Ei tännekään
Jopa Lehti on blokattu kustannuspaikkani palomuurissa. Tähän on varmasti joku todella hyvä syy.
Fillarointia ja uusi lelu
Uuden lelun avulla pääsen seuraamaan sitä, miten hukassa olen ollut fillaroidessani mm. Keskuspuistossa. Ihan hauska softa. Tsekkaa http://sportstracker.nokia.com/nts/main/index.do
Mitään hyvää sanottavaa ei sen sijaan ole Nokian musiikkikaupasta. Kirjoitan siitä jahka vitutukseltani kykenen.
Klix
1,20 € koneeseen ja juoman valinta. Vettä valui muutaman sekunnin ja kone jäi hurisemaan. Sain siis reilulla eurolla vedenlorinaa. En ole koskaan suuremmin digannut kahviautomaattien kahvista, mutta juon sitäkin paremman puutteessa. Tämä kuvassa oleva Klix-merkkinen masiina vaan veti pohjat.
Duunissa oleva automaatti tekee myös kahvintyyppistä juomaa. Ilmeisesti Moccamastereiden poisviemisellä haluttiin a) säästää b) vähentää jotakin tai c) juottaa jengille paskaa kahvia. Perkeleen keksintöjä.
Lasten mp3-soitin
Kummityttöni oli saanut polkypyörämatkoja varten näppärän tiimalasin muotoa mukailevan mp3-soittimen. Laite on ensimmäisen sukupolven iPod Shufflea yksinkertaisempi, siinä on/off-kytkin ja pieni kaiutin. Äänen voimakkuutta saa säädettyä yläreunassa olevaa kehää kiertämällä. Muoto istuu pienen lapsen käteen ja rakenne vaikutti riittävän robustilta. Harmikseni en tullut tsekanneeksi laitteen valmistajaa.
Kaksipyöräisen käyttökokemuksia
Ostin eilen fillarin. Edellinen fillarini, kolmisen vuotta vanha musta Jopo, vietiin sisäpihaltamme vaikka se oli lukittuna. Jopo on kaupunkikäytössä varsin näppärä kulkuväline, vaikkakin hieman verkkainen fillaroitava tällaiselle hätäiselle liikehtijälle.
Hybridiä olin katellut kaverini Helkaman innoittamana. Parin fillariliikkeen katselmoinnin jälkeen hankin Gary Fisher Wingran Kauppaveljistä, joka kuulemma tunnetaan myös nimellä Kuppaveljet. Ensimmäisellä katselmuksella minua palvellut nuorimies todellakin palveli ja kuunteli toiveitani ja osasi esitää hyviä vaihtoehtoja. Eilinen Eki oli vanhan koulukunnan rautakauppias, mutta en antanut sen häiritä. Mukaan lähti vielä uusi kypärä, tarakka sekä tukeva lukko.
Fillarilla pääsee lujaa, vaihteiden vaihtamisesta kuuluva ääni on tarkka ja muutenkin fillarista tulee laadukas vaikutelma. Miinuksena voisi mainita, että jarrut vinkuu. Alumiinirunko on kevyt ja fillarin jaksaa kantaa vaikka kellariin turvaan kleptomaaneilta ja nisteiltä.
Se mikä fillaritarjonnassa ihmetyttää on liki täydellinen varusteiden puuttuminen. Kaikki pitää ostaa erikseen. Ei ole jalkaa, ei ole lukkoa, ei ole pumppua, ei ole lokareita. Lukon kiinnikkeen asentaminen ovaaliin runkoputkeen ei ole ihan triviaalia, tarakka sentään asettui paikalleen varsin helposti.
Nähtäväksi jää kuinka kauan kestää ennen kuin joku kohta fillarissa alkaa rämistä. Mukulakiveys on hyvä testialusta.
Naamioitua
Työmatkaa kävellessäni tein mielenkiintoisen havainnon ihmisen tarpeesta harmonisoida visuaalista elinympäristöään. Satelliittiantennien tekninen ulkonäkö on yleensä hyväksytty sellaisena kuin se “annetaan” ja usein vimpaimet sijoitetaan talojen katoille, joissa ne ovat parhaiten vastaanottamassa esteetöntä signaalia ja myös poissa normaalista näkökentästä.
Tässä hyvinkääläistalossa antenni on kuitenkin jouduttu sijoittamaan hyvin näkyvälle paikalle autotallin ovien yläpuolelle, jolloin se on siten jatkuvasti normaalissa näkökentässä. Teknisten laitteiden ulkonäkö usein hyväksytään sellaisena kuin se on – kuluttajat osaavat vaatia säädyllistä visuaalista ulkonäköä vain kotiin sijoitettavilta esineiltä, itseään lähellä olevilta esineiltä, itselle merkityksellisiltä esineiltä.
Mitäpä jos tämänkin laitteen visuaalisen ulkonäön olisi toteuttanut vaikka muotoilija yhdessä teknisten asioiden osaajien kanssa, huomioiden erilaiset sijoitustarpeet? Olisiko tuotteesta tullut “tuotteempi”, yhtenäinen, valmis, kokonainen? Todennäköisesti. Nyt laite on jouduttu maastouttamaan.
