Porvoo ja suklaata
Porvoossa oli lämmintä ja Pieni Suklaatehdas. Todellakin pieni. Ilmastointi pelasi ja suklaa oli ihan taivaallisen hyvää.
Ajatuksena oli mennä kuvaamaan myös Grim Butlersien demon äänitystä, mutta kas kummaa: rumpali oli aamulla liian kännissä.
Mökki kaupungissa
Lauttasaaren eteläkärjen mökit ovat hämmästyttävä ja positiivinen ilmestys. Metsikön keskellä liki vieri vieressä on reilu 200 arviolta 10 m2:n mökkiä. Mikäpä olisi mennä fillarilla mökille paistamaan kassleria. Osa mökeistä on erittäin tyylikkäästi kunnostettuja ja laitettuja, osa näyttää jääneen hieman hunningolle. Kaiken kaikkiaan sympaattinen mökkikeskittymä.
Infoa Lauttasaari-seuran sivulla
Postaus Janne Aukian blogissa
Teetä isokokoisessa kirjekuoressa
Englannista saapui “isokokoinen kirje”. Nyt on sitten teetä pitkän ajan tarpeiksi. Taylors of Harrogate:n teet ovat parhaita (pusseissa saatavia teeplaatuja), joita on koskaan tullut vastaan.
Idolit
Kuva: Worldsnooker.com
En ole koskaan hikiurheilusta pitänyt, enkä moottorin pärinästä. Pallopeleistä sen sijaan snooker on jaksanut kiehtoa monta vuotta. Räikköset ja kaiken maailman jääkiekon pelaajat lähinnä vituttavat, sen sijaan noita kahta ylläkuvattua arvostan kovasti. Davista vanha herrasmiehenä, Ronniea ihan vaan taitojen ja pelityylinsä puolesta. Ronnien toilailuista voi sitten olla vaikka mitä mieltä.
Worldsnooker-saitilta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista snookeraiheista statistiikkaa. Näin maailmanmestaruusskabojen aikaan ne jaksavat kiinnostaa aiempaa enemmän.
Go Ronnie go!
Suklaata, oh.
Myönnän. Olen suurkuluttaja. Patukkaa, levyä, konvehteja, täytettynä – kaikki käy. Paitsi kookoksella maustettu. Levy menee yhdeltä istumalta. Tumma tai vaalea, aivan sama. Ghanalainen, suomalainen, sveitsiläinen, saksalainen, belgialainen – kaikista löytyy aivan loistavia suun makeuttajia.
Nyt sitten tuli vastaan tähän mennessä suurin oraalinen orgasmi, Suklaisen saksalaiset suklaat. En voi kuin konvehti toisensa jälkeen hämmästellä kuinka hyvää suklaata osataankaan tehdä. Jokainen yksilö maistuu taivaalliselta, jokainen erilaiselta. Minulla ei ole muuta vaikeutta kuin olla ahmimatta konvehteja kertalinttuulla koneeseen. Silloin nautinto, jos ei nyt menisi hukkaan, ainakin heikentyisi.
Oon perso sille, perso tälle, perso elämälle.
Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Perso Elämälle
Converset
Haluaa kustomoidut Converset, haluaa! Eivät vaan pahalaiset toimita Ameriikan ulkopuolelle. Täytynee tyytyä Suomen tarjontaan. Nahkaiset puna-valko-mustat. Oh.
Ykkönen ja kakkonen
Yö ja päivä. Paska palvelu ja hyvä palvelu. Kouluruoka ja lähempänä ravintolaa oleva safka. Perussalaatit ja monipuoliset salaatit. Ylihintaista ja hinnalle vastinetta. Innopoli 1 ja Innopoli 2. Sodexho ja Amica. Miten voikin saada kahdesta näin lähellä toisiaan olevasta mestasta niin eri planeetalta olevaa palvelua ja niin eri tasoista safkaa. Samat hinnat.
