Ei tännekään
Jopa Lehti on blokattu kustannuspaikkani palomuurissa. Tähän on varmasti joku todella hyvä syy.
Fillaroijan tuskapaikat Stadissa
Fillari on varsin oiva liikkumaväline Helsingissä, mutta kävelijöitä sietää varoa. Ymmärrän sen, että turistit talsivat missä ja miten huvittaa, mutta lokaalien käppäily fillaritiellä yksinkertaisesti vaan vituttaa. Vaikka ajaisi kuinka varovasti, ei tiedä milloin joku taivastelija pölähtää kumin eteen. En väitä, etteikö pyöräilijöissäkin olisi niitä, jotka ajavat missä vaan ja miten vaan. Jotenkin meidän kaikkien pitäisi oppia tulemaan keskenämme toimeen liikenteessä.
Jalankulkijan ja fillaristin törmäämisen todennäköisyys on suurin seuraavissa paikoissa:
- Stadionin vieressä liikkuu paljon pyöräilijöitä ja paljon kaikensorttisia sporttaajia. Ajettava todella varovasti.
- Postitalon ja Elielinaukion välissä kulkeva pyörätie taitaa olla kaikista tuskaisin paikka. Bussit tyhjentävät karjalastinsa pyörätielle. Erittäin ikävä paikka.
- Mannerheimintie Arkadiankadun risteyksestä Bulevardille on perusreitti, jossa tapaa turistin kävelemässä pyörätiellä. Paljasjalkaiset ja muuten paikalliset seisovat pyörätiellä odottamassa vihreiden vaihtumista. Pärjää, kun ajaa ihan hissukseen.
- Bulevardin pyöräilykaista on kapea. Tällä pätkällä vaarana ovat minkkiturkkiladyt ja väärään suuntaan ajavat kanssafillaristit.
- Mikonkadulla saavat suhata sekä kävelijät että fillaristit. Katusoittajia kannattaa väistää Aleksin risteyksessä. Ajettava varovasti, kävelijöitä tulee joka suunnasta.
- Kauppatorin pohjoisreuna on tyypillinen paikka turistin ja torikauppiaan jäädä fillarin alle. Reitti on jotenkin hiton huonosti suunniteltu, kun kävellä saa joko toisella puolella Espaa tai sitten keskellä toria.
- Kappelin takana kulkeva pyörätie on jostain syystä kävelijöiden suosiossa. On tehnyt monesti mieli huudattaa pirikelloa.
- Kauppatorilta Olympiaterminaalille vievä pätkä kuuluu turhauttavien fillarointipaikkojen TOP3:een. Kauppahallin takana on kävelijöitä AINA pyörätiellä. Neljä vierekkäin kulkevaa kaljaturistia plokkaa Olympiaterminaalille menevän pyörätien varsin tehokkaasti.
- Olympiaterminaalin ja Ursulan välisen pyörätien ovat löytäneet rullaluistelijat. Ymmärrän, että mukulakivetyksellä on vittumaista luistella, mutta niin on pyörätielläkin. Minun näkökulmastani.
- Merisataman alue on sillä tavalla kiintoisa, että jengi liikkuu mieluummin pyörätiellä kuin rannassa. Kummallista sakkia. Jos kävelijät eivät ole tiellä, niin hanhet ainakin. Kele.
Ja jos ei tullut selväksi, niin en siedä rullaluistelijoitakaan.
Ongelmia kuvien lataamisessa uuden Wordpressin asentamisen jälkeen
Päivitin sitten Wordpress 2.5:een. Kaikki meni muuten hyvin, mutta en saa enää ladattua kuvia admin-paneelin kautta. Olen tehnyt jos vaikka kuinka monta säätöä, mutta mikään ei tunnu toimivan. Turhauttaa.
[EDIT] Kiertoratkaisuna toimikoon No-Flash Uploader plugin
Klix
1,20 € koneeseen ja juoman valinta. Vettä valui muutaman sekunnin ja kone jäi hurisemaan. Sain siis reilulla eurolla vedenlorinaa. En ole koskaan suuremmin digannut kahviautomaattien kahvista, mutta juon sitäkin paremman puutteessa. Tämä kuvassa oleva Klix-merkkinen masiina vaan veti pohjat.