(Kieltä huolsi Marjut)
Pelottavaa
Tänään säikähdin. Pahasti. Olen ammatissani nähnyt jos jonkinmoista käyttöliittymää. Monet niistä ovat olleet huonoja, suunniteltu sovelluskehittäjän mentaalisen mallin mukaan. Loppukäyttäjiä harvoin huomioidaan, mutta onneksi maailma on kehittynyt siinäkin suhteessa parempaan suuntaan.
Tuli sitten mailissa käyttäjätunnus, salasana ja linkki palveluun, johon tulisi työtunnit merkitä. En hämmästykseltäni muista montako eri ikkunaa aukesi, mutta sen havaitsin etten tajua yhdenkään ikkunan sisällöstä mitään. Jostain sitten ihan vahingossa eteeni pompsahti ruutu, johon olisi voinut tunnit merkitä. En tosin tiennyt miten. Löysin ikkunan nurkasta hieman tutulta vaikuttavan rastin, jonka arvelin sulkevani ruudun. Sulkeutui. Laitoin muut sovellukset kiinni ja läppärin kannen myös. Huomenna sitten paremmalla rohkeudella. Sitä perkelettä minun tulee kuulemma käyttää. En tiedä uskallanko. Pelottaa. SAPin käyttöliittymä vaikutti siltä, että maailma voi räjähtää. Ei sellaisia käyttöliittymiä saa tehdä. Ei saa.
Kuuma vai ei?
CommandShift3 on mainio palvelu arvuutella webasaittien paremmuutta ruutukaappausten perusteella eli puhtaasti visuaaliselta pohjalta. Tässäpä loistoidea testata erittäin nopeasti leiskojen paremmuutta. Eikun uudeksi käyttäjätestausmetodiksi vaan.
[via John Nack on Adobe]
Numeroita
Kaapelimodeemi kenkkuili ja kurvasin Welhon palvelupisteeseen. Minulla oli numero 005. Pääsin lopulta tiskille noin 15:ssä minuutissa.
Numerotaulussa oli numero 395. Ajattelin, että tuskin edelläni on reilu kuusisataa ihmistä – eiköhän nollaus tule todella loogisesti kuitenkin 399:n jälkeen. Mikähän ihme logiikka tällaisessakin on? No, 399:n jälkeen tuli…. tadaa 430! Ja mikä numero tulee 430:n jälkeen? No 001 tottakai.
Miksi näitä erilaisia erilaisia numerohässäköitä ylipäätään käytetään? Onko tässä kyse psykologiasta vai logiikan kehittäjien omasta mentaalimallista? Ymmärrän (ehkä) sen, että erilaisiin palvelutarpeisiin eriytetään eri sataluvuilla alkavat numerosarjat, mutta jos kaikkia palvellaan kaikilla kassoilla niin miksi ihmeessä numerojärjestys menee eri tavalla kuin koulussa on opetettu?
Kiinalaisuutta
Kerta toisensä jälkeen jaksaa vaan ihmetyttää, miksi suora ja selvä asia (suomalaiselle) ei vaan yksinkertaisesti ole selvä asia. Jos asia sovitaan jotenkin, niin joko tulkinta on jotakin aivan muuta tai sitten sovitut asiat vaan tulkitaan oman edun mukaisesti. Kiinalaisten kanssa mikään muu ei ole selvää kuin että kiinalainen uusi vuosi on tärkeä asia.
Ihan pieni arkipäivän esimerkki: tarve päästä Hong Kongista ns. mantereen puolelle. Honkkarin lentokentällä on aika selkeää päästä maahantuloviranomaisten käsistä nappaamaan laukut ja ikäänkuin viralliselta puolelta pois. Mantereen puolelle on ilmeisest monta mahdollista erilaista reittiä, meille bussia suositteli joku paikallinen turistineuvoja. Bussit meidän haluamiimme suuntiin lähtevät laitureita 8, 9, ja 10. Pienen etsiskelyn jälkeen bussilippujen ostopaikat, ‘ bus to mainland’ löytyivät ja hinta oli kohtuullinen HKD 170 per naama. Annoimme 200 HKD:ta per pää ja ihmettelimme, kun mimmi lähtee suhaamaan ja sanoo, että tulkaa tänne päin, bussi lähtee ihan just. Tuo oli ainut vastaus kysymykseen, milloin busseja lähtee? Olin siinä uskossa, että matkan hinnaksi muuttuikin 200 HKD per naama.