Musiikillinen edellinen vuoteni
Johan tässä on tovi kulunut edellisestä vuodesta ja kaiken maailman best of -listoja on jo näkynyt, mutta uutuusarvon heikkenemisestä huolimatta kannan korteni kekoon. Listani ei suinkaan sisällä pelkästään uusia orkestereita ja uusia plattoja vaan minulle merkityksellisiä löydöksiä l. jollakin tavalla itselleni uusia, musiikillisia ihanuuksia.
Egotripin Vielä Koittaa Uusi Aika on soinut kuulokkeistani ja kaiuttimistani monta kertaa. Vierastin levyä aluksi aika lailla, olihan se huomattavan paljon rauhallisempi kuin aiemmat Egotripin platat. Jopa hengelliseksi sanottu levy on ollut fiilikseltään varmastikin vuoden 2007 järisyttävin levy.
Amy MacDonaldin löysin puoliskoni tehdessä siitä levyarvostelua. Amyn äänestä kuuluu todella vahva toivo ja positiivinen fiilis tulevaan. Miten nuorella naisella onkin niin kaunis ääni? Levyn folkrock-biisejä olisi nasta osata soittaa.
Amy MacDonald: This is the life
Radioheadia olen kuunnellut paljon aiempaa enemmän. Kiinnostusta lisäsi mainio tapa ostaa uusin levy mihin hintaan tahansa.
Aleksi Ojala sanoi ääneen sen mitä moni varmastikin ajatteli, vaan ei tohtinut.
Jenni Vartiaista en olisi uskonut koskaan kuuntelevani, ennenkuin debyyttilevyn Tunnoton soi radiossa ja Ihmisten Edessä single-lohkaisu purivat tajuntaani. Kaihoisia ja jotenkin niin kipeän tuntuisia biisejä.
Atomic Swing on vanha bändi, mutta kuulin orkasta muutakin kuin nimen vasta kuluneena vuotena. Uskomaton määrä loistavia rokkibiisejä. A car crash in the blue, In their finest hour ja The Broken Habanas vakuuttivat, että näitä herroja on päästävä joku päivä kuulemaan livenä. Ihan parhautta!
PMMP:stä olen aina pitänyt, naisten ammattitaidosta sain varmistuksen kolmeen kertaan livenä: Ilosaarirockissa, Wanaja Festivalilla ja Huvilateltan keikalla. Uskomaton energia, nöyryys, ammattitaito ja hienot biisit. Mitä muuta voi toivoa?
Dalindeoa en varmaankaan olisi oppinut kuuntelemaan, jos olisin lukenut vain kuvauksen bändistä. Bossa novaa ja jazzia yhdistelevä bäni kuulostaa lähtökohtaisesti hissimusiikilta. Ilosaarirockin keikalla bändi soitti aivan loistavasti eri sävyissä – fiilis sai minut vielä hankkimaan heidän Open Scenes -levynsä – joka oli tosin hyvin lattea keikkaan verrattuna.
Rubik kuulostaa levyltä paremmalta kuin keikalla. Livenä bändi ei mielestäni erotu mitenkään edukseen, mutta levysoitossa bändi rullaa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen tuttavuus.
Lännen-Jukka Karjalainen opetteli soittamaan banjoa. Roots-meininki iski sieluun. Ei jokapäiväistä kuunneltavaa, mutta silloin tällöin. Hyvin ainutlaatuista Suomessa.
Dick Dale & the Del-Tones löytyi vahingossa, kun etsin Misirlou-biisin esittäjää. Dick Dale, tuo surffikitaran kuningas, jaksoi taas vakuuttaa minut instrumentaalien ihanuudesta.
Foo Fighters on vaan hyvä. Sitä on tullut kuunneltua entistä enemmän. Jotenkin se vaan potkii ja potkii ja potkii. Tuntuu ettei bändissä ja biiseissä ole mitään vikaa – ehkä se positiivinen aggressiivisuus leikkaa tuota virheettömyyden tuntua riittävästi.
