tässä on myös se, että hinnaksi saa määritellä itse haluamansa. Nollasta punnasta alkaen.
Vaikka osa kuluttajista maksaisikin tuon tasan nolla euroa, todennäköisesti bändi nettoaa tällä tavalla kuitenkin enemmän kuin keskimääräisen 1-2€ myydystä levystä. 20 euron levystä se on aika vähän.
Puoli levyä kuunneltuani koen saaneeni rahalle vastinetta. Olisin voinut maksaa enemmänkin kuin nyt maksamani 8 €. Olen tähän asti kovasti vierastanut musiikin ostamista puhtaasti digitaalisessa muodossa ja DRM-suojattuna kahdesta syystä: ei jää mitään fyysistä näppiin (muotoilijan henkinen ongelma) ja kerran kiintolevyn tuhoutumisen seurauksena menetin myös setin verkosta ostettua musiikkia. Mitenkään ostoksia ei enää saanut uudelleen ladatuksi. Radioheadin mp3:t eivät olleet DRM-suojattuja eivätkä fyysisessä muodossa, mutta ilmeisesti suoraan artistille maksaminen vaikutti hyvänolontunteeseeni niin paljon, ettei levyn fyysisen läsnäolon puuttuminen enää harmittanutkaan.
Lisää verkossa: Helsingin Sanomat, Sektori.com, Piraattiliitto
Kaapelijojo
Kuva: Popgadget
Popgadgetista bongasin mainion kaapelijojon. Milloinkahan vastaava vimpain saataisiin läppäreiden latureille? Edellyttäisi tosin laturiosasta eroon pääsyä. Langaton sähkökin kelpaisi. Tai sitten läppäri, jossa on oma voimalaitos. Tai läppäri, joka ei tartte ollenkaan virtaa. Tai elämä, jossa ei tartte ollenkaan läppäriä.
Jännittävää
Jännittäminen alkoi heti aamusta suhlatessa bussiaikataulujen kanssa. Suuntana oli Järvenpää, tuo skabojen järjestämispaikka, jossa en ollut koskaan käynyt. Kisat olivat järjestyksessään toiset biljardirankingit, joihin osallistuin. Ensimmäiset, keväällä Keravalla pidetyt, menivät aivan penkin alle. Hermostuminen ja jännitys oli huippuluokkaa. Kaksi peliä ja olin valmiina kotiinlähtöön.
Mistähän ihmeestä hermoilu johtui? Tilanteessa kun ei pitänyt olla mitään niin ihmeellistä – muuta kuin, että tilanne oli uusi.
Saavuin Blackpooliin hyvissä ajoin klo 10, koska en tullut katsoneeksi oman matsini alkamisaikaa edellisiltana. Eka matsini alkoi klo 11.20, ideana voittaa neljä peliä. Pelasin ehkä elämäni huonointa peliä. Hermostumisen ja jännittämisen määrä oli jotain ihan omaa luokkaansa. Oli vaikea hahmottaa peliä yhtä palloa pidemmälle ja lyöntitekniikkakin oli mennyt jotenkin rikki. Vastustajanikin pelasi huonoa peliä, mutta ei aivan yhtä ala-arvoista kuin minä. Takkiin tuli 4-0 aivan ansaitusti. Ottelu päättyi klo 12.10, seuraavan kamppailun arvioitu alkamisaika oli 15.20.
Toinen matsi päättyi 16.13. Pahin jännitys oli rauennut ja itseluottamuskin oli paremmalla tasolla kuin eka matsissa. Yhden oluen olin nappaissut lounaan yhteydessä. Ei peli vieläkään mitään parasta mahdollista ollut, mutta sain tehtyä kolme voittoa pötköön. Kaveri vei yhden matsin, jonka jälkeen kuittasin loppunumeroiksi 4-1.
Kolmas matsi loppui 4-0 tappioon, paremmalleni hävisin. Muutaman typerän mokan tein, muuten peli kulki ihan kohtuudella ja jännityskään ei suuresti ottanut valtaansa. Pelaajia oli toista sataa, sijoitukseksi lankesi jotain sijat 65.-96.Kotimatka tuli.