Duunissa oleva automaatti tekee myös kahvintyyppistä juomaa. Ilmeisesti Moccamastereiden poisviemisellä haluttiin a) säästää b) vähentää jotakin tai c) juottaa jengille paskaa kahvia. Perkeleen keksintöjä.
Pelottavaa
Tänään säikähdin. Pahasti. Olen ammatissani nähnyt jos jonkinmoista käyttöliittymää. Monet niistä ovat olleet huonoja, suunniteltu sovelluskehittäjän mentaalisen mallin mukaan. Loppukäyttäjiä harvoin huomioidaan, mutta onneksi maailma on kehittynyt siinäkin suhteessa parempaan suuntaan.
Tuli sitten mailissa käyttäjätunnus, salasana ja linkki palveluun, johon tulisi työtunnit merkitä. En hämmästykseltäni muista montako eri ikkunaa aukesi, mutta sen havaitsin etten tajua yhdenkään ikkunan sisällöstä mitään. Jostain sitten ihan vahingossa eteeni pompsahti ruutu, johon olisi voinut tunnit merkitä. En tosin tiennyt miten. Löysin ikkunan nurkasta hieman tutulta vaikuttavan rastin, jonka arvelin sulkevani ruudun. Sulkeutui. Laitoin muut sovellukset kiinni ja läppärin kannen myös. Huomenna sitten paremmalla rohkeudella. Sitä perkelettä minun tulee kuulemma käyttää. En tiedä uskallanko. Pelottaa. SAPin käyttöliittymä vaikutti siltä, että maailma voi räjähtää. Ei sellaisia käyttöliittymiä saa tehdä. Ei saa.
Aja kovempaa ja tapa kaikki
Tiedättekö miksi poliisisetä sakottaa, kun ajat ylinopeutta? Siksi, että se on erityisesti muiden kanssaeläjien kannalta vaarallista kruisailla nopeampaa kuin mikä on nopeusrajoitus. Ja joskus sekin on liian paljon. Juu juu, tiedän että ne keleen matelijat, alinopeutta ajavat vasta vaarallisia ovatkin. Vituttaa suunnattoman paljon elvistely, että ajoin Helsingistä Utsjoelle neljässä tunnissa, keskinopeus oli varmaan viissataatuhatta, mutta säästinpä mökille mennessä ainakin 10 minuuttia. Tai että juu ajelin Manskua aamuyöllä sataaneljääkymppiä, ei ollu kytän kyttää missään.
Funtsisitte nyt jumangegga, että on niiden nopeusrajoitusten taustalla ajatustakin. Se, että kanssaihmiset ja sinä säilyisitte paremmin hengissä. Ei niitä sakkoja anneta vittuilun vuoksi, ei sakkojen maksaminen anna oikeutta ajaa lujempaa ja vaarantaa elämistä.
En ole ajokortin omistaja, eikä kukaan lähipiiristäni ole jäänyt kaahailijan alle. Typerä asenne vaan kuumottaa.
Oi Elisa, Elisa
Olen ollut puoli-iloinen Elisan asiakas jo parisen vuotta. Aiemmat kokemukset kyseisestä lafkasta ovat edellisen työnantajani ajoilta. Mainostavat kovasti mobiilipalvelujen nopeutta, mutta laajakaistan kanssa Elisa suhlaa minun kokemuksieni mukaan ihan aina.
Kaksi, kolme viikkoa ennen muuttoa soitin Elisan asiakaspalveluun ilmoittaakseni liittymän siirtotarpeesta. Asiakaspalvelijaneitokainen kuulosti kovasti asiakaspalveluhenkiseltä ja positiiviselta tyypiltä ja samalla hyvin epäammattimaiselta ja epävarmalta. Liekö ensimmäisiä päiviä ollut töissä. Puhelinsoitosta jäi epävarmuus kalvamaan, mutta minkäs teet: siirtopyyntö oli tehty ja liittymän siirto oli luvattu järjestää muuttopäivänä.