Ismo Alanko jaksoi taas yllättää positiivisesti. Herran biisejä olen ihannoinut niin kauan kuin muistan, enkä ole kyllästynyt yhteenkään. No tosin Sielun Veljistä olen pitänyt vähiten. Ismo Alanko Teholla taas todisti miehen nerokkuuden ja kyvyt. Tavastian keikka oli hieno.
Täytyy tunnustaa, etten ollut kuullut Johnny Cashiakaan ennen viime vuotta. Miehen tulkinta Solitary Man:sta on ollut yksi vuoden kohokohdista. Leffa oli piste iin päälle.
Kauko Röyhkä vieraili Mikkelin Kaupunginorkesterin kanssa Gloriassa. Ei ihan ensimmäisenä olisi tullut mieleen sovittaa Kaken biisejä millekään kaupunginorkesterille, mutta niin vain valitut biisit toimivat hienosti. Se kai tavallisen pulliaisen erottaa neroista: kyky kyseenalaistaa olevaa ja annettua.
Melkein vieraissa tribuutti Leeville oli kaunis, hieno ja onnistunut. Useita biisejä on tullut kuunneltua kerta toisensa jälkeen. Eikä vähiten Egotripin tulkintaa Rin Tin Tin:stä, josta oli osattu tiputtaa vielä Leevin virne naamalta.
Rory Gallagherin löysin Tavastian levymessuilta. Vaikka kitarasankareita olen kuunnellut yhtä jos toistakin niin tämä oli jäänyt väliin. Pidän kovasti.
Loppuvuodesta kuulokkeissani soi taajaan Scandinavian Music Groupin Missä Olet Laila? Terhi Kokkosen laulu jakaa mielipiteitä, omani kääntyy sille positiivisemmalle puolelle.
Surkeimpia musiikillisia kokemuksiani olivat Juicen Grand Slamin keikka Tavastialla ja Aleksi Ojalan ankeilu DBTL:n klubilla.
Kaikesta musiikin kuuntelusta huolimatta tai juuri siitä syystä en edelleenkään osaa kompata saati soittaa melodiaa. Tarttis treenata.
Valohuone
Adobe Photoshop Lightroom tuntuisi näin muutaman illan käytön jälkeen olevan parasta mitä valokuvien käsittelyn saralla on tullut pitkään aikaan vastaan. Softassa on erittäin näppärä työnkulkua tukeva käyttöliittymä. Kuvat saa kamerasta indeksoitua suoraan Lightroomin katalogiin ja kuvaversioiden vertailu, rajaaminen ja kaikkinainen RAW-kuvien perusmuokkaaminen on tehty erittäin hienosti. Jos jostain voi vinkua, niin tehoja softa vaatii varsin paljon, jotta käyttö on tahmaamatonta. Photoshopia kaipaan enää ainoastaan, jos on tarve vääntää kuvia jotain erityistä käyttötarkoitusta varten, esimerkiksi graffoiksi webasivuille. Väittävät oikein asiakseen, että Adobe olisi kuullut valokuvaajia kehittäessään softaa. Onhan se tietysti hienoa, että Adobekin sitten on alkanut tekemään tuotteitaan käyttäjille. Jotenkin tuon kai pitäisi olla itsestäänselvyys.
Lightroomin lisenssi tuntuu olevan kohtuullisen edullinen koko Photoshopiin verrattuna, ollen luokkaa 300€. Taidanpa hankkia, kunhan trial-lisenssi umpeutuu.
Toisaalla:
Peter Forsgård – Lightroom-kokemuksia osa 4
KKuja – Lightroom optimointia
Snadiomena – Valokuvaajan kokemuksia: Adobe Photoshop Lightroom
Aim ö röydranö hani
Ganes oli kelvollinen katseltava, muttei vastannut ennakkomielikuvaa. Tarina oli ohut ja lähes tyystin Remun näkökulmasta, mikä lienee ollut tarkoituskin. Remun lapsuusjutut veivät alusta paljon aikaa, itse olisin kaivannut enemmän bänditouhuja.
