Ostin eilen fillarin. Edellinen fillarini, kolmisen vuotta vanha musta Jopo, vietiin sisäpihaltamme vaikka se oli lukittuna. Jopo on kaupunkikäytössä varsin näppärä kulkuväline, vaikkakin hieman verkkainen fillaroitava tällaiselle hätäiselle liikehtijälle.
Hybridiä olin katellut kaverini Helkaman innoittamana. Parin fillariliikkeen katselmoinnin jälkeen hankin Gary Fisher Wingran Kauppaveljistä, joka kuulemma tunnetaan myös nimellä Kuppaveljet. Ensimmäisellä katselmuksella minua palvellut nuorimies todellakin palveli ja kuunteli toiveitani ja osasi esitää hyviä vaihtoehtoja. Eilinen Eki oli vanhan koulukunnan rautakauppias, mutta en antanut sen häiritä. Mukaan lähti vielä uusi kypärä, tarakka sekä tukeva lukko.
Fillarilla pääsee lujaa, vaihteiden vaihtamisesta kuuluva ääni on tarkka ja muutenkin fillarista tulee laadukas vaikutelma. Miinuksena voisi mainita, että jarrut vinkuu. Alumiinirunko on kevyt ja fillarin jaksaa kantaa vaikka kellariin turvaan kleptomaaneilta ja nisteiltä.
Se mikä fillaritarjonnassa ihmetyttää on liki täydellinen varusteiden puuttuminen. Kaikki pitää ostaa erikseen. Ei ole jalkaa, ei ole lukkoa, ei ole pumppua, ei ole lokareita. Lukon kiinnikkeen asentaminen ovaaliin runkoputkeen ei ole ihan triviaalia, tarakka sentään asettui paikalleen varsin helposti.
Nähtäväksi jää kuinka kauan kestää ennen kuin joku kohta fillarissa alkaa rämistä. Mukulakiveys on hyvä testialusta.
Tags: polkupyörä käyttökokemus fillari
Entries (RSS)