Muuttopäivä meni ja ADSL-purkissa loisti ainoastaan verkkovirtaa indikoiva ledi. Seuraavana maanantainakaan yhteys ei vielä näyttänyt sen enempää elonmerkkejä, joten lähestyin Elisan teknistä asiakastukea vikailmoituksen merkeissä. Puolisen tuntia kuuntelin ärsyttäviä hissimusiikkiklassikoita, kunnes sain ihmiskontaktin puheyhteyden päähän. Tämä asiakaspalvelija oli varsin ymmällään, sillä mitään siirtopyyntöä ei järjestelmästä löytynyt. Edellisen asukkaan liittymä oli kyllä onnistuttu katkaisemaan. Hemmo lupasi soittaa minulle, kun asia selviää. Hänen edukseen on laskettava se, että hän selvästikin tiesi mitä piti tehdä ja hoiti kaiken kaikkiaan asiakaspalvelun varsin ammattimaisesti. Lupasi laittaa liittymän siirron kiireellisesti hoidettavaksi. Vaadin saada tästä myöhästymisestä jonkinlaista kompensaatiota, ja sellaista minulle luvattiin. Saa nähdä kuuluuko yhtään mitään.
Muutama päivä taas mennä lumpsahti, kun ensimmäinen kontaktini eli tämä asiakaspalvelijaneitokainen lähestyi minua puhelimitse. Vapaasti puhelua muistellen:
“Teillä on ollut vähän viivästystä tämän liittymän kanssa, mutta nyt kaikki pitäisi olla kunnossa”, sanoi neitonen.
“Niin on ollu ongelmia ja on edelleen – liittymä ei toimi, bitti ei liiku. Siis kaikki EI ole kunnossa”, vastasin.
“No hyvä, että asia on järjestyksessä. Hyvää jatkoa.”, neitonen lopetti puhelun.
Jäin ymmyrkäisenä ihmettelemään tapahtunutta.
Meni taas ainakin viikko, Elisa lähestyi vaihteeksi kirjeitse. Postilaatikkooni oli ilmestynyt vahvistus liittymän siirrosta, jonka pitäisi tapahtua 14.11. Siirto oli tilattu kupongin mukaan 11.11. eli se toteutettaisiin siis 2,5 viikkoa sovittua myöhemmin. Kalvava epäilys hiipi mieleeni. Elisalla ei vaan homma toimi, tuskinpa se liittymä on tuonakaan päivänä kunnossa.
14.11. Relacomin kaveri ilmoitti puhelimitse, että “liittymä on nyt siirretty, voisitko tsekata, että se toimii kun ei tullut automaattikuittausta?” Eihän se liittymä mitään toiminut. Kaveri lupasi tulla saman tien paikan päälle tsekkaamaan probleeman. Puolen tunnin askartelun jälkeen talojakomon piuhat olivat oikein kytketyt ja data siirtyi Elisan liittymää pitkin. Relacomin kaveri oli oikein asiallinen ja ammattitaitoinen. Kuulemma normaalisti tällaiset hommat hoidetaan seitsemässä päivässä, nyt tämä tehtiin kahdessa. Lupasi, ettei ota tästä keikasta ekstraa vaan ilmoittaa, että homma meni keskuskaappikytkentänä. Minä kerroin reklamoivani tästä rankemmalla kädellä Elisalle, mikäli kompensaatiota ei näy seuraavassa laskussa.
Nettiaddiktiotani pääsin tällä välillä hoitamaan Welhon liittymällä, joka oli siirretty asuinpuoliskoni edellisestä lukaalista. Welho-liittymän siirto oli tapahtunut saumattomasti. Miksi sitten en jättänyt Elisaa sikseen? Koska liittymä siirtyy lähitulevaisuudessa työsuhde-eduksi.
Mikä Elisan ADSL:n etu kuluttajalle on suhteessa esimerkiksi Welhon (HTV:n) kaapelimodeemiin? Ei mikään. Hinnat ovat samaa luokkaa, ADSL-liittymä on selkeästi kaapelimotukkaa hitaampi ja epäluotettavampi hankittava. Soneran liittymä on ehkä Elisaakin huonompi. Ei muuten laadultaan, mutta hitaampi saatava. Helsingissä (minun tietojeni mukaan) ADSL-langat ovat Elisan hallinnassa ja Soneran pitää tilata asennukset Elisalta, mikä tarkoittaa automaattisesti hitaampaa toimitusta.