Leffassa oli mainioita roolisuorituksia, mutta tarinassa ei ollut oikein pontta. Turha tietysti verrata kirjaa ja leffaa jo niiden erilaisten lähtökohtien takia (puolifiktio vs. dokumentti), mutta Hurriganes-kirjan juuri lukeneena jäin kaipaamaan muutakin kuin Remua, Remua ja Remua. Ganesit osasivat rokata, leffassakin.
Heipä hei, hyvää iltaa!
“Heipä hei!
Hyvää iltaa!
Luppakorva seikkailee taas.
Luppakorva-nimen sain,
korvani nääs lerputtaa.
Olen pieni nalle vain, pullea.
Lasten kansa viihdyn ain.
Olen pieni nalle vain, pörheä.
Lapset mua rakastaa.”
Nalle Luppakorva, kaikkien aikojen suosikkini.
Krullaa
Fredalla sijaitsee pieni ja viihtyisä kaffela-konditorio nimeltä Krulla. Suuntasin sinne tänään ensimmäistä kertaa, on kuulemma ollut siinä jo pidempäänkin. Kahvi oli aivan loistavaa itävaltalaista mokkaa, jota tuli hilattua neljänneskilo himaankin. Luonnollisesti kaffetta sai lappaa koneeseen niin paljon kuin maistui, minulle riitti kaksi kipollista.
Palvelu oli huomaamattoman luontevaa ja hyvää, seuralaiseni pikkuiset leivokset veivät minunkin kieleni mennessään. En voi muuta kuin suositella.
Arvuuttelu eat.fi:ssä.
Mielummin vanha kuin aikuinen
Kake veti hyvin. Suorastaan taivaallisen hyvin. Mikkelin Kaupunginorkesterin sovitukset olivat pääsääntöisesti erittäin onnistuneita, mm. Paha Maa oli dramaattisempi kuin alkuperäinen. Gloria oli tilana oikein sopiva, keikkaa seurattiin tyylikkäästi pöytien ääressä. Ensimmäisen puoliajan sali oli tosin varsin kalsa ja seuralaiseni joutuikin kipaisemaan takin narikasta. Toisella puoliskolla ilmastointi ei ollut enää säädetty täydelle salille ihmisiä.
Suhtauduin klasaria ja rockia yhdistävään konserttiin tyypilliseen tapaani varsin ennakkoluuloisesti, mutta lähdin keikalta positiivisesti häkeltyneenä. Kauko oli oma pelottava itsensä. Fiilistä varmasti vahvisti se, että äijä seisoi suurimman osan keikasta kyljittäin yleisöön ja heitti järisyttävän hymynsä jokaisen biisin päätteeksi. Soittajatkin näyttivät nauttivan soittamisesta, ainakin hymyistä päätellen.
Aplodeille ei ollut tulla ollenkaan loppua – taisi Kaukokin tuosta suosionosoituksesta hieman herkistyä. Keikka loppui vasta herra Röyhkän todettua ettei enempää biisejä olisi tarjolla. Mikäli poppoo aikoo tehdä setistä levytyksen, tulen olemaan käsi pystyssä haalimassa itselleni omaa kopiota.
“Jos pelaat keskinkertaisuuden säännöillä, et voi kuin hävitä.”