Menimme kerroksen pari alaspäin ulkotiloihin ja ihmettelin, kun busseja ei näkynyt missään. Bussit olivat SkyLimo-firman tilavia henkilöautoja ts. olimme ostaneet matkan isohkolla taksilla. No, hinta tuntui siitä huolimatta kohtuulliselta. Saimme lopulta 30 HKD:a per naama takaisin. Matka kesti, vaikka kuski lasetti välillä 140 km/h. Välissä täyteltiin taas jotain immigration-papereita ja näytettiin passeja, koska Hong Kong on jokin erillisalue. Kun oli ajettu kolme varttia, kuski ajoi kapealle tielle, jossa oli samanmoisia takseja. Kylmä alkoi hiipiä selkäpiissä. Mietitytti, että noinkohan turistit tässä käännetään. No ei kuitenkaan, meidät ohjattiin seuraavaan autoon. Jostain syystä tämä alkuperäinen kuski ei ajanut meitä perille asti. Viitisen minuuttia siinä seisoskeltiin, kunnes auto lähti liikkeelle, mukana kaksi ilmeisesti saman firman muuta työntekijää. Lopulta päästiin perille hotellin pihaan eikä ekstramaksujakaan tarvinnut maksaa. Parilla taksilla usean mutkan kautta, eikä suinkaan bussilla.
Lopputulos oli siis ihan ok, mutta tulkinta siitä miten homma menee, ei mennyt ihan länsimaalaisen tai ainakaan suomalaisen suoraviivaisuuden mukaan. Eri kulttuurien kanssa toimiminen vaatii opettelua.
Päivittelyä
Tein tänään rohkean teon: päivitin puhelimeni, anteeksi… mobiililaitteeni (Nokia E61i) softan. Toivoin, että josko muistiongelmat edes vähenisivät ja laitetta pystyisi käyttämään jotakuinkin normaalisti. Saa nähdä. Positiivista oli se, että ainoastaan kaksi sovellusta jouduin asentamaan uudelleen, Jaikun ja Gmailin. Shozua en ole vielä kokeillut, enkä Messengeriä. Todennäköisesti niille joutuu tekemään saman tempun. Niin, ja tottakai kaikki pikapainikkeiden asetukset joutui askartelemaan uudelleen. Kaiken kaikkiaan parempi lopputulos kuin edellisellä kerralla, jolloin jouduin aloittamaan puhelimenvirittämisen liki nollasta, koska varmuuskopion palautus ei toiminut.
Hyvää palvelua
Sattuipa parin päivän sisään pari lopulta positiiviseksi mainittavaa asiakaspalvelutilannetta. Fredan Picnicissä söin kipollista päivän keittoa kunnes tunsin kirvelyä ylähuulessani. Vertahan siitä vuoti. Kehnolaatuisen lusikan reuna oli toiminut veitsenä. Huonolla tuulella olisin todennäköisesti kimmastunut kovastikin, nyt pyysin vain uuden lusikan ja ehdotin lusikan heittämistä nurkkaan, siis roskikseen. Tilanne ei minusta sen kummoisempi ollut, sattuuhan noita, mutta se nolostuksen, selittelyn ja pahoittelun määrä, mitä asiakaspalvelija suustaan päästi, vei tilanteen plussan puolelle. Kahvia, pullaa, selitystä ja sen semmoista. Pullaa saan mennä pyytämään, kun seuraavan kerran pajaan jalallani astun.
Tänään sitten lompsin pitkästä aikaa Taivallahden rannassa sijaitsevaan Regatta-kahvilaan. Itseasiassa tämä positiivinen tilanne sattui jo kuukausia sitten, kun tilailin kahvia aikomuksenani maksaa muovirahalla. Korttirahahan sinne ei sitten käynyt, mutta myyjähenkilö tokaisi: “Meillä ei pankkikortti käy, maksat sitten seuraavalla kerralla. Saako olla jotain syötävää myöskin?” Paakkelsia en enää tohtinut pyytää, tämänpäiväisellä reissulla maksoin sitten piikkini pois. Regattaa ei voi muuta kuin suositella. Pulla ja kahvi on tuoretta ja hyvää. Sisustus varsin originelli.
Valohuone
Adobe Photoshop Lightroom tuntuisi näin muutaman illan käytön jälkeen olevan parasta mitä valokuvien käsittelyn saralla on tullut pitkään aikaan vastaan. Softassa on erittäin näppärä työnkulkua tukeva käyttöliittymä. Kuvat saa kamerasta indeksoitua suoraan Lightroomin katalogiin ja kuvaversioiden vertailu, rajaaminen ja kaikkinainen RAW-kuvien perusmuokkaaminen on tehty erittäin hienosti. Jos jostain voi vinkua, niin tehoja softa vaatii varsin paljon, jotta käyttö on tahmaamatonta. Photoshopia kaipaan enää ainoastaan, jos on tarve vääntää kuvia jotain erityistä käyttötarkoitusta varten, esimerkiksi graffoiksi webasivuille. Väittävät oikein asiakseen, että Adobe olisi kuullut valokuvaajia kehittäessään softaa. Onhan se tietysti hienoa, että Adobekin sitten on alkanut tekemään tuotteitaan käyttäjille. Jotenkin tuon kai pitäisi olla itsestäänselvyys.
Lightroomin lisenssi tuntuu olevan kohtuullisen edullinen koko Photoshopiin verrattuna, ollen luokkaa 300€. Taidanpa hankkia, kunhan trial-lisenssi umpeutuu.
