Archive for the “Käyttöön liittyviä” Category

Uuden lelun avulla pääsen seuraamaan sitä, miten hukassa olen ollut fillaroidessani mm. Keskuspuistossa. Ihan hauska softa. Tsekkaa http://sportstracker.nokia.com/nts/main/index.do

Mitään hyvää sanottavaa ei sen sijaan ole Nokian musiikkikaupasta. Kirjoitan siitä jahka vitutukseltani kykenen.

1,20 € koneeseen ja juoman valinta. Vettä valui muutaman sekunnin ja kone jäi hurisemaan. Sain siis reilulla eurolla vedenlorinaa. En ole koskaan suuremmin digannut kahviautomaattien kahvista, mutta juon sitäkin paremman puutteessa. Tämä kuvassa oleva Klix-merkkinen masiina vaan veti pohjat.

Duunissa oleva automaatti tekee myös kahvintyyppistä juomaa. Ilmeisesti Moccamastereiden poisviemisellä haluttiin a) säästää b) vähentää jotakin tai c) juottaa jengille paskaa kahvia. Perkeleen keksintöjä.

Kummityttöni oli saanut polkypyörämatkoja varten näppärän tiimalasin muotoa mukailevan mp3-soittimen. Laite on ensimmäisen sukupolven iPod Shufflea yksinkertaisempi, siinä on/off-kytkin ja pieni kaiutin. Äänen voimakkuutta saa säädettyä yläreunassa olevaa kehää kiertämällä. Muoto istuu pienen lapsen käteen ja rakenne vaikutti riittävän robustilta. Harmikseni en tullut tsekanneeksi laitteen valmistajaa.

Ostin eilen fillarin. Edellinen fillarini, kolmisen vuotta vanha musta Jopo, vietiin sisäpihaltamme vaikka se oli lukittuna. Jopo on kaupunkikäytössä varsin näppärä kulkuväline, vaikkakin hieman verkkainen fillaroitava tällaiselle hätäiselle liikehtijälle.

Hybridiä olin katellut kaverini Helkaman innoittamana. Parin fillariliikkeen katselmoinnin jälkeen hankin Gary Fisher Wingran Kauppaveljistä, joka kuulemma tunnetaan myös nimellä Kuppaveljet. Ensimmäisellä katselmuksella minua palvellut nuorimies todellakin palveli ja kuunteli toiveitani ja osasi esitää hyviä vaihtoehtoja. Eilinen Eki oli vanhan koulukunnan rautakauppias, mutta en antanut sen häiritä. Mukaan lähti vielä uusi kypärä, tarakka sekä tukeva lukko.

Fillarilla pääsee lujaa, vaihteiden vaihtamisesta kuuluva ääni on tarkka ja muutenkin fillarista tulee laadukas vaikutelma. Miinuksena voisi mainita, että jarrut vinkuu. Alumiinirunko on kevyt ja fillarin jaksaa kantaa vaikka kellariin turvaan kleptomaaneilta ja nisteiltä.

Se mikä fillaritarjonnassa ihmetyttää on liki täydellinen varusteiden puuttuminen. Kaikki pitää ostaa erikseen. Ei ole jalkaa, ei ole lukkoa, ei ole pumppua, ei ole lokareita. Lukon kiinnikkeen asentaminen ovaaliin runkoputkeen ei ole ihan triviaalia, tarakka sentään asettui paikalleen varsin helposti.

Nähtäväksi jää kuinka kauan kestää ennen kuin joku kohta fillarissa alkaa rämistä. Mukulakiveys on hyvä testialusta.

Työmatkaa kävellessäni tein mielenkiintoisen havainnon ihmisen tarpeesta harmonisoida visuaalista elinympäristöään. Satelliittiantennien tekninen ulkonäkö on yleensä hyväksytty sellaisena kuin se “annetaan” ja usein vimpaimet sijoitetaan talojen katoille, joissa ne ovat parhaiten vastaanottamassa esteetöntä signaalia ja myös poissa normaalista näkökentästä.