Muuttoauton muutosta
Muutto oli käsillä ja varasin auton Sörnäisten Rantatiellä sijaitsevasta muuttofirmasta hyvissä ajoin. Taisipa olla ihan kuukausi etukäteen. Auton noutoa edeltävänä päivänä minua lähestyttiin puhelimitse (repliikit vapaasti mielikuvieni mukaan, “Jamppa” on yleisnimi kaikille samantyyppisille julleille):
Jamppa: “Muuttolaatikosta terve. Sulle oli varattu 13m3:en muuttoauto?” (En muista auton mallia)
Minä: “Juu”
Jamppa: “Se ei nyt vapaudukaan vielä huomiseksi.”
Minä [suu loksahtaa auki]: “Öööö… no onko teillä jotain vaihtoehtoja tilalle?”
Jamppa: “No meillä olis tota Transitti ja sit siihen voisi ottaa peräkärryn.”
Minä: “No ei sit taida olla vaihtoehtoja…”
Jamppa: “Sille koko paketille tulee hintaa kympin verran enemmän, mutta voin antaa vaikka… Niin missäs tää teidän muutto on?”
Minä:” Helsingin sisällä muutetaan pari kämppää yhteen.”
Jamppa: “No saat siihen 50 km ilmaiseksi. Onko ok?”
Minä: “No ei taida olla vaihtoehtoja. Tullaan huomenna kuskin kanssa hakemaan setti.”
***utuskäyrä alkoi suuntaamaan yläviistoon, mutta minkäs teet. Oleellista oli saada jonkinmoinen auto seuraavana iltana noudettavaksi, jotta muutto saadaan tehtyä. Täytyi vaan toivoa, että kuski osaisi myös peruuttaa tällaisella yhdistelmällä.
Perjantaina sitten menin noutamaan autoa ja joku Jamppa tuli luovuttamaan kuljetussettiä. “Tässä on nyt semmonen homma, että pitää tsekata sähköt. Niissä on vissiin jotain feilua”, kertoili Jamppanen. “Kalustovastaavan piti tää tsekata, mutta ei ole sitä vissiin tehnyt.”
Kello löi puolta viittä ja oli vaan todettava, että peräkärrystä oli liki kaikki sulakkeet pahki. Kolmen vartin askartelun jälkeen kaksi Jamppaa olivat selvästi halajamassa kotiin. Odottelivat, että sanoisimme, että kaara on ihan ok. Kärryn jarruvalot eivät alkaneet tuikkimaan sitten millään. Tunnin jälkeen kuskimme totesi, että “No, yritetään ajaa varovasti.” Seuraavana aamuna pääsimme muuttamaan.
Muutto sujui mainiosti, ainoastaan yksi henkilöauto alkoi vetää viimeisiään ja hissi jumahti ennen pesukoneen roudaamista. Muutto sujui kymmeneltä hemmolta aikas sutjakasti viidessä tunnissa.
Auto kärryineen piti sitten palauttaa firman pihaan ja kärry piti lukita paksuun kettinkiin, jotteivat vorot sitä varastaisi. Yllätys, yllätys: avain ei tietenkään käynyt lukkoon. Muutaman soittoyrityksen, puhelinpalaverin ja huoltsikkakäynnin jälkeen sai kuskimme vastauksen ilmeisesti pajan toimarilta, että joku tulee laittamaan kärryn lukkoon. Eipä tuossakaan askareessa sitten mennyt kuin puolentoista tuntia.
Maanantaiaamuna oli aika mennä maksamaan kilometri-/polttoainekorvaukset pajan kassalle. Olin kerännyt kohtuullisen määrän agrea. Kerroin kassalla olevalle nuorelle Jampalle tyytyväisyysasteeni palvelun tasoon. Kilometrejä oli tullut mittariin kaikki 57, joista 50 oli jo hyvitetty autonvaihtosuhaamisen vuoksi. Loput 7 km sain hyvityksenä kärrykärsimyksistä.