Aina ei voi voittaa, ei edes joka toinen kerta. Mutta jännittämiselle ja hermoilemiselle yritän jotain tehdä.
Missä mä oon?
Tulin duunista himaan (jatkamaan duunia), hississä painoin mielestäni oikean kerroksen numeroa. Hyppäsin hissistä ja ajattelin, että olen tullut väärään kerrokseen, koska epäilemässäni kotiovessa luki Heikkinen. No, kerrankos sitä kiireessä erehtyy. Mutta mitä ihmettä: ovatko naapurini muuttaneet kerrosta? Hetken aikaa hämmästeltyäni rohkenin kuitenkin tarjota avaintani oletettavassa kotikerroksessani sijaitsevan oven reikään ja ovi aukesi. Olo oli hieman absurdi. Oliko minulta viety identiteetti, oliko joku myynyt jo myynnissä olleen asuntoni minulta kertomatta, vai oliko joku tehnyt kepposen ja vaihtanut sukunimeäni?
Himassa kaikki kamat olivat niillä paikoillaan johon olin ne jättänyt. Hieman hämmästyksestä toivuttuani mieleeni tuli kuitenkin soittaa talohuoltoon. Selitys oli vähemmän jännittävä – äijät olivat vaan mokanneet ja vaihtaneet nimen väärään oveen. Tai siis väärän nimen mun oveen. Puolen tunnin kuluttua ovessa luki taas oma sukunimeni.
Talo meren rannalla
Upealta paikalta liki Espoon rajalta löytyi puinen talo, joka oli jo selvästi parhaat päivänsä nähnyt. Vanhan käsityöläisen hätäiset sormet hamuilivat sahaa, vasaraa ja nauloja. Kunhan vaan olisi pääomaa, loppuelämä aikaa ja halukas myyjä. Voisi rakennella hissukseen Aulis Juneksen tapaan perinnekunnostusmenetelmin. Sydänpuuta, itse sekoitettua öljymaalia, sammalta hirsien rakoihin, laastia portaisiin. Oh! No, haaveilut sikseen… Harmi sinällään, että taasen on jätetty upea puutalo hienolle paikalla happanemaan ja vandaalien rikottavaksi. Viereinen tanssilavantyyppinen rakennuskaan ei ollut tätä kaunistusta paremmassa kuosissa.
Talo meren rannalla, arvoitus monille.
Olen odottanut jo kauan, haluan sinne.
Talo meren rannalla, arvoitus minulle.
Astun pois puiden varjoista aurinkoon,
puiden varjoista pois.
Talo meren rannalla, rautaa ja lasia.
Joku haluaa niin käyvän, vetää mua sinne.
Joku toinen taistelee vastaan ja repii mua vaatteista:
“Ei poika susta oo siihen,
ei poika susta oo siihen ikinä”.
Ehkä talo on lukittu,
eikä ole avainta.
Mut jos käännyn pois
en koskaan saa tietää sen ihmeistä.
Talo meren rannalla, arvoitus monille.
Olen nousemassa sen portaita: ovi on kiinni.
Ovi pysyy kiinni, ei aukene minulle.
Astun pois. Käy meren aavoilta tuuli.
Käy meren aavoilta tuuli, käy tuuli ylleni,
ei jätä minua.
Kauko Röyhkä: “Talo meren rannalla”
EDIT 4.9. Löytyihän siitä talosta vähän lisäinfoa.
Seitsemän uutta ihmettä
Maapallolle valittiin jo tovi sitten seitsemän uutta maailman ihmettä. 90 miljoonaa ihmistä voi olla väärässä.
Omat ihmeeni ovat (ei missään järjestyksessä):
- Kaikki kompaktiin ja säilyvään pakettiin luonnollisesti pakatut elintarvikkeet, jotka voidaan syödä paketteineen päivineen. Näihin lukeutuvat mm. makkara, karjalanpiirakka ja kalakukko.