Toisaalla:
Peter Forsgård – Lightroom-kokemuksia osa 4
KKuja – Lightroom optimointia
Snadiomena – Valokuvaajan kokemuksia: Adobe Photoshop Lightroom
Uutta intoa kuvaamiseen
Sain sitten lopulta hankittua itselleni uuden kameran. Nikon D70:een tottuneena luonteva askel oli Nikon D80. Kaveriksi, yleiskakkulaksi hänelle sitten Sigma 18-200mm F3.5-6.3 DC. Parin päivän käytön perusteella voin sanoa olevani hyvin tyytyväinen settiin. Sigma saisi luonnollisesti olla hieman valovoimaisempi, mutta hinta-laatu siinä on hyvin kohdallaan.
Uudet vermeet eivät miehestä parempaa kuvaajaa tee, mutta uutta intoa ne ovat tuoneet.
Tippi vaihtoon
Kuva: Marjut
Uusi vuosi on hyvä aloittaa huoltamalla biliskepit. Furyn tehdasnahka sai väistyä uuden Sniperin laminaatin tieltä. Ja tähän väliin sitten varoitus: Jos vaihdat keppiisi nahan allaolevien ohjeiden mukaan, saatat vaurioittaa keppiäsi, jos työkalut eivät oikein tahdo pysyä näpeissäsi. Hyvillä bilissaleilla vaihtavat nahkoja pientä korvausta vastaan. Ainakin Mella on Ritzissä vaihtanut nahkoja, oman Predatorin tipin ja saftihuollon olen teettänyt Pool Gardenin Kari Talviolla. Pool Gardenissa on keppisorvi, jolla saa taitavissa käsissä erittäin hyvää jälkeä aikaiseksi.
EDIT: Minulta kysyttiin, että miksi nahka pitää vaihtaa keppiin? Minulla on siihen kaksi syytä: nahka kannattaa vaihtaa, jos se on kulunut liian pieneksi ja/tai kovaksi ettei sillä ole enää hyvä pelata tai jos nahan laatu ei tyydytä. Olen itse tottunut pelaamaan laminaattinahoilla (jotka myös kestävät normaalinahkaa pidempään) ja vaihdan tehdasnahan (joka on yleensä ns. tavallinen nahka) lähes poikkeuksetta laminaattiin.
Jos kuitenkin päätät vaihtaa itse keppiisi nahan, tsekkaa vielä ohjeistus Easypooltutor.com:sta tai Seybert’s:ltä (jos video toimii) ja hae ohjeita vaikka Bilisliiton keskustelupalstalta hakusanoilla “nahan vaihto” tai “tipin vaihto” tai liimaus.
Jos vieläkin olet sitä mieltä, että tipin voisi itse vaihtaa, ennen kuin maksaa lystistä jollekin, alla on minun tapani tehdä homma.
Ja vielä pieni täsmennys: nahka ja tippi ovat ihan samoja asioita, käytän niitä vaan sujuvasti sekaisin.
- Ota kaikki tarvittavat työkalut esille
- Nahka. Kannattaa hankkia hieman kepin päätä l. holkin halkaisijaa suurempi nahka, jotta liimaaminen on helpompaa. Jos hankit just samankokoisen nahan kuin holkki on, se pitää saada liimattua sitten ihan keskelle. Hiomavaraa ei ole. Tipin tyyppi (tavallinen vai laminaatti) on ihan makuasia. Laminaateilla saan ainakin itse paremman tuntuman palloon ja niillä saa kierteen puremaan paremmin. Ovat myös hinnaltaan kymmenkertaisia tavalliseen nahkaan verrattuna.
- Liimaa. Itse käytän pikaliimaa, pika-epoksikin passaa, Araldit ja kontaktiliimatkin on ihan ok. Vaihtamani tipit ovat pysyneet ihan hyvin pikaliimalla, hitaampien liimojen kanssa olisi hyvä olla liimauspuristin.
- Katkoveitsi tai mattopuukko. Ylipäätään joku terävä ja ohutteräinen veitsi on hyvä.
- Hiomapaperia. 80-karkeuksisella saa hiottua holkin päätyä l. liimapintaa, samoin nahkaa on hyvä muotoilla tällaisella. Hienompaa paperia, esim. 400, 800, 1000, käytän sitten kun holkkia pitää kuitenkin ihan pikkuisen hioa liimauksen jälkeen.
- Tasainen kiiltävä metallinpala. Tällä kiillotetaan ja kovetaan tipin reuna, kun se on ensin muotoiltu oikeanlaiseksi.
- Tip shaper. Periaatteessa ihan ylimääräinen työkalu tarkkakätiselle, mutta helpottaa tipin muotoilua.
- Ota vielä roskakori ja pölynimuri siihen hollille. Hiotessa tulee jonkun verran sontaa ja on parempi, että roskat saa siivottua poies ennen kuin huoneen hallitus huomauttaa asiasta.
- Leikkaa vanha nahka pois katkoveitsellä. Kannattaa leikata mahdollisimman suoraan, painaa veitsi vaan nätisti ja tasaisesti nahan ja holkin välistä. Holkkiin jää ainakin minulla yleensä vähän vanhaa nahkaa ja liimaa. Niitä voi varovasti vuolla siitä katkoveitsellä, loput sitten voi hioa pois. Kun hiot holkin päätä, tee se varovasti. Holkkia ei kannata kuluttaa yhtään ylimääräistä. Yritä hioa suoraan ja pyöristämättä holkin kulmia. Hio myös uuden nahan liimapinta tasaiseksi ja hieman karheaksi, jotta liima tarttuu kunnolla.