Sinällään minulle ei ole mitään valittamista meitä palvelleita Jamppoja kohtaan. He tekivät työnsä oikein leppoisasti jopa perjantain päätteeksi, vaikka luvallinen kotiinlähtöaika olisi ollut selkeästi aiemmin. Jotain feilua on kuitenkin firman toimintatavoissa, jos tällaista suhaamista pääsee käymään.
Aiemminkin olen kyseisen firman palveluksia hyödyntänyt, mutta tämä oli sitten se kolmas kerta, joka toden sanoo.
Puuveneilyn syksytuska
Miksiköhän sitä tulee luotettua siihen, että aikaa ja haluja purjehtimiseen riittää myös iltojen hämärtyessä? Kai se on sitä ylenpalttista optimismia. Mitä ajankäyttöön tulee, veneen voisi hyvin nostaa ylös jo viimeistään elokuun lopussa. Veneilykausi on Suomessa hurjan pitkä. Aktiivisimmat muoviveneilijät tuuppaavat paattinsa vesille jopa viikon sisällä jäiden lähdöstä ja jatkavat kautta aina jäiden tuloon, pakkasiin saakka. Puuveneilijän pitää odotella riittävän lämpimiä kelejä lakkaushommiin – toki hiontoja, hankintoja ja muita kunnostuksia pl. liimaukset, voi tehdä jo talvellakin. Varsinaiset skrapaushommat tulee itse aloitettua huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Kaptah on mennyt aina veteen siinä touko-kesäkuun vaihteessa.
Kunnes vene on purjehduskunnossa, masto pystyssä ja vene katsastettuna, on kalenteri näyttänyt yleensä kesäkuun loppua. Purjehduskausi on sitten käytännössä heinäkuu ja elokuun illat, ehkä myös jotkut viikonloput. Syyskuussa puupaatti onkin hyvä nostaa jo kuivumaan. Purjehduskautta puuveneilijälle tulee siten kaksi, kaksi ja puoli kuukautta. Se on aika vähän.
Miksi sitten puuveneilen? Koska itsekunnostetulla puuveneellä purjehtiminen ei ole pelkkää purjehtimista. Se on elämys. Tunnet veneen jokaisen sopukan kunnon, väline muodostuu merkitykselliseksi. On kuin olisi vanhan ystävän seurassa. Toisaalta vanhan veneen historia luo purjehtimiseen omaa tunnelmaansa. Klassisten puuveneiden estetiikka osuu myös syvästi, positiivisella tavalla, muotoilijan sieluun. Olen toki pohtinut muoviveneilyyn siirtymistä, mutta en usko, että nauttisin siitä yhtä paljon kuin omalla puupaatilla liikkumisesta.
Pitäisi joko siirtyä muoviveneilijäksi, hyväksyä purjehduskauden lyhyys, hankkia vuorokauteen lisää tunteja, myydä paatti ihmiselle, joka ymmärtää hyvän puuveneen päälle ja jolla on enemmän aikaa tai lopettaa narina.
Lomatuskaa ja säätä
Ohjauduin kesävapaalle pari viikkoa ennen alkuperäistä suunnitelmaa. Eihän se mitään, kesälomallahan parasta on kun ei ole mitään suunnitelmia, voi vaan olla, rauhassa. Sanovat. Lomakausi on mielestäni aivan liian lyhyt vaan pelkkään olemiseen, pakko saada tehtyä kaikkea mahdollista, mitä ei ehdi normaalin työrytmin yhteydessä askartelemaan! Kysehän on kai pohjimmiltaan vaan pään asennosta. Itselläni asento on eteenpäin.
Tänä sateisena aamuna tuo tunne taas iski naamalle kuin puolitoista volttia. Sama fiilis ja pelko, joka on tullut vastaan jokainen kesä ennen lomapurjehdusreissua. Vakaa aikomukseni oli suunnata pienelle muutaman päivän yksinpurjehdukselle Porkkalanniemen suuntaan. Säätieteilijät uhkailivat jo edellisiltana epävakaisella säällä ja navakalla tuulelle – yhdistelmällä, joka ei tunnu nautinnolta, eikä otolliselta yksinpurjehtimisen opetteluun.