- Korvatulpat. Laitat ne korvaasi ja maailma häviää ympäriltäsi. Tämä edellyttää tosin, että muita aisteja ei myöskään ärsytetä.
- Semih Sayginer, viiksistä huolimatta. No, katso itse…
- Ihmismieli. Hmm… Vesa ei tajua.
- Purjehtiminen vastatuuleen eli kryssiminen eli luoviminen. Vene voi kulkea liki vastatuuleen. Siinä on jotain samaa logiikkaa kuin miksi lentokoneet pysyvät ilmassa.
- Rakkaus. Kuuluu samaan kategoriaan ihmismielen kanssa, mutta on ilmiönä erityislaatuinen. Vaikuttaa kaikkiin aisteihin.
- Känniolo väsymyksestä. Kuinka voi tuntea olevansa hieman päissään vaikka ei ole nauttinut alkoholia pisaraakaan? Jättämällä nukkumisen väliin. Hämmentävää.
Hikipedialla on myös aiheeseen oma sanansa sanottavana.
Kohteliasta veneilyä
Kesäisellä purjehdusretkelläni sain ilokseni huomata, että purjeveneilijät ovat aiemmista vuosista parantaneet huomattavasti tapojaan merkkikuvioiden käytössä. Kevyessä tuulessa vastaan tuli useita koneella ajavia purjeveneitä. Veneissä oli isopurje ja musta kartionmallinen merkkikuvio ylhäällä kertomassa, että ajavat koneella ja ovat siten väistämissääntöjen mukaan rinnastettavissa moottoriveneisiin.
Sen sijaan en vieläkään pysty käsittämään, miksi leveällä väylällä ajetaan kovaa vauhtia läheltä toisia veneitä, vaikka olisi tilaa ohittaa vaikka kuinka kaukaa? Liekö syynsä yleistyneillä navigointiapuvälineillä, joihin on niitattu gps-pisteet paikalleen, ja autopilotti ajaa merkityn reitin mukaan. Tämä ei kuitenkaan saisi vähentää aluksen päällikön velvollisuutta seurata muuta liikennettä. Vai liekö syy siinä, etteivät konevoimalla ajavat tiedä millaista on liikkua kevyessä tuulessa pienellä purjeveneellä, vaiko siinä, ettei yksinkertaisesti välitetä kanssaveneilijöistä.
Mobiilia
Lähestyinpä tässä eräänä maaliskuisena lauantaina lähipitäjää Keravaa Helsingin suunnasta. Aamulla kotoa lähtiessä olin varmistanut kotikoneeltani (ei tulostinta), että “Keravan asemalta tuonne oikealle päin ja kohde on heti kohta siinä”. Dalsin sitten Keravalle saavuttuani viisi, kymmenen minuuttia kunnes tajusin etten enää tiedä minne mennä. Kello oli aamusella noin 9.30, ja siten ihmisiä liikkeellä varsin vähän. No, yksi alkuasukas, ei selvästikään vielä edellisestä yöstä täysin vironneena, tuli vastaan, ja eikun kättä pystyyn.
Minä:” Anteeksi, mistähän päin Keravaa löytyisi tällainen osoite?”
Alkuasukas: “En kyllä nyt osaa ihan tarkkaan sanoa, mutta se on varmaan tuolla päin”. Alkuasukas osoittaa suuntaa, jota olin aavistellut.
Tepastelin siinä sitten tovin ja toisen kunnes tajusin olevani keskellä omakotiasujien ympäristöä vailla pienintäkään aavistusta tarkemmasta sijainnistani. No mutta! Olihan minulla mainio, jo muutamaan kertaan pettänyt, kotimaista brändiä oleva mobiilihärpäkkeeni mukanani, jonka laskutkin maksaa kohtuullisuuteen asti laitteen ostaja. Otanpa siis yhteyttä, hmmm…. Mitä tulee mieleen…. www.karttalinkki.fi :hin. Sivu latautuu, mutta osoitetta on hankala hakea, koska mobiilihärpäkkeeni selaimeen ei ilmesty minkäänlaista Haku-painiketta. No mutta eihän tässä hätää – onhan niitä muitakin palveluja. 020202.fi… eihän se taida toimia puhelinvimpaimen selaimella… Hei mutta Fonectallahan on erillinen mobiilisofta, jolla saa haettua osoitteitakin! Siispä sitä käyttämään, koska sovelma oli jo asennettu puhelimen tyyppiseen laitteeseeni. Latasin Fonecta Finderia, ja lopputulema oli: “Memory full. Close some applications and try again.”. Erittäin hankala sulkea muita sovelluksia, kun muut ’sovellukset’ ovat vain härpättimen ns. Standby-sovellus.