Kauko Röyhkä: Paska kaupunki
Talo meren rannalla
Upealta paikalta liki Espoon rajalta löytyi puinen talo, joka oli jo selvästi parhaat päivänsä nähnyt. Vanhan käsityöläisen hätäiset sormet hamuilivat sahaa, vasaraa ja nauloja. Kunhan vaan olisi pääomaa, loppuelämä aikaa ja halukas myyjä. Voisi rakennella hissukseen Aulis Juneksen tapaan perinnekunnostusmenetelmin. Sydänpuuta, itse sekoitettua öljymaalia, sammalta hirsien rakoihin, laastia portaisiin. Oh! No, haaveilut sikseen… Harmi sinällään, että taasen on jätetty upea puutalo hienolle paikalla happanemaan ja vandaalien rikottavaksi. Viereinen tanssilavantyyppinen rakennuskaan ei ollut tätä kaunistusta paremmassa kuosissa.
Talo meren rannalla, arvoitus monille.
Olen odottanut jo kauan, haluan sinne.
Talo meren rannalla, arvoitus minulle.
Astun pois puiden varjoista aurinkoon,
puiden varjoista pois.
Talo meren rannalla, rautaa ja lasia.
Joku haluaa niin käyvän, vetää mua sinne.
Joku toinen taistelee vastaan ja repii mua vaatteista:
“Ei poika susta oo siihen,
ei poika susta oo siihen ikinä”.
Ehkä talo on lukittu,
eikä ole avainta.
Mut jos käännyn pois
en koskaan saa tietää sen ihmeistä.
Talo meren rannalla, arvoitus monille.
Olen nousemassa sen portaita: ovi on kiinni.
Ovi pysyy kiinni, ei aukene minulle.
Astun pois. Käy meren aavoilta tuuli.
Käy meren aavoilta tuuli, käy tuuli ylleni,
ei jätä minua.
Kauko Röyhkä: “Talo meren rannalla”
EDIT 4.9. Löytyihän siitä talosta vähän lisäinfoa.
Telttailemassa
PMMP:n mimmit veti hyvin. Suorastaan taivaallisen hyvin. Huvila-teltan torstainen keikka oli kolmas PMMP-kokemukseni tänä suvena ja ei voi sano kuin että keikka keikalta fiilis parani. Ilosaari oli loistava, Wanaja Festival lämmin ja nautittava, Huvila-teltta taas sateinen, erikoinen ja yllättävä. Negaatioksi on laskettava, ettei keikalla saanut kuvata edes surkeilla kännykkäkameroilla. Minä poika noudatin kuuliaisesti ohjetta, siksi nappasinkin vaan yhden surkean kuvan ennen keikkaa.
Juhlaviikkojen keikka oli bändin tämän suven rundin päätös. Tästä huolimatta minkäänlaista väsymystä ei ollut havaittavissa. Edes Miran masun kasvaminen ei touhotusta hidastanut. Keikka alkoi teemaan sopien hassulla lastenlaululla. Olisikohan se ollut Piupali, paupali – tai joku muu sellainen lörpötys. Ei jäänyt muistin sopukoihin. Hieman hämmentävä, mutta toimiva aloitus. Henkilökohtaisesti-biisin soidessa silmäkarkkia toi mukaan renkaalla kieppuva akrobaatti. Joku raja:n tunnelmaa vahvisti Johanna Juvolan haitarj. Ensimmäinen puolisko jatkui biiseillä Kiitos ja Oo siellä jossain mun, jonka aikana lava täyttyi saippuakuplista. Matkalaulun fiilis oli todella leppoinen, kuin bändin jäsenet olisivat laulaneet sitä toisilleen. Mummola soi rankasti selkäpiitä karmien. Rankka ja synkkä teema jatkui Päiväkodin lapsilla. Tunnelma ei paljon keventynyt bändin säveltäjä Jori Sjöroosin tullessa soittamaan kiipparin pörinää tummaan Salla tahtoo siivet-biisiin. Sjöroos joutui sinkoilemaan Tokoinrannasta vielä Magentan keikalle.