- Liimaa uusi nahka paikalleen. Pikaliimaa ei tarvitse levittää kuin toiselle pinnalle. Itse teen homman niin, että laitan liimaa nahkaan siten, että sitä on joka kohdassa liimapintaa ja puristan saftin ja nahan kohtisuoraan pöytää vasten. Hitaammilla liimoilla hommaa todellakin helpottaa liimauspuristin, joita voi ostaa “halvalla” biljarditarvikeliikkeistä.
- Suojaan yleensä tässä vaiheessa holkin kierittämällä siihen kerroksen teippiä, jotta se ei mene ihan niin helposti naarmuille.
- Nahan muotoilu kannattaa aloittaa sitten kun liima on varmasti kuivunut. Leikkaan ensin varovasti tursuneen liiman ja holkin yli tulevan nahan terävällä katkoveitsellä mahdollisimman tarkkaan. Homma pitää tehdä kepin suuntaisesti. Sitten hion johonkin palaan (esim. viilaan) pyöritetyllä hiomapaperilla nahkaa vielä tasaisemmaksi suhteessa holkkiin, tässä vaiheessa voi sitten nahkaa hioa myös poikittaissuunnassa, mutta sitä holkkia pitää sitten erityisesti varoa. Viilaakin voi käyttää, jos osaa. Mikäli holkkiin tulee naarmuja, tarttuu siihen ihan varmasti kiksikin, mikä taas kuluttaa holkkia. Holkin vaihto ei sitten ihan kotikonsteilla onnistukaan. Kun nahka on saatu holkin kokoiseksi, pitää se muotoilla hieman pyöreäksi, jotta sillä saa paremman kosketuksen palloon. Ameriikkalaiset vissiin suosittelevat, että nahka olisi hyvä olla poikkileikkaukseltaan jotakuinkin 5 dimen muotoinen. Itse teen tipin muotoilun aikalailla tunteella. Oleellista on, että tippi on tasaisen, säännöllisen pyöreä. Tarkan muodon tekemistä helpottaa tuo mainitsemani Tip Shaper, joita niitäkin saa biljarditarvikeliikkeistä.
- Tipin reuna kannattaa kovettaa, jotta se ei lyttääntyisi l. tulisi kovin sienen muotoiseksi, kun kepillä moukutetaan palloja. Homman saa tehtyä helpoimmin siten, että kastelee tipin suoran osuuden vaikka syljellä ja hankaa nahan reunaa kiiltävällä metallilla. Jos reuna ei ala kiiltämään niin lisää vaan sylkeä ja kovaa hankausta suoralla metallilätkällä.
- Kiksiä nahkaan. Homma on valmis ja eikun pelaamaan. Yleensä tippiä joutuu hieman muotoilemaan uudelleen, kun sillä on taottu hetki palloja.
Ei muuta kuin onnea ja menestystä. Ei homma mikään erityisen vaikea ole, jos työkalut yhtään pysyvät kädessä. Pahimmillaan saat tuhottua kalliin nahan ja vaurioitettua holkkia, mutta eipä juuri muuta.
Ohjeistusta
“Loppus tää varmuuskopiointi, että sais ton manuaalin koneeseen. Suomenkielinen on ainoastaan cd:llä.”
“Mut voithan sä käyttää tätä mun cd-asemaa?”
“No eihän tässä ole niin kiire.”
“Mutta eihän siihen tartte laittaa kuin akku paikalleen ja muistikortti sisään? Mihis sitä manuaalia nyt tarttee?”
Tuima katse.
“Minä haluan kuitenkin kattoo miten tätä aletaan käyttämään oikein…”
Mukaeltu sananvaihto elävästä elämästä. Kumpi on kumpaa sukupuolta?
Oi kuusipuu
Tilasinpa sitten kuusen jouluksi kotiin, näppärästi intterwebistä, kun en moista viitsinyt takapihalta mennä kaatamaan. Homma kuulosti kovasti helpolta ja mukavalta, riskinä tietty oli, että kuusi on vain lajikkeeltaan tunnistettavissa ja joulupuuksi laskettavissa. Joulukuuset.net lupasi kuusen toimituksen himaan asti, mikäs sen mukavempaa autottomalle ja aina kiireiselle kaupunkilaiselle. Pikku-kuuselle (1-1,4 m) hintaa luvattiin 19,50 €, mikä tuntui kovasti kohtuulliselta.
Tilauslomakkeesta ei tullut vahvistusviestiä selaimeen eikä mailiini ja lomakkeen ohjaus vaan pompsahti saitin etusivulle. No, eiköhän tuo tuosta, saitti ei muutenkaan niin kovin kummoinen ollut. Olivat vaan unohtaneet uudelleenohjauksen, ajattelin.