Tässä hyvinkääläistalossa antenni on kuitenkin jouduttu sijoittamaan hyvin näkyvälle paikalle autotallin ovien yläpuolelle, jolloin se on siten jatkuvasti normaalissa näkökentässä. Teknisten laitteiden ulkonäkö usein hyväksytään sellaisena kuin se on - kuluttajat osaavat vaatia säädyllistä visuaalista ulkonäköä vain kotiin sijoitettavilta esineiltä, itseään lähellä olevilta esineiltä, itselle merkityksellisiltä esineiltä.

Mitäpä jos tämänkin laitteen visuaalisen ulkonäön olisi toteuttanut vaikka muotoilija yhdessä teknisten asioiden osaajien kanssa, huomioiden erilaiset sijoitustarpeet? Olisiko tuotteesta tullut “tuotteempi”, yhtenäinen, valmis, kokonainen? Todennäköisesti. Nyt laite on jouduttu maastouttamaan.

(Kieltä huolsi Marjut) 

Tänään säikähdin. Pahasti. Olen ammatissani nähnyt jos jonkinmoista käyttöliittymää. Monet niistä ovat olleet huonoja, suunniteltu sovelluskehittäjän mentaalisen mallin mukaan. Loppukäyttäjiä harvoin huomioidaan, mutta onneksi maailma on kehittynyt siinäkin suhteessa parempaan suuntaan.

Tuli sitten mailissa käyttäjätunnus, salasana ja linkki palveluun, johon tulisi työtunnit merkitä. En hämmästykseltäni muista montako eri ikkunaa aukesi, mutta sen havaitsin etten tajua yhdenkään ikkunan sisällöstä mitään. Jostain sitten ihan vahingossa eteeni pompsahti ruutu, johon olisi voinut tunnit merkitä. En tosin tiennyt miten. Löysin ikkunan nurkasta hieman tutulta vaikuttavan rastin, jonka arvelin sulkevani ruudun. Sulkeutui. Laitoin muut sovellukset kiinni ja läppärin kannen myös. Huomenna sitten paremmalla rohkeudella. Sitä perkelettä minun tulee kuulemma käyttää. En tiedä uskallanko. Pelottaa. SAPin käyttöliittymä vaikutti siltä, että maailma voi räjähtää. Ei sellaisia käyttöliittymiä saa tehdä. Ei saa.

CommandShift3 on mainio palvelu arvuutella webasaittien paremmuutta ruutukaappausten perusteella eli puhtaasti visuaaliselta pohjalta. Tässäpä loistoidea testata erittäin nopeasti leiskojen paremmuutta. Eikun uudeksi käyttäjätestausmetodiksi vaan.

[via John Nack on Adobe]

Kaapelimodeemi kenkkuili ja kurvasin Welhon palvelupisteeseen. Minulla oli numero 005. Pääsin lopulta tiskille noin 15:ssä minuutissa.

Numerotaulussa oli numero 395. Ajattelin, että tuskin edelläni on reilu kuusisataa ihmistä - eiköhän nollaus tule todella loogisesti kuitenkin 399:n jälkeen. Mikähän ihme logiikka tällaisessakin on? No, 399:n jälkeen tuli…. tadaa 430! Ja mikä numero tulee 430:n jälkeen? No 001 tottakai.

Miksi näitä erilaisia erilaisia numerohässäköitä ylipäätään käytetään? Onko tässä kyse psykologiasta vai logiikan kehittäjien omasta mentaalimallista? Ymmärrän (ehkä) sen, että erilaisiin palvelutarpeisiin eriytetään eri sataluvuilla alkavat numerosarjat, mutta jos kaikkia palvellaan kaikilla kassoilla niin miksi ihmeessä numerojärjestys menee eri tavalla kuin koulussa on opetettu?