Käyttäisinkö, kokeilisinko Eniroa… Siinä kartatkin ovat niin isoja, ei ne puhelimeen lataudu… Turvauduin Reittioppaaseen. Se on ainakin aina toiminut. Epäilyksenä oli, olisiko siinä reittitietoa Keravalle asti. Syötin Reittioppaaseen sijaintini ja kohteeni ja sivu latautui. Ongelma sovelman kanssa oli se, että kuvat eivät näkyneet. Ikäänkuin latautuivat, mutta eivät näkyneet puhelimen selaimessa. Tuskastutti. Aikaa suoriutua kohteeseen oli enää n. 30 minuuttia, ja sen hetkisestä sijainnista ei ollut tietoakaan.
Viitisen minuuttia käveltyäni kuviteltuun oikeaan suuntaa päätin rohkaistua ja kysyä tyhmänä helsinkiläisenä neuvoa oikeaan osoitteeseen. “No mutta sehän on tuolla kilometrin päässä – tuosta vaan samaan suuntaan takaisin, ja sitten kun punatiilitalot tulee vastaan niin olet sillä kadulla.” kertoi ystävällinen keravalaisnainen. Ohje epäilytti huomattavasti, mutta päätin dalsia opastettuun suuntaan. Kuvitellun oikean kadun löydettyäni huomasin taasen olevani hukassa. Rohkenisiko sitä vielä kerran kysyä opastusta lokaalilta… Ystävällinen rouvashenkilö suuntasi minut oikealle tielle, ja kohde olikin lopulta n. 300 metrin päässä.
Nautin koko sydämestäni laadukkaista suomalaisista mobiilipalveluista.
Biljardia ja oppimista
Women’s semifinal, originally uploaded by vipa.
Kulttuuritalolla pidetyt biljardin SM-kisat olivat varsin nautinnollista katsottavaa, vaikka Ritz Clubia edustanut Mella ei parhaaseensa päässytkään naisten semifinaalissa vaan joutui nöyrtymään mestaruuden vieneelle Marikalle. Skabat oli erittäin kiinnostavaa seurattavaa ja kerrankin pääsi näkemään kolmen lajin huippupelaamista yhdellä kertaa. Tosin välillä meinasi niskoille käydä kuin tennistä seuratessa, kun ei osannut päättää seuraisiko zenmäistä snookeria, kaisan junttaamista vai perinteistä 9-palloa.
Lähestyimme sitten samana iltana mainiota Trickshottia ystäväni kanssa aikeissa pelata muutama peli 9-palloa, samana päivänä pidettyjen kisojen innoittamana. Edellisenä iltana olin vienyt toveriani kuin litran mittaa, ja uskalsinkin ehdottaa vastustajalleni pizzoja panokseksi. Pelit sovittiin pelattavan kymmeneen voittoon vuoroaloituksin. Onnekseni osasin pitää suuni kiinni, enkä tarjonnutkaan kolmea peliä eteen niinkuin olin aikonut. Tämä herrasmies nimittäin söi pizzaa kustannuksellani voitettuaan 10-5. Tässähän ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta mies pelasi kuin ei koskaan aiemmin! Selitykseksenä oli: “Tällai mä kitaraakin opettelen soittamaan. Katton vähän aikaa kun toinen veivaa, ja soitan sitte itte saman perästä.” Kulttuuritalon ihmistä jalostava vaikutus oli todettu.