Puolen viikon huiskeilla puoliskoni muistutti kysymällä kuusen toimitusajankohtaa. Samalta taholta tuotiin minulle tiedoksi, että kuusia roudataan torstaina 20. ja perjantaina 21. päivä. Haistoin palaneen käryä, olin toivonut kuusen toimituspäiväksi sunnuntaita. Mailia joulukuuset.net:iin, josta sain pikaisen vastauksen. Puhelimellakin oli yritetty tavoittaa.
“Hei!
Oletteko tehneet tilauksen nettikaupan kautta? Teidän nimellä ei ole kyllä tullut tilausta. Rekisteröidystä tilauksesta tulee aina asiakkaalle sähköpostiin vahvistus. Nämä viimeiset päivät ovat jo aika ruuhkaisia mutta eiköhän me vielä teille kuusi saada J
Eli 1-1,4m metsäkuusi.
Täytyy vielä kysyä kuljettajilta että mikä päivä heille nyt sopii parhaiten.
Luulen että kuusi tuotaisiin huomenna torstaina jossain vaiheessa. Onko ok?”
Torstaiaamuna sain tekstiviestin, jossa kerrottiin kuusen toimittamisesta ennen puoltapäivää. Takaisin duunista himaan etätoihin ja kuusta odottamaan. Vaille kaksitoista kuusi oli alaovellani. Saitilla oli ilmoitettu, että kuusi maksetaan käteisellä, kun se toimitetaan. Yllätyksekseni puusta tuli vielä 9,50 €:a kuljetusmaksua, josta ei tilauksen yhteydessä mainittu mitenkään. Kuskilla ei sitten ollutkaan antaa vaihtorahaa ja lupasi lähettää laskun.
Pientä säätämistä koko prosessissa siis oli, mutta lopputulema oli hyvä. Sain edullisen kuusen varsin vaivattomasti ja palvelu joulukuuset.net:istä oli koko ajan oikein ystävällistä. Asiakaspalvelun ystävällisyyden ja ammattitaidon merkitystä ei voi väheksyä. Huonon asiakaspalvelun jälkeen olisin epäilemättä mennyt linjoja pitkin.
Kuusi on ainakin sen luvatun maksimin l. 1,4 m pitkä, toivottavasti mahtuu avattuna sisälle.
EDIT: Kuusi oli todella priima ja arviolta 1,7 m korkea. Enpä olisi uskonut, että intternetistä tilaamalla saa näin hyvän ja tuuhean kuusen.
Poppaa
Ei se ole typerys, joka sormensa polttaa, mutta se on, joka tekee sen kaksi kertaa minuutin välein saman kattilan kanssa. Niksuttaminen on hankalaa. Pitäisiköhän hakea saikkua. Vituttaa.
Oi Elisa, Elisa
Olen ollut puoli-iloinen Elisan asiakas jo parisen vuotta. Aiemmat kokemukset kyseisestä lafkasta ovat edellisen työnantajani ajoilta. Mainostavat kovasti mobiilipalvelujen nopeutta, mutta laajakaistan kanssa Elisa suhlaa minun kokemuksieni mukaan ihan aina.
Kaksi, kolme viikkoa ennen muuttoa soitin Elisan asiakaspalveluun ilmoittaakseni liittymän siirtotarpeesta. Asiakaspalvelijaneitokainen kuulosti kovasti asiakaspalveluhenkiseltä ja positiiviselta tyypiltä ja samalla hyvin epäammattimaiselta ja epävarmalta. Liekö ensimmäisiä päiviä ollut töissä. Puhelinsoitosta jäi epävarmuus kalvamaan, mutta minkäs teet: siirtopyyntö oli tehty ja liittymän siirto oli luvattu järjestää muuttopäivänä.
Muuttopäivä meni ja ADSL-purkissa loisti ainoastaan verkkovirtaa indikoiva ledi. Seuraavana maanantainakaan yhteys ei vielä näyttänyt sen enempää elonmerkkejä, joten lähestyin Elisan teknistä asiakastukea vikailmoituksen merkeissä. Puolisen tuntia kuuntelin ärsyttäviä hissimusiikkiklassikoita, kunnes sain ihmiskontaktin puheyhteyden päähän. Tämä asiakaspalvelija oli varsin ymmällään, sillä mitään siirtopyyntöä ei järjestelmästä löytynyt. Edellisen asukkaan liittymä oli kyllä onnistuttu katkaisemaan. Hemmo lupasi soittaa minulle, kun asia selviää. Hänen edukseen on laskettava se, että hän selvästikin tiesi mitä piti tehdä ja hoiti kaiken kaikkiaan asiakaspalvelun varsin ammattimaisesti. Lupasi laittaa liittymän siirron kiireellisesti hoidettavaksi. Vaadin saada tästä myöhästymisestä jonkinlaista kompensaatiota, ja sellaista minulle luvattiin. Saa nähdä kuuluuko yhtään mitään.
Muutama päivä taas mennä lumpsahti, kun ensimmäinen kontaktini eli tämä asiakaspalvelijaneitokainen lähestyi minua puhelimitse. Vapaasti puhelua muistellen:
“Teillä on ollut vähän viivästystä tämän liittymän kanssa, mutta nyt kaikki pitäisi olla kunnossa”, sanoi neitonen.