Napakalla aloitusspiikkauksella alkaneen Taiteilian jälkeen kuultiin Päät soittaa. En ollut muistanutkaan kuinka hieno Joutsenet on! Biisi kuulosti ja tuntui kaikin puolin tehokkaalta. Varsin akustinen ensimmäinen puolisko päättyi Rusketusraitoihin. Kuinkakohan moni uskoi tuon biisin perusteella bändin olevan yksi monista yhden hitin ihmeistä? Itse lukeuduin noihin epäilijöihin.
Toinen puoliaika jäi katsomatta ja kuuntelematta, kun flunssa alkoi muistuttamaan olemassaolostaan. Keikan loppuun asti seurannut kollegani kehui jälkimmäisen puoliskon vähintään yhtä hyväksi kuin ensimmäisen osionkin. Akustiset soittopelit olivat vaihtuneet perinteisiin sähköisiin äänentuottajiin. Seuraavan kerran PMMP on kuultavissa livenä arviolta vuoden päästä.
Mikä kiikkustuolissa on niin pahaa?
Does a chair rock tai kiinnostaako ketään? Miksi en pidä kiikkustuoleista tai kiikkutuoleista niinkuin meillä Savossa on tapana kutsua noita lattiannarisuttajia? Olen kovasti yrittänyt pohtia syitä moiseen, enkä ole löytänyt yhtään vedenpitävää selitystä. Epäilemättä osa inhotustani on lapsuuden trauma aina tiellä olevasta heiluvasta tuolista, osansa saa myös viherkeltaruskea istuimen loimi. Suurin syy lienee kuitenkin istumiskapineen epätasapaino. Rullaajassa ei pysty koskaan olemaan paikallaan, pienikin sydämen liike laittaa vimpaimen heilumaan. Tuolissa puritaani istuu paikallaan, autossa tai muussa mobiililaitteessa liikutaan. Muotoilu viittaa mummoon, ei sillä että minulla olisi mitään mummoani vastaan. Enemmänkin kyse on pysähtyneisuudestä. Onko minulla mitään syytä olla pitämästä kiikkustuolista?
Pitääkö mistään edes pitää?
Nukun ihan vähän aikaa vielä
Aamu-unisuuteni ärsyynnyttämänä minua lahjottiin vuoden kierron yhteydessä torkkukytkimettömällä tajunnanräjäyttäjällä. Hämmästykseni rakastuin moiseen kitsch-pläjäykseen alta aikayksikön. En kyseenalaistanut klokun aitoutta, en kimmastunut esineen värikkyydestä enkä jäänyt kaipaamaan muotoon liittyvää mekaniikkaa. Mitä helvettiä? Epäilemättä intohimoni Simpsoneihin sai pienen puritaani-muotoilijan ehdottomuuden pehmenemään.
Eipä tiennyt tyttö
Zen Café soitti Tavastialla perjantaina ja hyvin soittikin. Pitkä keikkaputki ei tuntunut vaivaavan. Kaikki hititkin vedettiin sillä innolla kuin ne olisivat ensi kertaa soitossa. Aivan loistava livebändi – jampat ovat todella sisäistäneet tekevänsä asiakaspalvelutyötä.
Kuollut eläköön
Juice-vainaan entinen orkka, Grand Slam, veivasi Flow-festareiden aikana Tavastialla. Jännityksellä odotimme, kuka korvaisi Juicen solistina, mutta Grand Slamin artistit hoitivat pestin vuoroillaan Puntti Valtosen oltua eniten äänessä. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Juicen huumoriosaston biiseistä, mikä tunne vahvistui entisestään kuunnellessani erityisesti Puntti Valtosen UIT-henkistä ‘hauskuuttamista’. Vitsit olivat jämähtäneet 20 vuoden takaiselle tasolle, mikä oli paikoin todella tuskallista katsottavaa ja kuunneltavaa.
Soitto sujui, siitä ei ollut epäilystäkään. Bändi soitti varsin tiukasti yhteen. Koko keikan kohokohtia olivat Juicen vakavahenkiset biisit. Myrkytyksen oireet, Outoon valoon ja keikkavisiittimme päättänyt Musta aurinko nousee olivat jo itsessään niin hyviä ettei laululla niitä pystynyt pilaamaan.