Suurin tuska tulee siitä, että odotukset ovat liian suuret suhteessa todellisuuteen. Tai sitten pitäisi osata nauttia purjehtimisesta säällä kuin säällä, olosuhteissa kuin olosuhteissa. Kesälomalla kun vain haluaisi, että kaikki on priimaa…
Mobiilia
Lähestyinpä tässä eräänä maaliskuisena lauantaina lähipitäjää Keravaa Helsingin suunnasta. Aamulla kotoa lähtiessä olin varmistanut kotikoneeltani (ei tulostinta), että “Keravan asemalta tuonne oikealle päin ja kohde on heti kohta siinä”. Dalsin sitten Keravalle saavuttuani viisi, kymmenen minuuttia kunnes tajusin etten enää tiedä minne mennä. Kello oli aamusella noin 9.30, ja siten ihmisiä liikkeellä varsin vähän. No, yksi alkuasukas, ei selvästikään vielä edellisestä yöstä täysin vironneena, tuli vastaan, ja eikun kättä pystyyn.
Minä:” Anteeksi, mistähän päin Keravaa löytyisi tällainen osoite?”
Alkuasukas: “En kyllä nyt osaa ihan tarkkaan sanoa, mutta se on varmaan tuolla päin”. Alkuasukas osoittaa suuntaa, jota olin aavistellut.
Tepastelin siinä sitten tovin ja toisen kunnes tajusin olevani keskellä omakotiasujien ympäristöä vailla pienintäkään aavistusta tarkemmasta sijainnistani. No mutta! Olihan minulla mainio, jo muutamaan kertaan pettänyt, kotimaista brändiä oleva mobiilihärpäkkeeni mukanani, jonka laskutkin maksaa kohtuullisuuteen asti laitteen ostaja. Otanpa siis yhteyttä, hmmm…. Mitä tulee mieleen…. www.karttalinkki.fi :hin. Sivu latautuu, mutta osoitetta on hankala hakea, koska mobiilihärpäkkeeni selaimeen ei ilmesty minkäänlaista Haku-painiketta. No mutta eihän tässä hätää – onhan niitä muitakin palveluja. 020202.fi… eihän se taida toimia puhelinvimpaimen selaimella… Hei mutta Fonectallahan on erillinen mobiilisofta, jolla saa haettua osoitteitakin! Siispä sitä käyttämään, koska sovelma oli jo asennettu puhelimen tyyppiseen laitteeseeni. Latasin Fonecta Finderia, ja lopputulema oli: “Memory full. Close some applications and try again.”. Erittäin hankala sulkea muita sovelluksia, kun muut ’sovellukset’ ovat vain härpättimen ns. Standby-sovellus.
Käyttäisinkö, kokeilisinko Eniroa… Siinä kartatkin ovat niin isoja, ei ne puhelimeen lataudu… Turvauduin Reittioppaaseen. Se on ainakin aina toiminut. Epäilyksenä oli, olisiko siinä reittitietoa Keravalle asti. Syötin Reittioppaaseen sijaintini ja kohteeni ja sivu latautui. Ongelma sovelman kanssa oli se, että kuvat eivät näkyneet. Ikäänkuin latautuivat, mutta eivät näkyneet puhelimen selaimessa. Tuskastutti. Aikaa suoriutua kohteeseen oli enää n. 30 minuuttia, ja sen hetkisestä sijainnista ei ollut tietoakaan.
Viitisen minuuttia käveltyäni kuviteltuun oikeaan suuntaa päätin rohkaistua ja kysyä tyhmänä helsinkiläisenä neuvoa oikeaan osoitteeseen. “No mutta sehän on tuolla kilometrin päässä – tuosta vaan samaan suuntaan takaisin, ja sitten kun punatiilitalot tulee vastaan niin olet sillä kadulla.” kertoi ystävällinen keravalaisnainen. Ohje epäilytti huomattavasti, mutta päätin dalsia opastettuun suuntaan. Kuvitellun oikean kadun löydettyäni huomasin taasen olevani hukassa. Rohkenisiko sitä vielä kerran kysyä opastusta lokaalilta… Ystävällinen rouvashenkilö suuntasi minut oikealle tielle, ja kohde olikin lopulta n. 300 metrin päässä.
Nautin koko sydämestäni laadukkaista suomalaisista mobiilipalveluista.