“Niin on ollu ongelmia ja on edelleen – liittymä ei toimi, bitti ei liiku. Siis kaikki EI ole kunnossa”, vastasin.
“No hyvä, että asia on järjestyksessä. Hyvää jatkoa.”, neitonen lopetti puhelun.
Jäin ymmyrkäisenä ihmettelemään tapahtunutta.
Meni taas ainakin viikko, Elisa lähestyi vaihteeksi kirjeitse. Postilaatikkooni oli ilmestynyt vahvistus liittymän siirrosta, jonka pitäisi tapahtua 14.11. Siirto oli tilattu kupongin mukaan 11.11. eli se toteutettaisiin siis 2,5 viikkoa sovittua myöhemmin. Kalvava epäilys hiipi mieleeni. Elisalla ei vaan homma toimi, tuskinpa se liittymä on tuonakaan päivänä kunnossa.
14.11. Relacomin kaveri ilmoitti puhelimitse, että “liittymä on nyt siirretty, voisitko tsekata, että se toimii kun ei tullut automaattikuittausta?” Eihän se liittymä mitään toiminut. Kaveri lupasi tulla saman tien paikan päälle tsekkaamaan probleeman. Puolen tunnin askartelun jälkeen talojakomon piuhat olivat oikein kytketyt ja data siirtyi Elisan liittymää pitkin. Relacomin kaveri oli oikein asiallinen ja ammattitaitoinen. Kuulemma normaalisti tällaiset hommat hoidetaan seitsemässä päivässä, nyt tämä tehtiin kahdessa. Lupasi, ettei ota tästä keikasta ekstraa vaan ilmoittaa, että homma meni keskuskaappikytkentänä. Minä kerroin reklamoivani tästä rankemmalla kädellä Elisalle, mikäli kompensaatiota ei näy seuraavassa laskussa.
Nettiaddiktiotani pääsin tällä välillä hoitamaan Welhon liittymällä, joka oli siirretty asuinpuoliskoni edellisestä lukaalista. Welho-liittymän siirto oli tapahtunut saumattomasti. Miksi sitten en jättänyt Elisaa sikseen? Koska liittymä siirtyy lähitulevaisuudessa työsuhde-eduksi.
Mikä Elisan ADSL:n etu kuluttajalle on suhteessa esimerkiksi Welhon (HTV:n) kaapelimodeemiin? Ei mikään. Hinnat ovat samaa luokkaa, ADSL-liittymä on selkeästi kaapelimotukkaa hitaampi ja epäluotettavampi hankittava. Soneran liittymä on ehkä Elisaakin huonompi. Ei muuten laadultaan, mutta hitaampi saatava. Helsingissä (minun tietojeni mukaan) ADSL-langat ovat Elisan hallinnassa ja Soneran pitää tilata asennukset Elisalta, mikä tarkoittaa automaattisesti hitaampaa toimitusta.
Pura ja kokoa – aikaa kolme päivää
Palkanmaksupaikastani jo useatta kertaa lainassa olleen Nikon D70:en kittilinssi, Nikkor 18-70, oli pitänyt jo pidemmän aikaa ikävää rahinaa. Polttovälin säätö ei tarjoillut laajimmaista kulmaa vaan jumahti sinne 35 mm:n hujakoille. Tarkemman pyörittelyn tuloksena etummaisen linssin takapuolella näkyi nätti kromattu ruuvi, joka tuntui kuuluvan enemmänkin ruuvinreikään kuin valtoimenaan linssiä raaputtamaan.
Lomaviikon alkupuolella tartuin kameraa ruuveista – silläkin uhalla ettei kakkulasta tulisi käsittelyn jälkeen kuvauskelpoista. Vanha elektroniikkameisselisarjani ei ollut otollisin parivaljakko tähän pura-ja-kokoa -puuhasteluun. Talttapäämeisseleistä sai jotakuinkin pienimpiin ruuveihin istuvan niitä hieman viilaamalla.
Ensimmäisenä päivänä sain purettua kakkulasta noin puolet. Purkamisjärjestystä ei tullut aivan parhaalla tavalla dokumentoitua. Päivän askareet päättyivät siihen, kun ruuvimeisselit loppuivat yksinkertaisesti kesken. Oli lähdettävä tutustumaan Ohlssonin Clasin työkalutarjontaan.
Kokonaisedullisen työkaluhankinnan jälkeen pääsin purkamaan loputkin linssistä. Irtonainen ruuvi löytyi viimein ja viimein ehkä vimpaimen toiseksi viimeisimmistä nurkasta. Irronnut ruuvi piti paikallaan yhtä kolmesta zoomausliikettä ohjaavasta muovinpalasesta. Sain taas todennettua, että nakkisormilla varustettu käsityöläinen ei ole paras mahdollinen askartelemaan käden mittakaavaa pienempien esineiden kanssa. Yhden osasista kun sain paikalleen, toinen tai kolmas biitti irtosi ehkä sen seitsemän miljoonan toiston verran. Lopulta palikat asettuivat paikalleen ja pääsin ihmettelemään valtavaa ruuvien ja osien määrää, jotka piti saada nivottua yhteen pakettiin. Kaikki muut palikat tuntuivat löytävän aika luonnollisen sijaintinsa, mutta sähköisen signaalin kuljettamiseen tarkoitetut johtoset olivat tuottaa hieman kipeitä sormenpäitä.