Keikkayleisö oli pääsääntöisesti samaa ikäluokkaa artistien kanssa. Tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi Kaurismäkien ja maakunnista saapuneiden 40- ja 50-kymppisten joukossa. Keikasta jäi kokonaisuudessaan varsin… kökkö maku suuhun. Mutta tulipahan käytyä.
Aina voi fiilistellä Juicen soitantaa Tuubista.
Seitsemän uutta ihmettä
Maapallolle valittiin jo tovi sitten seitsemän uutta maailman ihmettä. 90 miljoonaa ihmistä voi olla väärässä.
Omat ihmeeni ovat (ei missään järjestyksessä):
- Kaikki kompaktiin ja säilyvään pakettiin luonnollisesti pakatut elintarvikkeet, jotka voidaan syödä paketteineen päivineen. Näihin lukeutuvat mm. makkara, karjalanpiirakka ja kalakukko.
- Korvatulpat. Laitat ne korvaasi ja maailma häviää ympäriltäsi. Tämä edellyttää tosin, että muita aisteja ei myöskään ärsytetä.
- Semih Sayginer, viiksistä huolimatta. No, katso itse…
- Ihmismieli. Hmm… Vesa ei tajua.
- Purjehtiminen vastatuuleen eli kryssiminen eli luoviminen. Vene voi kulkea liki vastatuuleen. Siinä on jotain samaa logiikkaa kuin miksi lentokoneet pysyvät ilmassa.
- Rakkaus. Kuuluu samaan kategoriaan ihmismielen kanssa, mutta on ilmiönä erityislaatuinen. Vaikuttaa kaikkiin aisteihin.
- Känniolo väsymyksestä. Kuinka voi tuntea olevansa hieman päissään vaikka ei ole nauttinut alkoholia pisaraakaan? Jättämällä nukkumisen väliin. Hämmentävää.
Hikipedialla on myös aiheeseen oma sanansa sanottavana.
Linnan vieressä
Kuulopuheen mukaan neljättä kertaa järjestetty Wanaja Festival Hämeenlinnassa linnan kupeessa oli varsin leppoisa pikkufestari. Lavalta toiselle oli mukavat parisataa metriä ja lihapullat kelvollisia. Ilmainen olut on aina hyvää. On myös tunnustettava, että näin Maj Karman ja Von Hertzen Brothersin ensimmäistä kertaa livenä. Maj Karma ei meikäläiseen aivan uppoa, vaikka livenä bändi vaikutti paljon paremmalta, energisemmältä ja järeämmältä, kuin äänitteistä tutkailtuna. Tumma sointi tahtoi puuroutua. Von Hertzenin veljesten progahtava rokki kuulosti SueStagella hyvinkin positiiviselta yllätykseltä. Jonna Tervomaan keikka jäi selvästi kakkoseksi uskomattoman hyvälle PMMP:lle, jota kumppanini luonnehti kesän parhaaksi live-bändiksi. PMMP:n tytsyille ei myöskään tunnu tähteys nousseen yhtään päähän – siellä he jakelivat hymyillen nimmareita ja antoivat ottaa kuvia yleisön seassa keikkansa jälkeen. Illan päätti CMX, jonka kuunteleminen livenä sitten nuorempien vuosieni tuntui hieman oudolta. Keikka oli ihan ok, siitä ei ole mitään erityistä luonnehdittavaa suuntaan eikä toiseen.
Vesisade kasteli juopuneen festariyleisön perjantain päätteeksi. Itse nautin silloin bussissa huonosta huumorista. Festari jatkui vielä lauantaina. Itse loistin poissaolollani.