Toisen päivän ja muutaman tunnin motoriikkaharjoituksen tuloksena kakkula näytti olevan yksi kokonaisuus ja yllätys yllätys: yksikään ruuvi ei ollut kotia vailla. Tarkennus toimi, valotusajan säätö toimi, zoomaus onnistui reunasta reunaan, rahinaa ei kuulunut, mutta aukosta ei tullut mitään informaatio kameralle asti. Kello oli jo monta ja ajattelin antaa asian olla. Ehkä linssipakettia voisi vielä tutkailla paremmilla silmillä. Tarkennuskehrä oli hieman jäykkä, mutta muuten kaikki vaikutti ok:lta, jos lisäksi aukkosäädön puutetta ei laskettu puutteeksi. Huonon meisselin vuoksi olin joutunut tuhoamaan yhden ruuvitornin, joka ei (toivottavasti) vaikuttaisi koskaan objektiivin kelvollisuuteen.
Kolmannen päivän pienen purkamisen ja askartelun tulemana olin saanut irtonaisen näköisen johdon paikalleen. Objektiivi toimi, homma oli paketissa! Muutama, ehkä itsestäänselvä ja yleispäteväkin opetus hommasta jäi plakkariin:
- Hanki kunnon työkalut. Ohlssoniltakin saa ihan kelvollisia, kun vaan osaa valita.
- Pidä huoli, että tiedät mikä osa kuuluu mihinkin. Pidä osat purkamisjärjestyksessä ja ota vaikka kuvat eri vaiheista. Kännykamerallakin saa ihan välttäviä kuvia.
- Yritä tehdä homma yhdessä vaiheessa. Vaikka kuinka hyvin dokumentoit, aina tahtoo jäädä joku asia muistamatta. Toisin sanoen: varaa riittävästi häiriötöntä aikaa puuhasteluun.
- Varaudu siihen, että ehjääminen ei onnistu. Aina ei voi voittaa. Esineistä selviää kyllä yleensä rahalla.
Työkalulle käyttöä
Välillä on hyvin vahva fiilis siitä, että pitäisi päästä päräyttämään moottorisahalla paikat palasiksi. Videossa ajettavalla työkalulla saisi sisätilat uuteen uskoon alta aikayksikön.
Enemmän ja vähemmän rakkaita esineitä
Myydään ja annetaan kalusteita ja esineitä muuton takia, käy tsekkaamassa.
Hifistelyä
On hyvin hämmentävää olla messuilla, joista ei tajua yhtään mitään, mutta toisaalta aihe tuntuu kutkuttavan kiinnostavalta. Kampin hotelliin organisoidut HIFI-messut epäilytti kovasti – miten muka hotelliin voidaan järkätä mitään messusessioita? Tilanne valkeni paikan päällä. Eihän kuuntelusta olisi tullut mitään ilman erillisiä huoneita. Messukeskuksen tapaisessa kolossissa äänentoisto olisi ollut varmastikin huono. Tällaiselle itseni kaltaiselle musiikissa-tärkeintä-on-fiilis -tyypille huippuvempainten äänet tuntuivat kaikki hyvältä. En pystynyt erottamaan johtuiko hyvä soundi hyvästä biisistä vai laitteista. 1000 euron vahvarit kuulostivat ihan yhtä hyviltä kuin 10 kiloeuronkin vastaavat.
Positiivista oli hifi-vempainten design vintagesta varsin tuoreeseen ajatteluun. Laatikkoleikkiajattelua ei ollut kovinkaan paljon nähtävillä. Puu oli tuotu varsin hyvin esille, samoin neutraalia rohkeammat värit kuten punainen. Puun käyttö oli tosin viety mielestäni hieman liiankin pitkälle, sitä korostettiin paljon. Ilmeisesti se on akustisestikin hyvä valinta… Mieleeni jäi makeat kolmionmalliset punaiset kaiuttimet, jotka ottaisin mieluusti kotiini. Niin kivat ne eivät olleet, että merkki olisi jäänyt mieleen. Gradientin lattialla seisovien kaiuttiminen (Gradient Helsinki Series 1.5) design oli myös omaa luokkaansa – tosin olisin niistäkin valinnut mustat puisten sijaan. High end -vahvistimien tehoa ja laadukkuutta tuotiin esiin laadukkaan designin avulla. Hauskimpana esineenä jäi mieleeni kuvan levynpuhdistin.
Kaapelijojo
Kuva: Popgadget
Popgadgetista bongasin mainion kaapelijojon. Milloinkahan vastaava vimpain saataisiin läppäreiden latureille? Edellyttäisi tosin laturiosasta eroon pääsyä. Langaton sähkökin kelpaisi. Tai sitten läppäri, jossa on oma voimalaitos. Tai läppäri, joka ei tartte ollenkaan virtaa. Tai elämä, jossa ei tartte ollenkaan läppäriä.