Iloisesti Rokissa
Viikonloppu Ilosaarirockissa oli hieman sateinen, mutta tunnelma oli silti lämmin ja positiivinen. Lauantaina tuli käytyä osakuuntelemassa Ville Leinonen & Chrisse Forever Bandia (loistava, tällä kaverilla lykästää), Terroria (hmm.. ei oikeen minun makuuni eli ihan hirveetä s***tiä) ja Rubikia (aloitti loistavasti, mutta keikka latistui, puuroutui ja hajosi loppu kohden, festaritoimittajan kommentit). PMMP oli soitannaltaan ja fiilikseltään yksinkertaisesti erittäin hyvä. Aurinko paistoi. Mira rohkeni pogota vaikka masu jo vähän pömpötti. HIM soitti niin myöhään, ettei vanha jaksanu sitä jäädä töllistelemään.
Sunnuntai alkoi HC Ilotyttöjen ja FC YleX All Starsin välisellä jalkapalloa muistuttavalla ottelulla. HC Ilotytöt pieksi Kaikki Tähdet jostain kumman syystä järjestetyn rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Tuona epävakaisena sapattina minulla oli mahdollisuus käydä ihquttamassa Emma Salokoski Ensembleä (oi Emma), kuunnella parin biisin verran Nieminen & Litmasta (täytyy ostaa levy ja kuunnella orkkaa hieman tarkemmin… kiinnostava) sekä Lännen-Jukkaa (hellutti ne molemmat ja puoli yleisöä). Dalindéo oli äärettömän positiivinen yllätys ja jengi pogosi setin aikana tohkeissaan. Levy on hankintalistalla, sitä ennen voi tutkailla aiempia tallenteita Tuubista. (kuva, Festaritoimittajan kommentit). Maria Gasolina oli liian leppoista vesisateeseen, heidän täytyy nähdä keikalla joskus uudestaan. Risto heitti keikan. Tämä hemmo on joko pelle tai nero. En ole vielä päättänyt.
Vaikka talkoolaisen velvollisuudet kutsuivat molempina päivinä, ehdin bändivilkuilujen lomassa myös onkia Suen teltalla. Onkiämpäriiini takertui mainosmateriaalin ja karamelloksien lisäksi Discon ja Keanen sinkut. Nuo äänitteet luovutan mieluusti ensiksi käden pystyyn nostavalle. Paluumatka festaribussissa oli vesilinjalla olleelle huomattavan helvetillinen.
Levyä odotellessa fiilistelen Dalindéoa Tuubista.
Bluesia Libertessä
Erja Lyytinen bändeineen veti keskiviikkoiltana Libertessä aivan loistavan keikan. Dreamland Blues soi makuuni hiukan turhan terävänä - Pilgrimage-julkaisussa oleva akustisempi versio on enemmän makuuni, ja tekee paremmin biisille tilaa. Skinny Girl vipatti puntteja niin, että farkuista oli tulla farkkushortsit. Keikan loppupuolella Lyytinen teki yllärin ja tuli soittamaan sokkeloisessa Libertessä yleisön keskuuteen mennen baaritiskille asti. En ehtinyt nähdä, saiko tuo blues-taivaan jumalatar nappaistua myös drinksun baaritiskillä soiton lomassa.
Videon ääni muistuttaa enemmän kissantappoa kuin bluesia, mistä syytän espoolaisen puhelinvalmistajan surkeata E50-mallia. Taidan anoa uuden, enemmän tarpeitani vastaavan mobiilihärpäkkeen, kunhan palaan taas tienaamaan makkaraa leivän päälle.
Röökaajille tiedoksi: Libertessä saa vielä röökata.
The Simpsons-leffaa odotellessa
The Simpsons Movie tulee kotimaan elokuvateattereihin vasta heinäkuun lopulla, sitä ennen tuskaa voi lievittää kuvauttamalla itsensä Simpsonien sohvalla, katsella vanhoja jaksoja tai YouTube:ssa olevia pätkiä sekä tehdä itselleen Simpsons-avatarin.
